17.2.2010

Avaimia (kurkkaa nyt, kun kiinnostaa kuitenkin!)

Viimeksi oli lokakuu, joulukuuksi en saanut aikaan, mutta nytpä olisi taas korvakoruja tarjolla. Nämä ovat uusia, mutta tämän kategorian postauksista kannattaa vielä kysellä aikaisempiakin jäljellä olevia. Vanhemmista voin antaa ehkä vähän alennustakin, jos hyvälle päälle satun ;-)

Hinnat sisältävät postikulut. Suluissa korujen pituudet mukaan lukien koukut tai tapit.

Seuraavia koruja kutakin yksi pari, hinta 5 € / pari.

1. Kullanväriset tapit, messinkiset ja messingin väriset avainkorvikset (5,2 cm).





2. Hopeanväriset avokoukut, hopeanväriset avaimet ja metalliosat (6,5 cm).



3. Hopeanväriset avokoukulliset avaimet (8,5 cm).



4. Hopeanväriset avokoukut, joko mustilla tai kirkkailla helmillä (5,5 cm).




5. Hopeanväriset avokoukut ja metalliosat sekä särölasihelmet, joko sininen/kirkas tai pinkki/oranssi (6,5 cm). Näitä mahdollisuus tehdä myös lisää aivan samanlaisia tai miksei vähän erilaisiakin.




Sähköpostia (osoite on blogin vasemmassa yläkulmassa sivupalkin laatikossa) tulemaan, niin vaihdetaan osoitteita ja tilinumeroita! Maksun tahdon ennen kuin lähetän korviksia. Maksun on näyttävä tililläni viikon sisään (7 vrk), ja siinä on huomioitava myös se kolmen päivän mahdollinen siirtymäaika eri pankkien välillä.

14.2.2010

Haleja ja pusuja

Tämä ei nyt ole omia käsitöitäni, vaan ystävänpäiväkortti/-lahja rakkaalta Mailtani <3


Huovutetussa heijastinsydämessä on takana hakaneula, eli sen saa kortista irti ja sitten kiinni takkiin.

Hilpeätä ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!

11.2.2010

Oppis ja pohtis

Rupesin kirjoittamaan Maille vastausta edellisen postauksen kommenttiin, mutta sanottavaa alkoi kertyä niin paljon, että ehkä viisaampi tehdä ihan oma juttunsa niistä.

Mai siis kertoi jutelleensa töissä sellaisen maahanmuuttajan kanssa, joka on oppinut lukemaan vasta joitain vuosia sitten Suomeen tultuaan. Kieltämättä vaikea täysin käsittää ajatusta aikuisesta lukutaidottomasta tai lukemaan opettelevasta, kun täällä tosiaan lähes kaikki oppivat lukemaan jo lapsena ja melko moni jo ennen koulunkäynnin aloittamistakin ainakin vähän. Miten se voikaan vaikuttaa kaiken muun oppimiseen, jos ei osaa lukea? Vaikka itsellenikään lukeminen ei ole se tehokkain oppimisen tapa, niin silti... Että kaikki oppi olisi kuulopuheiden varassa? Ajatukset kieppuisivat vain siinä omassa arkitodellisuudessa ja perimätiedossa, eikä ulkopuolisesta maailmasta saisi tietoa muuten kuin tapaamalla ihmisiä, jotka osaisivat asioista jotain omakohtaisen kokemuksen kautta opittua kertoa. Mistään ei oikeastaan voisi tarkastaa, että ovatko nuo asiat vain kertojan omia mielipiteitä, vai onko joku muukin joskus pohtinut ja tutkinut ja muuten käsitellyt aihetta. Ei toki edes välttämättä osaa olla vaillakaan eikä ehkä edes käsitä koko lähdekritiikin ajatusta, kun ei moni lukutaitoinenkaan sitä tajua. Miten kamalan suppeassa maailmassa lukutaidoton elää? Kyllähän täälläkin tietysti näkee esimerkkejä siitä, että mummeli osaa ostaa piimää, kun piimä on ollut siinä samannäköisessä purkissa viimeiset ties kuinka monta vuotta, mutta miten ihminen häkeltyy, kun pakkausta muutetaan eri näköiseksi ja alkaa se itku ja vinkuminen siitä, kun sitä vanhaa hyvää ei enää saa, eikä auta mikään selitys, että tässä tätä on, paketti vain on eri näköinen. Mutta että jos koko elämänsä viettäisi niin...?

Toissa syksynä olin viittomakielen kurssilla ja siellä tuli puheeksi myös se, miten Suomessakin kuulovammaisten ja kuurojen joukossa voi olla etenkin ikääntyneitä ihmisiä, jotka eivät osaa mitään "oikeaa" kieltä. Heitä on lähes piiloteltu kotona, he eivät ole käyneet mitään kouluja (siis edes peruskoulua) joidenkin satunnaisten kuurojen koulutusten lisäksi ja he ovat ehkä osanneet vain jotain perhepiirissä kehiteltyä kotitekoista viittomakieltä, jolla välittömät tarpeet on saatu hoidettua. Myös nykyisin enemmän kouluja käyneiden kuurojen suomen kielen lukemisessa on puutteita, koska viittomakielen lauserakenne ja kielioppi ovat erilaiset. Tulkkien saamissa tehtävälapuissa on kuulemma usein kaikenlaista erikoista, kun kuuro on yrittänyt kirjoittamalla esittää asiaansa. Idea selkiintyy toisinaan vain viittomalla teksti auki.

Puhumattakaan sitten siitä, millaista on elämä ja oppiminen, kun ei kuule eikä näe... Englanninkielentaitoinen ottaa ja lukee Helen Kellerin elämäkerrallista tekstiä täältä! Mai mietti sitä, miten selittää "elämys" ihmiselle, jonka kielitaito on heikko. Helen Kellerin teksteissä mainitaan esimerkiksi, miten hän oppi erottamaan kupin ja veden toisistaan ja hoksasi, mitä on miettiminen :-)

Saas nähdä, millaista on ensi viikosta lähtien kansalaisopistolla yhdessä maahanmuuttajaryhmässä. Heillä kai on kuitenkin kaikilla jo useamman kuukauden suomen alkeiden opinnot takana, mutta muutama kuulemma tarvitsee erityistä tukea.

Kurssin puolesta tuolla ammattikoululla saimme käydä seuraamassa ammattiaineiden opetusta oman halun mukaan. Minä kävin kurkkaamassa kahdessa eri tasoilla olevassa maahanmuuttajien suomen kielen ryhmässä. Yhdessä alkeisryhmässä seurasin opetusta aiheesta suomalaisten käsialan tunnistaminen! Muutamalta opettajalta oli pyydetty käsialanäytteet ja muutama yksinkertainen virke tyyliin "Minä olen Liisa, minä olen opettaja. Asun Kuopiossa. Minulla on kaksi lasta ja koira, jne", jotka piti yrittää kirjoittaa omalla käsialalla ja kenties ymmärtää edes jotain sisällöstä. Äidinkielisenähän sieltä osaa hahmottaa vähän u:n näköiset koukerot kuitenkin a:ksi ja erottaa e:n ja l:n lenkit muutenkin kuin korkeuden perusteella kun sana on tuttu, mutta voi minkälaista hidasta tahkoamista se oli niille, jotka olivat vasta jotenkuten oppineet lukemaan oman opettajansa käsialaa ja ehkä länsimaisia kirjoitusmerkkejä noin yleensäkään! Katsoin lähempää muutaman kurssilaisen kirjoittamista ja mielestäni he yleensäkin aloittivat kirjainten piirtämisen hyvin erikoisista kohdista ja piirsivät osat eri järjestyksessä kuin ehkä "alusta lähtien" näillä merkeillä kirjoittavat. No joo, onhan niitä yksilöllisiä eroja toki meilläkin, minäkin aloitan mm. s-, l- ja r-kirjainten kirjoittamisen alhaalta enkä ylhäältä ja piirrän t:n vaakaviivan oikealta vasemmalle ja olen nähnyt d-kirjainta piirrettävän alkaen tuosta kaaresta ja edeten pystyviivaan ja päinvastoin, mutta silti niiden maahanmuuttajien tapa oli vielä jotenkin erilainen ja tietysti armottoman hidas. Meille ainakin ensimmäisillä luokilla opetettiin kirjainten piirtämistä ihan vaiheittain tyyliin "laita kynä tähän ja vedä siitä tämänmallinen viiva tähän ja siitä etene tuonne ja lopuksi tee tämä kohta" ja muistan ekaluokan matikankirjasta vaiheittaisen mallikuvan numeron 2 piirtämiseen. Opetetaankohan muilla kirjoitusmerkeillä kirjoittaville maahanmuuttajille meidän aakkosia ja käsialaa tuollaisilla harjoituksilla ollenkaan, vai onko se vain oman opettelun varassa, kuten minulle tekstauskäsiala aikoinaan? Meille siis opetettiin 1990-luvun alussa pienessä maalaiskoulussa tikkukirjainten lisäksi vain kaunokirjoitus, vaikkei sitäkään virallisesti tuolla nimellä enää kutsuttu.

Tästä kaikesta taas juohtuu mieleeni se, miten sitä lapsena pelkäsi kaikenlaista, kun ei tiennyt asioista mitään ja oli lähipiirin aikuisten juttujen varassa ja vähän uhrinakin. Miten helppoa onkaan pelotella sellaista, joka ei tiedä ja osaa etsiä tietoa? Lapsi voi pelätä mörköjä, haukkuvia koiria, avaruusolentoja (nämä mainittiin jossain tutkimuksessa josta vasta luin jotain kommentteja, ja tässä näyttäisi olevan se Helsingin Sanomien juttu), Jumalan kostoa ja kadotusta (omakohtaista kokemusta - kiitos, mummo!) ja vaikka mitä, mistä kuulee muiden puhuvan ja mitä joko näkee tai on näkevinään jossain. Jotenkin nyt isompana - en sano, että aikuisena - pelotkin ovat jotenkin jalostuneet tiedon myötä ja joistain peloista osaa järkeillä itsensä ulos. En minä vaan yhtään kaipaa sitä aikaa, kun en tiennyt mistään mitään. Kyllä oppiminen sentään on jotain.

10.2.2010

Irtonaisia huomioita

Oli häkellyttävää huomata, että tiistaina ranskanryhmän seniorit eivät osanneet pelata muistipeliä. Opettajan piti käydä jokaiselle pöytäryhmälle erikseen selittämässä muistipelin idea ja säännöt. Jotenkin olisin vielä ymmärtänyt, etteivät ne pari vanhaa setää osaisi sitä pelata, mutta eikö rouvillakaan ole moinen peli tullut vastaan lasten tai lastenlasten kanssa toimiessa?

Lähitulevaisuuden varalle olen alkanut lukea suomen kielioppia (Pirkko Leino: Suomen kielioppi). Kertooko kirjoittajan työprosessista jotain omakohtaista se, että hän käyttää esimerkkivirkkeitä kuten "ihmisen ahdistusta helpottaa se, että [ei kun eikä jos] hän voi itkeä" ja "Jos saan käsiini sen, joka on vienyt viimeisen lyijykynäni, hän saa kyytiä"? Kamala kieli kyllä tämä suomi, onneksi ei sitä tarvitse itse vieraana kielenä opiskella.

Tämän viikon jälkeen vielä yksi kokonainen viikko harjoittelussa, sitten viikko kurssia amiksella ja sitten toinen neljän viikon harjoittelupätkä.

8.2.2010

En saanu ilimaseksi

Ensinnäkin sanon, että ei sillä, että tarvitsisin, mutta jos halavalla saa ja varsinkin vielä jos ilmaiseksi, niin ottaahan sitä vastaan melkein mitä tahansa. Jopa Viagraa. Sitä tavaraa (ja samaan aihepiiriin liittyviä palveluita) kun nimittäin kiistatta eniten roskapostissa minullekin tarjotaan. Saoka lienee miehen nimi jossain päin maailmaa (ja sikäli kun on, niin norjalaisille sellaisia terveisiä, että Kari on täällä miehen nimi jne.), tai sitten ne vain tunkevat noita surutta ihan kaikille... Mutta, alkoipahan näyttää alennusprosentit (kts. kuvan yläosa) niin hyvältä, että jäin ihan odottelemaan sitä, että tulisi sata täyteen, niin sittenhän sitä voisi vaikka ilmoittaa osoitteensa niille.



Mutta kuten kuvan alaosasta voimme todeta, ihan näin ei ainakaan vielä käynyt, vaan enintään 85 % halvemmalla sitä vain saisi. No, en osta.

4.2.2010

Kieli- ja muuta kita-asiaa

Ihme härveli... Tämä Bloggerin uusi editori on hyvä, kun kirjoittaa normaalisti tietokoneella ja lisää kuvia, mutta eipä penteleinen toimi kännykälläni. No, kokeillaanpa sitten näin, että vaihdetaan asetuksista siksi aikaa perinteinen editori...

Työharjoittelupaikalla tässä siis olen, kansalaisopistolla. Kieltenopettajain riesana pyörin, enimmäkseen senioriryhmissä näin päiväsaikaan. Juuri nyt minun pitäisi olla kyllä hammaslääkärissä, mutta kävinpä siellä sitten taas kerran turhan mutkan kääntymässä - kiirettä pukkaa ja kun minulla ei ole oireita, vaan vain juurihoito kesken, niin lykkäsivät keväämmälle pois kipuisempien jaloista. No, odottelenpahan tässä sitten viimeisen ryhmän alkua ja rassaan tätä editoriasiaa samalla.

Tänään kävi se työkkärinkurssin ohjaajakin kyselemässä kuulumisia ja sujumisia. Mikäs tässä, kivaa on ollut ja pitkälti sellaista kuin kuvittelin ja halusinkin. Maaliskuun loppuhuiteille siis täällä pörrään ja opetan apuna englantia ja suomea ja seurailen muidenkin kielten opetusta. Yliopistohakua on myös ohessa teon alla, ekat pääsykoekirjat on jo kirjastoista varattu ja pari jopa jo noudettavissa. Pakko nimittäin opiskella lisää, jatkossa mieluummin tarpeellisempaa ja laadukkaammin kuin edellisellä kerralla. Ja tällä kertaa sitä, mitä itse haluan eikä sitä, mitä muut ehdottaa. Elämä muuttuu.

Synttärikortti kummipojalle

1.2.2010

Muistiinpanoja itselle ja yleiseen jakoon

Töissä voi olla kivaa. Etenkin, jos

  • työkaverit ovat mukavia tai vähintäänkin siedettäviä
  • tuntee, että työllä on joku tarkoitus (mielellään muukin kuin rahan ansaitseminen)
  • tuntee, että osaa tehdä sitä työtä
  • tuntee, että saa joka päivä uusia ideoita siitä, miten työtä voisi tehdä vieläkin paremmin
  • saa palautetta sekä työtovereilta että "asiakkailta" ja voi jutella niiden kanssa varsinaisen työrupeaman ulkopuolellakin.

Saattaa olla oikealla alalla, jos
  • työpäivän aikana hymyilee monesti
  • aamulla ei vituta
  • illalla ei vituta
  • jaksaa tehdä päivän aikana muutakin kuin sen työn ja pakolliset rutiinit

Yhteenveto: Ne, jotka vuosikymmenestä toiseen rutkuttavat, että töissä ei ole tarkoitus viihtyä vaan siellä käydään vain tekemässä välttämätön siksi, että saataisiin rahaa, voivat kiertyä takaraivo edellä pienelle kippuralle ja painua pää edellä omaan persukseensa.