The things you'll do for a free pencil case

Uskallan tässä vaiheessa ottaa koulutuksen jo sen verran vakavasti, että liityin liittoon. Tänään kävi yhdestä sellaisesta opiskelija-asiamies esittelemässä, niin homma kävi kätsysti. Mahtavaa värväysmateriaalia sillä oli mukana ja siitä paikasta liittyessään sai vielä kaupanpäällisiksi Globe Hope -kynäpussin. Jo vain kelepaa.

I've experienced a lot as a Swedish army navy sack during the 1940-70's.

There was a representative from a trade union today at my school and they had some cool stuff to give to us (along with all the actual benefits of belonging to a union). I joined and received also a pencil case made of recycled materials by Globe Hope. 

Olen pieni sosionomi vain, aina niin nälkäinen...

Jaa, enpä ole täälläkään raportoinut mitään taas herran aikoihin. Kanssani Facebookissa roikkuvat varmaan tietävät, että lujaa menee. Ehkä sitten niin lujaa, etten ole omassa blogissani kerennyt muuten käymään kuin kurkkimassa lukemieni blogien listaa.

Koulu on kiva. Asioissa on järkeä. Ala tuntuu tärkeälle ja mielekkäälle. Tunnen tajuavani asioita ja oppivani uutta. Älyän miksi niitä asioita pitää opiskella. Tähänastiset oppimistehtävät eivät ole turhauttaneet ja harmittaneet, vaikka aikataulu onkin ollut kireä. Esimerkiksi viime torstaina saimme tiedon kirjasta ja tehtävänannosta ja ryhmätyöesitelmä piti pitää jo tiistaina. Kirjastosta varasin kirjan, mutta vielä maanantaina se oli matkalla Korsoon jostain huitun tuutista. Lainasin sitten toisen kirjan, jonka seläkkeessä luki sosiologia ja jonka sisällysluettelossa oli maininta normeista ja rooleista. Ja sitten googlasin loput. Tein jopa ehkä parempaa jälkeä kuin ne ryhmätyökaverini, joilla oli oikea kirja. Mutta se nyt voi johtua tästä kokemuksesta. Helevetin hyvin meni!

En ole edes kaikkein vanhin. Kaksi on vielä vanhempaa. Silti hengaan niiden vuosina 88-91 syntyneiden (6-9 vuotta nuorempien, köh...) kanssa ja ne on ihan parasta porukkaa. Keskiviikkona oli fuksiaiset, eli uusien opiskelijoiden perehdytys- ja aloitusbileet rastipolkuineen ja haalarimerkkeineen. Mentiin joukkueittain, ideana oli Etelänreissu ja meidän joukkueen teemana oli turistit. Suoritettiin suurimmalta osalta rasteista täydet pisteet ja peräti kaksi meistä päätyi vielä lopuksi yökerhoon hyppimään kuin heikkopäiset. Olen ihan rakastunut kaikkeen ja kaikkiin.

Turistiteemaan piti tietysti olla pukeutunut. Askartelin vähän rekvisiittaa. Vesisadetta oli lupailtu, ja muutenkaan en halunnut/voinut ottaa mukaan oikeaa kameraa. Mutta pahvistahan syntyy.

Sai muuten ihmettelyjä ja kehuja. Yksi tutor tuumasi, että siitä kun joku yökerhossa sen kaulastani tempaisee, niin pettymys on kyllä valtava, kun huomaa sen pahviseksi :-D

Vesisade on tietysti ihana. Hankkisi ehkä vedenpitävän repun.

Mitään ei kuitenkaan mennyt peruuttamattomasti pilalle. Ja kannattihan se, kun nyt on se eka haalarimerkkikin!

Merkinnän otsikko ei ehkä avaudu, mutta ne opettaa meille lauluja ja kovasti tuotakin laulettiin rastipolulla lähes aina, kun joku toinen joukkue kysyi, että mitä sakkia me ollaan.

Olen pieni sosionomi vain
aina niin nälkäinen
mun kotiväki, mun kotiväki
on niin saita!
Ne syöttää sillii aina vaan
mä sitä en halua
vaan haluaisin, vaan haluaisin
Coca-Colan 
ja
jätskin!

Vähitellen

Tänään oli vain puolikas päivä koulussa ja iltapäivä varattu omien asioiden hoitamiseen. Menin siis yhden uuden ryhmäkaverin mukana Tikkurilan asemalle ja hankin matkakortin, niin loppuu tuo kolikoiden kanssa pelleily. Olin tuosta saavutuksesta ja omasta iltapäivästä niin hyvällä tuulella, että kävin "kotiasemalla" vielä Korson kirpparilla kurkkimassa. Ihan kivan kokoinen paikka ja kaikenlaista tavaraa. Ostin tällaista ihkulaista aasialaista krääsää :-)

Tavarat ovat vielä uudessa kodissa aika sekaisin, mutta tyhjentelin taas muutamia laatikoita keittiössä oikeille paikoilleen. Pitänee huomenna yrittää vielä ihan tosissaan järjestellä, ennen kuin Mies tulee perjantaina (toivottavasti) tänne. Siellä on vielä perunannostoa ja ties mitä tekeillä...

Väsyttää ruojasti. On taas totuttelemista sekä uuteen seutuun, uusiin ihmisiin, uuteen kouluun ja uuteen joukkoliikenteeseen, sekä yleensäkin siihen, että joka arkipäivä pitää raahautua jonnekin. Hyvä hetki lähteä nukkumaan on silloin, kun vielä kattolamputtomassa olohuoneessa ei enää näe läppäriltään näppäimistön kirjaimia.

* * *

Little by little


I had the afternoon off so I finally had some time to go get myself a travel card for the trains and buses. Because I was home early I went to a flea market that is right at my train station and bought some cheap accessories :-) Our new home is still cluttered with boxes and stuff floating about and I tried to put some of the kitchen stuff to the drawers and cupboards but there's still a lot to do before Friday when my Man comes here. He's still got some potatoes to pick and everything. I'm super tired, it takes its toll to get used to the new surroundings, new people, new school and new public transportation and also to the fact that I need to go somewhere every weekday. It's a good moment to go to bed when it's too dark in the living room to see the keyboard, we don't have the light fixtures up yet.

Sosiaalielämä alussaan

Ensimmäinen päivä uudessa koulussa hötäköity läpi. Aamulla hieman ennen kahdeksaa lähdin, tulin takaisin viiden maissa. Lauluja ja leikkejä, ryhmäytymistä ja kiertelyä. Iltapäivän viimeisenä osuutena pubi ja juomalauluja. Maanantaina, haloo?! Livistin karkuun yhden toisen sellaisen kanssa, jolle alkoholijuoma ei tässä vaiheessa maistunut. Eka päivä uudessa kaupungissa, ja vielä suurimmassa mitä maasta löytyy, niin juu ei kiitosh... On näitä asiallisiakin hommia tässä hoidettavana, eivätkä pubit muutenkaan ole ominta ympäristöäni. Bussimatka Hakaniemestä kaikenmaailman pellonlaitojen ja omakotitaloalueiden läpi Korsoon kesti noin tunnin, tähän mennessä taidan pitää lähijunasta enemmän. Korsossa en asu, mutta Korson asemalle on tästä uudesta luukusta kolmen minuutin kävelymatka, mikä on aivan ihastuttavaa. Huomenna on luvassa jopa jotain sosiaalialaan liittyvää opetustakin ja keskiviikkona taas lisää leikkejä ja lauluja.


Beginning to be social

Done with the first day at the new school. Songs and games, getting to know each other and a surprising stop at a pub, including more singing. I don't drink on Mondays, in strange cities and especially not in pubs so I sneaked away with someone likeminded and took a heck of a long bus ride back home. The nearest railway station is a three minutes walk away from our new home and I like it a lot, and I think I like the local trains more than the buses. Tomorrow there is going to be some actual teaching of social studies too but Wednesday is another sing-and-dance day.

Rajaseudulle

Ensinnakin pahoitteluni siita, etta suomen kirjoittaminen on nyt vahan mita on, mutta otin vanhan lapparini mukaan Kuopioon ja se jokki, joten kayttojarjestelma piti asentaa uusiksi, ja siina hotakassa tama pentele unohti, miten laitetaan pisteet aan ja oon, siis niiden suomen aakkosten viimeisimpien merkkien paalle. Samoin valimerkit ovat missa ovat. Osan olen loytanyt ja osan copy-pastannut, mutta nyt menee hermo, ja kirjoitan taman ilman kirjainten ylapuolisia pisteita ja niilla poloisilla valimerkeilla, mita saan aikaan.

Ollaan tultu siihen tulokseen, etta otan vastaan sen opiskelupaikan, minka suosiolla sain. Yliopistojen jonotussijat jaivat niin kauas toteutumiskelpoisesta, etta antaa olla. Jos vaikka se pieni mahdollisuus olisikin, etta yhta niista voisi puolivakavissaan jonottaa, niin aika kavisi turhan vahiin, kun pitaa kuitenkin kaupunkienvalinen muutto tehda. Mennaan siis Helsinkiin ja alan opiskella sosiaalialaa Metropolia AMKssa. Asuntoilmoitus laitettiin tanaan Vantaan Sanomiin, ilmestyy ensi viikolla. Pitaa taas kyttailla puhelinta, jospa se jonkun kerran soisi. Voi olla, etta joudutaan ainakin aluksi jattamaan kissat Kainuuseen, mutta Mies on niille puhunut hoitopaikan jopa vuodeksi. Pitais nyt vaan jonkinlainen koppero loytaa, etta saisi edes taman ihmisosion perheesta asuttaa sinne. Kattoo sitten myohemmin, josko sais jonkin paikan, minne lemmikitkin kelpuutetaan. Oletettavasti koulu alkaa 30.8., joten nyt ei karsi nirsoilla.

Tahan lopuksi pistan nyt sitten naita pisteita, sijoitelkaa haluamienne vokaalien paalle ja pistakaa mahdolliset ylijaaneet taskuunne odottamaan seuraavaa kertaa. Jos ei piisaa, niin piirtakaa itse lisaa, ei ole vaikeaa. Kuvia en lisaa, kun ei niita nyt tassa suht tyhjalla koneella ole.

.. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. .. ..

Ihan vaan väliaikatietoiskuna...

... että olen edelleen olemassa, mutta on tässä kaikenlaista. Aika menee työelämävalmennuksessa yhdellä kirpputorilla ja pähkäilen tässä päässäni, että mitä siitä kirjoittaisin ja mitä en, joten en ole vielä kirjoittanut mitään. Muuten perin jees, mutta kantapäät menivät kipeäksi seisoskelusta siihen saakka, että tajusin tällä viikolla alkaa työskennellä sukkasillani. Kävin halpamarketista jo ostamassa pinkan halpoja sukkiakin, että on mistä kulutella eikä tule suotta surku mitään parempia sukkia. Olisin ostanut sellaiset jumppatossut, mutta kuulemma olivat eläkeläispirulaiset viime talvena ostaneet korista kaikki isoimmat koot, niin että suurin mikä enää löytyi, oli 37, mikä ei ihan mene tähän minun sorsanräpylääni (41).

Koulujen tulokset pitävät jännityksessä, jotain olen jo netistä urkkinut, mutta näemmä tilanne elää vielä, joten en usko mitään, ennen kuin näen ihan paperilla jotain tjsp. Eli ei tästäkään tämän enempää. Tai no sen verran, että ainakin yhteen paikkaan olen päässyt, ja kahteen olen tämän päivän tiedon mukaan jonossa. Eli muutetaan joka tapauksessa Kuopiosta johonkin etelämmäksi. Saap' nähä, saap' nähä.

Muun ajan olen swappaillut ahkerasti ja kötöstellyt vaikka mitä ennestään ihan tuntemattomiakin käsitöitä. Olen varsin rakastunut Swap-botiin ja vietän enemmän aikaa sen sivustolla ja forumilla kuin täällä tai Facebookissa. Also the idea of continuing writing this blog in English has crossed my mind (in order to attract more followers) but no decisions about that yet either.

Edellämainitun lisäksi olen rakastunut Doctor Who'hun, jota tässä löysin ihan useamman tuotantokauden tuijoteltavakseni. Niin nörttiä, mutta niin vetoavaa. Kyllä heruis.

Olis tosi kivaa, jos kommentoisitte ja kertoisitte, että kuka tätä oikein lukee ja mitä täältä oikein haluttaisiin lukea ja millä kielillä ja ihan mitä vaan. Tietäis vähän, että mitä tänne laittais.

Sähköpostia ja tekstiviestejä

Privaviesti Facebookissa, Saoka -> Henskis 25.5 kello 20:51

Moiks!

Ollaan tulossa Jyväskylään huomenna keskiviikkona. Mulla on yliopiston englannin valintakoe keskiviikkona klo 15-18 ja englannin opettajankoulutuksen haastattelu (sounds scary, I know!) torstaina joskus aamuyhdeksän jälkeen. Ollaan muuten ihan rennolla aikataululla liikkeellä ja Sxxx on tavallaan lomalla, nyt kun sillä ei ole koulun kanssa enää mitään tehtävissä (odottaa kypsyysnäytteen ja viimeisen tentin arvosanoja) ja ennen kuin kesätyö alkaa. Vois olla kiva nähdä teitä, jos teillä on aikaa ja halua. Me majoitutaan Omena-hotellissa Vapaudenkadulla. Jos nappaa nähdä, niin pistätkö puhelinnumeroasi tai vaikka tekstarin mulle, mun numero on 0xx xxx xxxx.

♥ Sxxxx

Tekstiviestit

Saoka -> Henskis  26.5.

Moi! Mainitsit, että asutte lähellä  Omenahotellia ja että teillä olis vapaa autopaikka. Olisko meidän mahdollista pitää autoa siinä tämän reissun ajan, kun hotellilla ei ole paikoitusaluetta? Korvattais jotenkin kyllä. T. S 

Kiitti! Oon jo täällä yliopiston aulassa tärisemässä, laitan tuon viestin edelleen Sxxxlle. Se on menossa lenkille yhen kaverinsa kanssa tässä ootellessa, mutta jos selviytyy sieltä ennen ku mä täältä, niin saa navigaattorin kanssa etsiä paikan. 

Jepjep, kaksi maksimisanamäärän esseetä  kirjoitettu. Tuotiin just auto tähän teidän pihaan ja lähdetään etsimään hotellia. Mulla on huomenna joskus 9 jälkeen se haastattelu, ei tarkemmin aikaa tiedossa. Jos sen jälkeen vaikka sitten näkis ja tekis jotain? Kiitos vielä autopaikasta ja henkisestä tuesta! 

27.5.

Huomenta! Mulla alkaa haastattelut vasta 13.45. Lähetkö nyt meidän kanssa syömään Genghis Khanin lounasbuffettiin? Minä tarjoan. Jos me tästä lähettäis kävelemään teille päin ja tuotais kamat autoon ja käveltäis siitä sitten yhessä  keskustaan? 

Saoka -> Kxxxx 26.5.
 

Moikka! Tuli valintakoekutsu Helsinkiin ensi maanantaiksi. Koe alkais aamulla kahdeksalta ja on yksipäiväinen. Olisko mitenkään mahollista, että me majotuttais teillä  se sunnuntain ja maanantain välinen yö? Just nyt ollaan JKL:ssä  ja pari muutakin valintakoereissua on tulossa, niin melekoseksi hotellihelvetiksi menee. 

Saoka -> äiti 27.5.

Ollaan tulossa Kajaaniin päin jossain Nerkoossa. Tuli kutsu Helsinkiin maanantaiksi, sovittiin jo Kxxxxn kanssa majoitus. 

Äiti -> Saoka 31.5.

Mitenkä on reissu menny?

Saoka -> äiti

Hyvin on mennyt. Nyt ollaan Mikkeliin päin menossa ja seisotaan jossain tietyöalueella oottamassa. Koe ei tainnut kyllä mennä kamalan hyvin, mutta ihmeissään tuntuivat olevan monet muutkin niistä esseekysymyksistä. Heinäkuun 20. mennessä tulee tieto tuoltakin.

Sähköpostia yksilövalmentajalle työnhakuhankkeessa 3.6. klo 15:30

Hei Axxxx

Anteeksi, että tässä sähköpostissa meni aika kauan. Soitin silloin 20. päivä heti käynnin jälkeen kotiin tultuani yhteen niistä paikoista, joista oli puhe. Päätin valita ensimmäiseksi Kirpputori Xxxxxxn, koska heillä oli ilmoitus harjoittelupaikasta. Sovimme käynnin maanantaille 24.5. ja siellä sitten sovimme, että tulen heille työelämävalmennukseen. Muihin paikkoihin en sitten soittanutkaan, kun kerran tämä jo tärppäsi.

Työkkärin kanssa oli vain ottaa vähän takapakkia. Soitin sinne ja  kysyin, tekisinkö sopimuksen Kuopion vai Kajaanin työkkärin kanssa. Virkailija sanoikin, ettei minulla ole oikeutta työelämävalmennukseen johtuen tästä uudesta lakimuutoksesta. Se oli aikamoinen isku ja yksi hyvä esimerkki siitä, miksi minun on niin vaikea käydä näihin asioihin käsiksi - vaikka itse luulisi tekevänsä kaiken oikein, tulee jostain kuitenkin jotain ikävää silmille. No, muutenkin tylysti käyttäytynyt virkailija kuitenkin laittoi soittopyynnön jollekin, joka tietäisi asiasta enemmän. Seuraavana aamuna sieltä sitten soitettiin ja sanottiin, että kyllä minulla on sittenkin oikeus työelämävalmennukseen, eikä pelkästään 6 kk harkinnanvaraista lisäaikaa, vaan täydet 12 kk, koska olen nyt yli 25-vuotias ja minulla on ammatti ja aiempi "hara" oli työharjoittelua, jonka tein alle 25-vuotiaana ja ilman ammattia.

Hain Kuopion työkkäristä sopimuspaperit ja kävin yrityksessä ne täytätyttämässä ja vien ne vielä tämän viikon aikana takaisin Kuopion työkkäriin. Aloitan työelämävalmennuksen 16.6. ja jatkan alustavasti 30.7. saakka, koska aluksi on hyvä tehdä lyhyt sopimus.

Valintakokeista on puolet takana ja juuri katselin junayhteydet ja majoituksen loppuja varten. Jyväskylän yliopiston englannin kielen ja opettajankoulutuksen haastattelun oletan menneen hyvin, ammattikorkeakoulun sosiaalialan kokeista en menisi sanomaan, mutta onpahan käyty ainakin.

Tulen sitten 14.6. käymään taas Xxxxxxxllä.

t. Sxxxx

Kesän ensimmäinen sunnuntai-ilta

Oltiin viikonloppu Kajaanissa ja aloitettiin kesäily.

Jonkinlainen paellasovellutus ja herkkusieni-pekoni-koskenlaskija-kötöstyksiä muurinpohjapannulla. Syöjinä oli minun ja Mieheni lisäksi äitini, tätini ja yksi serkkuni koirineen, mutta koska heistä enin osa ei tästä koko blogista mitään tiedä, niin heitä en tänne kuvannut.

Talviturkkitemppuilua rannassa. Huomaa Miehen kyynärpää kuvassa! Vettä ei ollut kuin puoleen sääreen, mutta Mies sai kuitenkin ryvettyä talviturkkinsa pois jo siinäkin.

Valkoihoinen.

Tämänsuuntaisten asioiden lisäksi meillä on luettu englanninkielistä materiaalia tenttiin ja valintakokeeseen, pähkäilty opinnäytetyön viimeistelyn kanssa ja yritetty keksiä kesäksi jotain työntapaista tekemistä, joka on muuten Kajaanissa vielä vaikeampaa kuin keskimäärin yleensä.

Kevään sekalaiset

Piti oikein ruveta kameran ja kännykän muistikortilta penkomaan vinkkejä siitä, että olenko minä tehnyt jotain mainitsemisen arvoista viime aikoina. En näköjään ainakaan ole kuvannut oikein mitään sellaista.

Tuossa oli tuo pääsiäinenkin. Perjantaina kävin tädin luona monien muiden lähisukulaisten tavoin lounaalla. Serkku ihmetteli pitkää tukkaani. Lauantaina kävin entisen naapurintytön luona hänen vanhempiensa luona ja hän ihmetteli pitkää tukkaani. Myöhemmin sain vielä kuulla äidiltäni, että tämä entinen naapurintäti, joka on edelleenkin äitini kaveri, oli ihmetellyt pitkää tukkaani ja lähettänyt sille terveisiä vielä jälkikäteen. No, kasvaahan se tukka, kun sitä ei leikkaa! Sunnuntaina kävin kaverin isän kuuskymppisillä, ja siellä oli kaikilla niin kiire, että ihmettelivät onneksi ihan muita asioita.

Seuraavana viikonloppuna kävin serkun viidennen lapsen ristiäisissä ja toisen lapsen seitsenvuotissynttäreillä. Väkeä oli siinämäärin, että juhlat pidettiin seurakunnan leirikeskuksessa, jossa riitti tenaville käytäviä juoksenneltaviksi.

Viime viikolla kävin juttelemassa yhdessä työnhakuhankkeessa psykologin ja jonkun muun ohjaajan kanssa siitä, että kuka minä olen ja mitä minä tekisin ja mitä minun kanssani oikein pitäisi tehdä. Ne siis siellä auttavat työnhakijoita tai muuten pihalla olevia ja koettavat kaverina keksiä, että mistä hakisi töitä tai työelämävalmennuspaikkaa tai koulutusta tai mitä nyt tarvitseekaan. Oli ihan kivaa ja jotain ideoita tulikin jo, mutta hommassa on se heikko puoli, että minun pitäisi oikeastaan saada kesäksi töitä Kajaanista, koska Mieskin on siellä töissä. Asunto kyllä pidetään Kuopiossa kesän ajan vielä, mutta kehnohan se on eri paikkakunnilla asua, jos voisi asua samallakin. Ja minulla ei ole omaa autoa. Ja monta muutakin muttaa. Selailin iltapäivällä netistä Kainuun alueen harjoittelu- ja TEV-paikkoja, ja tyrkyllä on lähinnä siivoushommaa ja jotain ruokaan liittyvää. No, kattellaan vielä. Keskiviikkona menen terveystarkastukseen, niin voivat todeta, että mitä minä ainakaan en voi tehdä. Todistus vinkuraisista sormista pyydettiin ottamaan mukaan.

Ja nämä väliin jäävät ajat minä olen sitten sompaillut hakujen kanssa. Tilanne on tässä vaiheessa se, että olen hakemassa kymmeneen eri hakukohteeseen, joista kuusi on yliopistoissa ja neljä ammattikorkeakouluissa. Jos jotenkin käy (en ota tässä vaiheessa hyvyyteen tai huonouteen kantaa), niin voin ensi syksystä lähtien sijaita Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä, Vantaalla, Lahdessa tai Hämeenlinnassa. Yksi yliopistokohteista, Tampereella, tosin on kovin epävarma, sillä valintakoekirjajonossa sijoitukseni on sen verran huono, etten välttämättä saa koko opusta käsiini ennen koetta. Mutta se on vain toinen hakukohteistani Tampereella. Ja jos minulla ei onnistu mikään noista, niin jonnekin lähdetään varmaan silti, sillä Mies tuossa juuri viime viikolla palautti opinnäytetyönsä esitarkastukseen ja odottelee opettajan tuomiota ja seminaaria ja niiden jälkeen valmistumista tradenomiksi.

Viime lauantaina kävin shoppailemassa ja syömässä Main kanssa ja näin myös Main muksuja, jotka ovat kyllä ihan parhaita kakaroita, niin kuin Mai itekin <3 Voisin yrittää jonkinlaista vaatepostausta tässä jossain vaiheessa, kun yhtä aikaa olisi päivänvaloa ja puhtaat hiukset (ne pitkät, joita Maikin vuorostaan ihmetteli!).

Perääni kyseltiin. Olen elossa, mutta en tajuissani. Koomailen ja mietin, mitä haluan kertoa blogissa ja missä vaiheessa ja mitä en.

Kurssin viimeinen viikko meni kivasti. Juteltiin harjoittelukokemuksista, tehtiin viimeiset kokeet tietokoneen käyttäjän ajokorttia varten (kurssin tavoitteena oli @-kortti, mutta kolme meistä suoritti hieman laajemman A-kortin) ja lopuksi juotiin pullakahvit ruokalan kabinetissa. Pari kurssikaveria olen nähnyt vielä tälläkin viikolla työkkärin aulassa, kun ollaan oltu jatkotoimenpiteitä suunnittelemassa.

Voi olla, että pääsen tuonne amikselle yhteen maahanmuuttajien ryhmään työelämävalmennukseen apuopeksi muutamaksi viikoksi vielä tässä keväällä. Kesän varalle työkkärintäti suositteli minulle yhtä hanketta, jonka infotilaisuudessa kävinkin jo torstaina ja ensi torstaina menen uudestaan juttelemaan tarkemmin. Yliopistohaku on pistetty vetämään, vielä pitäisi saada kirjoja luettua. Ammattikorkeakoulujen yhteishakua olisi vielä noin viikko jäljellä, jos sieltä löytäisin jotain jännempää kuin tämän edellisen alani.

Semmottista.

Viimesiä viiään

Joskohan sitä jotenkin heräisi henkiin vaikka viikon päästä tai niillämain?

Harjoittelua on jäljellä vielä kaksi päivää ja niistäkin vietän huomisen kotosalla nenäni kanssa - räkätauti iski ja pään ontelot ovat niin tukkoiset ja aivastelen siihen tyyliin, etten ole huomenna kelvollinen puhumaan malliksi suomea niille murusilleni. Kattois sitten perjantaina, jos olisi niin elossa että kävisi vetämässä yhden partitiivitehtävän (kahvi on kuumaa) ja vaihtelemassa yhden opettajan kanssa lippulappusia harjoitteluun liittyen.

Viime viikolla olin maahanmuuttajaryhmän kanssa tekstiililuokassa leikkimässä kangasväreillä. Solmuvärjättiin t-paidat ja tehtiin kangaskasseihin tai mainittuun paitaan kuvioita sabluunoilla.

(Kuvissa myös uusi ostos, kameran varvakset tällä kertaa pitelemässä jotain muuta kuin sitä kameraa.)

Eilen ja tänään olin heidän kanssaan keittiöhommissa laittamassa vaikka minkälaisia ruokia. Punakaali-mustaherukkasalaattia otin kotiinkin mukaan, kun sitä jäi niin paljon. Näitä tyyppejä jää kyllä ikävä tämän harjoittelun jälkeen :-)

Iltapäivällä palaveroitiin harjoittelustani kurssiohjaajan ja opiston opettajan kanssa. Kai minä siellä olen oppinut ja päässyt näkemään vähän kaikenlaista, jos nyt en niin paljon itse ole päässyt tekemään. Tuntuu että vasta nyt loppua kohden ovat opettajat havahtuneet antamaan minulle mitään omaa tekemistä. Kiirehän niillä tietysti on ja minulla ei ole mitään varsinaista koulutusta tähän asiaan, mutta olisihan tämä nyt voinut vähän toisinkin mennä. No, kokemusta rikkaampi ja sitä myöten viisaampi sitten taas.

Ensi viikolla on muutama päivä kurssia vielä ja torstaina todistustenjako. Sitten pitäisi arpoa hakukohteen kaavakkeeseen paikoilleen ja lukea ja lukea ja lukea ja hakea. Meneekö toistelemiseksi, jos taas sanon, että saapa nähä mitä siitäkin tulee ja kuinka ämmän käy?

Uutta maanantaita sarvista

Miten irrationaalisen paha mieli voi tulla koko viikoksi muutamasta sanasta ja eleestä... Tämä viikko on onneksi sujunut nyt paremmin kuin koko viime viikko yhteensä.

Puhuin viikonloppuna äitini kanssa puhelimessa ja hän muisteli muutamia entisen työpaikkansa harjoittelijoita ja perehdyttäjiä.Tyylejä on tosiaan monia. Joillekin oli ollut hyvin luontevaa ottaa harjoittelija mukaan mihin tahansa. Jotkut sitten taas olivat jotenkin väenvängällä keksineet jonkin pikku tehtävän harjoittelijapololle ja kadonneet omille teilleen ilmestyen seuraavan kerran vasta seuraavana päivänä kertomaan mitä seuraavaksi voisi tehdä. Jotkut myös tekevät kaiken mieluummin itse kuin yrittävät neuvoa harjoittelijaa ja jakaa edes yksinkertaisimpia pikkutehtäviä pois omalta tehtävälistalta. Jotenkin kuulostaa tutulle. Moni on tuolla nyt sanonut - ja ymmärränhän minä sen - että juuri nyt on vuoden kiireisintä aikaa, kun tämän vuoden kurssit ovat menossa ja uusia alkamassa (näitä työkkärin kanssa yhteistyössä järjestettäviä työvoimakoulutuksia) ja samalla pitäisi suunnitella ensi vuoden kurssivalikoimaa. Ei siinä kerkeä erikseen ohjaamaan harjoittelijaa, mutta jos sen verran, että antaisi vaikka niitä yksinkertaisimpia hönttitehtäviä pois omista käsistään. Jos harjoittelija esimerkiksi ottaisi kopioita oppimateriaaleista ja kantelisi kansioita ja kirjoja huoneesta toiseen, niin siinähän säästyisi varsinaisten työntekijöiden resursseja mielekkäämpiin puuhiin. En minä paljoa vaadi, mutta jotain edes, ettei sitten tarvitse katsoa sen näköisenä, että ei se tuokaan mitään tee :-)

Tänään oli onneksi järkevää tekemistä ja sellainen opettaja, joka osasi jakaa hommaa. Olin osan päivää yksikseni vahtimassa, neuvomassa ja ohjaamassa tietokoneluokassa työhakemuksen ja CV:n kirjoittamisen harjoittelua. Aika haastavaa, kun osalla porukasta oli suunnilleen muistitikulla jo pientä viilausta vaille valmiina paljon asiaa ja osa ei osannut edes käynnistää tekstinkäsittelyohjelmaa. Mutta lopulta kaikki saivat kuitenkin edes jonkinlaisen hakemuksen aikaan ja melko moni myös CV:n.

Viikonloppuna Mies analysoi minua (analyysi powered by Carlsberg - probably the best beer in the world) ja lukion psykologiankurssien ja yleisen keittiöpsykologian pohjalta minulla on kolmenkympin kriisi ja sen johdosta toivoton olo elämäni kanssa. Luulin jo, etten ole edes oikeutettu kolmenkympin kriisiin, kun itkunaiheeni ovat niin lapsellisia ja naiiveja, mutta kuuluu kuulemma asiaan. Se, minkä oletin kuuluvan oikeaoppiseen kolmenkympin kriisiin onkin kuulemma viidenkympin kriisiä, jolle on paikka vasta jossain parinkymmenen vuoden päässä. Kiva tietää olevansa normaali :-D

Haitolla?

Olla haitolla on ilmeisesti Kainuun murretta ja tarkoittaa sitä, että on ihmisten tiellä, haittaamassa eli häiritsemässä jollain tavoin heidän toimiaan. Selitän termin, koska kaikki eivät sitä aina ole ymmärtäneet. Minusta on tämän viikon aikana tuntunut varsin vahvasti siltä, että olen haitolla.

Harjoitteluni kansalaisopistolla on alkanut käydä vähän kummalliseksi nyt, kun olin viime viikon välissä pois amiksella sillä kurssillani. Suurin osa muista kurssilaisista tekee harjoittelunsa kahdessa eri työpaikassa ja on alkanut tuntua, että minunkin olisi pitänyt. Tunnelmat ovat kovin erilaiset kuin tuolloin.

Maanantai meni hyvin ja samoin tiistai melkein loppuun asti. Odottelin opettajien kahvihuoneessa viimeisen englanninkurssin aloitusta, kun sen opettaja yhtäkkiä paukkaa sisään kasvot melko punaisina ja kysyi, olinko aikeissa tulla tunnille, joka siis alkoi kymmenen minuutin sisään. Hän sanoi mielestäni varsin äkäisellä äänellä, että hän ei pidä siitä, että sinne tullaan ilmoittamatta ja että hänellä ei tällaisesta kuulemma ole ollut mitään puhetta sen opettajan kanssa, jonka "alaisuudessa" tässä harjoittelen. Jos aioin tulla tunnille, minun pitäisi olla vain hiljaa ja osallistumatta ja ainoastaan seurata opetusta. Sanoin, että voin toki jättää tulemattakin, jos hänestä on parempi niin, mutta opettaja vain sanoi, että minun pitäisi olla hiljaa ja meni menojaan. En ole mikään paras mahdollinen ajatustenlukija tai piiloviestien tulkitsija, mutta tuosta kyllä mielestäni kävi hyvin selväksi se, ettei kyseinen opettaja enää halua minua tunneilleen. En sitten mennyt, vaan lähdin kotiin, koska muutakaan ryhmää ei sillä varoitusajalla ollut. Olen tästä hyvin yllättynyt, sillä ne aiemmat kaksi tai kolme kertaa, kun olen tuon ryhmän mukana ollut tiistaisin, on opettaja ottanut minut hyvin vastaan ja esitellyt tehtäviä ja kysynyt, haluanko tehdä myös sanakokeen ja auttaisinko opiskelijoita ja olisinko jonkun parina ja muuta sellaista. Varsinaisesti opetukseen en ole puuttunut. Joskus aikaisemmin hän on täysin päinvastoin hyvin ystävällisesti kysynyt päivällä kahvihuoneessa, että olenhan sitten taas illalla tulossa. Suoraan sanoen minulla meni päivä kyllä pilalle tuosta yhtäkkisestä ja täysin yllättävästä iskusta.

Keskiviikkoaamuna menin opistolle kahdeksaksi ja tarkoituksenani oli mennä sen maahanmuuttajaryhmän suomen opetukseen mukaan aamupäiväksi. Aamupäivän opettaja tuli kahvihuoneeseen myös, joten kysyin sitten häneltä, että sopiiko, että tulen mukaan. Hän sanoi, että ei oikeastaan, koska sitä ei oltu etukäteen sovittu ja hänellä ei olisi minulle mitään tekemistä tai mitään, mihin voisin osallistua. On totta, että väliviikkoa edellisellä viikolla meillä oli ollut puhe osallistumisestani erityisesti tiistaisin ja torstaisin, koska silloin opiston tavallisilla kursseilla ei ole kovin paljoa tarjolla, mutta sanoin kyllä myös, että voin tulla keskiviikkoisinkin ja että ainoa päivä, jolloin en tule, on maanantai, jolloin minulla on muuta määrättyä tekemistä. Samoin aluksi palaverissa oli puhe siitä, että olisin oikeastaan koko tämän maaliskuun niiden suomenkurssien mukana ja kävisin muilla kursseilla vain silloin, kun he eivät erikseen tarvitse minua. En sitten mennyt siis sinnekään tunneille mukaan, vaan luin puoleenpäivään asti pääsykoekirjaa kahvihuoneessa ja kävin kahdeltatoista yhdellä puolitoista tuntia kestävällä kurssilla mukana.



Eli koeta tässä nyt sitten jotenkin olla mieliksi ja arvailla, kuka ei halua minua mukaan siksi, kun osallistun liikaa ja kuka siksi, ettei minulle ole tarpeeksi jotain, mihin osallistua... Ja kuka sitten taas toisaalta huolii minut mukaansa.

Jotkut opettajat ovat sitten taas ihan toisenlaisia (ainakin toistaiseksi...). Ensi viikolla esimerkiksi suomenkurssilaiset tekevät erään opettajan kanssa retken naapurikuntaan  ja minun mukaan tulemistani pidettiin ihan oletuksena ja todettiin, että tottakai saan tulla ja että hyvä saada sinne avuksi joku. Samoin yksi englannin- ja suomenopettaja, jonka mukana olen paljon ollut, on ottanut minut hyvin vastaan joka kerta, vaikka olen varmasti ollut hänen mukanaan kaikkein useimmin ja joskus osallistunut paljon ja joskus taas hyvin vähän.

Tämä homma alkaa turhauttaa. Harjoittelusta kysyessäni ja sopimusta kirjoittaessamme kysyin asiasta siltä yhdeltä pääopettajalta ja hän sanoi, että minun ei tarvitse erikseen kysyä joka kerta opettajilta ennakkoon tunneille tulemisesta, mutta osa opettajista näyttää nyt sitä vaativankin. Minusta menee ihan mahdottomaksi, jos minun pitää joka jumalan puolitoistatuntisesta pätkästä kysyä aina erikseen etukäteen, lähetellä lähes tyhjän vuoksi sähköpostia, juoksennella pitkin käytäviä opettajien perässä ja päivystää opistolla aamukahdeksasta iltakahdeksaan ja koettaa päästä milloin millekin pätkälle mukaan. Kaikki opettajatkaan kun eivät ole opistolla koko päivää, vaan saattavat tulla sinne itsekin vain hetken ennen tunnin alkua. Puhumattakaan, että tuulennopeasti vastaisivat sähköpostiin. Nyt on vain sitten niin kamalan vaikeaa ja henkisesti kuluttavaa koettaa arvailla, että mihinkähän sitä aina on tervetullut ja toivottu ja mihin ei. Toiset haluavat, että osallistun, ja toiset sitten taas, että en. Tuntuu vähän, että olen jotenkin tiellä ja on kamalan vaikeaa koettaa löytää sellaista tasapainoa, etten olisi kenenkään tietyn opettajan riesana liikaa. Ymmärrän kyllä sen, että ylimääräisen ihmisen pyöriminen luokissa voi ärsyttää, mutta vaikeaa minun on arvata, mitä kukakin pitää ärsyttävänä ja mitä missäkin voi tehdä. Kahdeksan viikkoa on ilmeisesti sitten liian pitkä aika, olisi pitänyt kysellä toiselle neljän viikon osuudelle joku toinen paikka.

Sen puoleen minua ei haittaa, koska kukaan opistolla ei kyttää työaikojani tai vaadi minua osallistumaan mihinkään tiettyyn ja minulla on ainakin runsaasti aikaa lukea pääsykoekirjojani, mutta ei kyllä toteuta tarkoitustaan, jos harjoitteluaikani menee siihen, että yritän olla pois tieltä ja puuhailen jotain omatoimista, joka liittyy asiaan vain nimeksi.


Sattumoisin keskiviikkona kurssinohjaajani viestitteli ja kysyi kuulumisia ja mahdollista käynnin ja pienen välipalaverin tarvetta. Kerroin hänelle näistä asioista ja hän kävi sitten eilen torstaina juttelemassa minun ja maahanmuuttajien opetusta suunnittelevan opettajan sekä sen jälkeen vielä pikaisesti yhden suomenopettajan kanssa. Vaikka lopuista kolmesta viikosta saatiinkin nyt jotenkin sovittua, jäi minulle edelleen hyvin ristiriitaiset tunteet siitä, miten paljon ja minkälaista osallistumista minulta odotetaan. Tietysti opettajillla on kamala kiire, koska kursseja on useita, eikä siinä enää erikseen jää aikaa leikittää minua, mutta enpä minä sitten toisaalta voi omasta päästänikään säveltää kurssilaisille harjoituksia ilman alan koulutusta ja kurssisuunnitelmaan kuulumista. Ja kun sitä nyt kuitenkin on vain ammatin vaihtoa suunnitteleva työtön, eikä ammattiin jo opiskeleva opiskelija...

Kurssilaisilta sitten taas en ole saanut mitään muuta kuin hyvää ja ystävällistä palautetta, mutta epäluulot hiipivät ja sorrun aina välillä miettimään, että onko kyse etenkin maahanmuuttajien kohdalla kulttuurieroista ja että hiljaa mielessään ne toivovat pystyvänsä hymyilemään minut suohon.

Josta taas tulee mieleen se, että niinpä sitä vain ollaan me kaikki samassa veneessä. On kotimaassaan täysin koulua käymätöntä, joka on käynyt ainoastaan kotoutumiskoulutusta Suomessa, on vain peruskoulun käynyttä, lukion tai ammattikoulun käynyttä, korkeakoulu- ja yliopisto-opiskellutta; myyjää, opiskelijaa, lääketieteen tohtoria, juristia, web administratoria, puutarhuria ja ties mitä, yhtälailla tököttämässä työvoimapoliittisessa koulutuksessa miettimässä, että mitähän sitä tekisi elämällään tässä maassa nimeltä Suomi. Minusta tuntuu häiritsevän usein nykyisin, että ei tekis mitään. Missä on se maailma ja Suomi, josta minulle puhuttiin lapsena? Että sitä käydään kouluja ja joskus parikymppisenä mennään töihin ja sitten perustetaan perhe ja laitetaan kehä kulkemaan taas ympäri. Että hyvä maa on tämä ja kaikilla kaikki asiat hyvin. Entäs sitten, kun on ihan hiukkaa vaille kolmekymppinen ja edelleen sillä tasolla pihalla asioista kuin hiukkaa vaille parikymppiseltä voisi odottaa? Ja parempien ihmisten haitolla kuin mitään osaamaton pikkulapsi? Ohh...

Juuei. Lisää kahvia ja haarniska ylle ja kokeilemaan onneaan taas seitsenpäisen lohikäärmeen pesään - osa päistä syöksee tulta ja osa puhaltaa kukkaistuoksuja, mutta minun pitää vain visiiri silmillä sokkona koettaa pärjätä. Olen tehnyt aktiivisia hymyilyharjoituksia aamuisin linja-autossa, koska kuulemma jos mekaanisesti hymyilee tai nauraa, niin se tunne seuraa kyllä perässä ja ilmeestäkin tulee aito ja olo paranee.

Äh.

Voi vee että on taas kivaa. Sunnuntai-iltana teki mieli marista joko tänne tai Facebookiin jotain, mutta en marissut, kun kumminkin joku tulee sanomaan jotain tai sitten kukaan ei tule sanomaan mitään. Nyt ärsyttää ja turhauttaa taas, tosin eri syystä. Ei voi tajuta aina kaikkia työkavereita tai keski-ikäisiä naisia tai koko yhteiskuntaa tai paljon mitään muutakaan ja silti en suostu myöntämään, että olisi taas jotenkin minun vika tämä, kun järjellä pohdiskellen ei ole. Ja jos nyt jollekin tästä kärisen, tai siitä edellisestä, niin kuitenkin joku sanoo, että sellaista se on, oletpa paska kun ärsyynnyt. Kaikkea pitäisi vaan kestää. Tai että kerjäät vain huomiota, kun valitat tuommoisesta. Ei pitäisi kai oikeastaan kirjoittaa tätäkään tänne, mutta omapa on blogini ja kirjoitan mitä kirjoitan.

On minulla ollut mukavaakin tänään ja eilenkin oli ihan jees päivä, mutta jotkut asiat vain joskus turhauttavat. Kiitos ja anteeksi että sain sanoa tämän.

En jotenkin pidä itseltäni asiallisena tuoda julki kielteisiä tunteita. Kai ja mitä ilmeisimmin se on jotain lapsuuden kasvatusta, ei saanut "juonitella" eli kiukutella eli käytännössä tuoda ilmi ikäviä tunteita millään tavoin tiettyjen omaisten seurassa. Koskahan tästä kasvais yli ja miten?

Oppis ja pohtis

Rupesin kirjoittamaan Maille vastausta edellisen postauksen kommenttiin, mutta sanottavaa alkoi kertyä niin paljon, että ehkä viisaampi tehdä ihan oma juttunsa niistä.

Mai siis kertoi jutelleensa töissä sellaisen maahanmuuttajan kanssa, joka on oppinut lukemaan vasta joitain vuosia sitten Suomeen tultuaan. Kieltämättä vaikea täysin käsittää ajatusta aikuisesta lukutaidottomasta tai lukemaan opettelevasta, kun täällä tosiaan lähes kaikki oppivat lukemaan jo lapsena ja melko moni jo ennen koulunkäynnin aloittamistakin ainakin vähän. Miten se voikaan vaikuttaa kaiken muun oppimiseen, jos ei osaa lukea? Vaikka itsellenikään lukeminen ei ole se tehokkain oppimisen tapa, niin silti... Että kaikki oppi olisi kuulopuheiden varassa? Ajatukset kieppuisivat vain siinä omassa arkitodellisuudessa ja perimätiedossa, eikä ulkopuolisesta maailmasta saisi tietoa muuten kuin tapaamalla ihmisiä, jotka osaisivat asioista jotain omakohtaisen kokemuksen kautta opittua kertoa. Mistään ei oikeastaan voisi tarkastaa, että ovatko nuo asiat vain kertojan omia mielipiteitä, vai onko joku muukin joskus pohtinut ja tutkinut ja muuten käsitellyt aihetta. Ei toki edes välttämättä osaa olla vaillakaan eikä ehkä edes käsitä koko lähdekritiikin ajatusta, kun ei moni lukutaitoinenkaan sitä tajua. Miten kamalan suppeassa maailmassa lukutaidoton elää? Kyllähän täälläkin tietysti näkee esimerkkejä siitä, että mummeli osaa ostaa piimää, kun piimä on ollut siinä samannäköisessä purkissa viimeiset ties kuinka monta vuotta, mutta miten ihminen häkeltyy, kun pakkausta muutetaan eri näköiseksi ja alkaa se itku ja vinkuminen siitä, kun sitä vanhaa hyvää ei enää saa, eikä auta mikään selitys, että tässä tätä on, paketti vain on eri näköinen. Mutta että jos koko elämänsä viettäisi niin...?

Toissa syksynä olin viittomakielen kurssilla ja siellä tuli puheeksi myös se, miten Suomessakin kuulovammaisten ja kuurojen joukossa voi olla etenkin ikääntyneitä ihmisiä, jotka eivät osaa mitään "oikeaa" kieltä. Heitä on lähes piiloteltu kotona, he eivät ole käyneet mitään kouluja (siis edes peruskoulua) joidenkin satunnaisten kuurojen koulutusten lisäksi ja he ovat ehkä osanneet vain jotain perhepiirissä kehiteltyä kotitekoista viittomakieltä, jolla välittömät tarpeet on saatu hoidettua. Myös nykyisin enemmän kouluja käyneiden kuurojen suomen kielen lukemisessa on puutteita, koska viittomakielen lauserakenne ja kielioppi ovat erilaiset. Tulkkien saamissa tehtävälapuissa on kuulemma usein kaikenlaista erikoista, kun kuuro on yrittänyt kirjoittamalla esittää asiaansa. Idea selkiintyy toisinaan vain viittomalla teksti auki.

Puhumattakaan sitten siitä, millaista on elämä ja oppiminen, kun ei kuule eikä näe... Englanninkielentaitoinen ottaa ja lukee Helen Kellerin elämäkerrallista tekstiä täältä! Mai mietti sitä, miten selittää "elämys" ihmiselle, jonka kielitaito on heikko. Helen Kellerin teksteissä mainitaan esimerkiksi, miten hän oppi erottamaan kupin ja veden toisistaan ja hoksasi, mitä on miettiminen :-)

Saas nähdä, millaista on ensi viikosta lähtien kansalaisopistolla yhdessä maahanmuuttajaryhmässä. Heillä kai on kuitenkin kaikilla jo useamman kuukauden suomen alkeiden opinnot takana, mutta muutama kuulemma tarvitsee erityistä tukea.

Kurssin puolesta tuolla ammattikoululla saimme käydä seuraamassa ammattiaineiden opetusta oman halun mukaan. Minä kävin kurkkaamassa kahdessa eri tasoilla olevassa maahanmuuttajien suomen kielen ryhmässä. Yhdessä alkeisryhmässä seurasin opetusta aiheesta suomalaisten käsialan tunnistaminen! Muutamalta opettajalta oli pyydetty käsialanäytteet ja muutama yksinkertainen virke tyyliin "Minä olen Liisa, minä olen opettaja. Asun Kuopiossa. Minulla on kaksi lasta ja koira, jne", jotka piti yrittää kirjoittaa omalla käsialalla ja kenties ymmärtää edes jotain sisällöstä. Äidinkielisenähän sieltä osaa hahmottaa vähän u:n näköiset koukerot kuitenkin a:ksi ja erottaa e:n ja l:n lenkit muutenkin kuin korkeuden perusteella kun sana on tuttu, mutta voi minkälaista hidasta tahkoamista se oli niille, jotka olivat vasta jotenkuten oppineet lukemaan oman opettajansa käsialaa ja ehkä länsimaisia kirjoitusmerkkejä noin yleensäkään! Katsoin lähempää muutaman kurssilaisen kirjoittamista ja mielestäni he yleensäkin aloittivat kirjainten piirtämisen hyvin erikoisista kohdista ja piirsivät osat eri järjestyksessä kuin ehkä "alusta lähtien" näillä merkeillä kirjoittavat. No joo, onhan niitä yksilöllisiä eroja toki meilläkin, minäkin aloitan mm. s-, l- ja r-kirjainten kirjoittamisen alhaalta enkä ylhäältä ja piirrän t:n vaakaviivan oikealta vasemmalle ja olen nähnyt d-kirjainta piirrettävän alkaen tuosta kaaresta ja edeten pystyviivaan ja päinvastoin, mutta silti niiden maahanmuuttajien tapa oli vielä jotenkin erilainen ja tietysti armottoman hidas. Meille ainakin ensimmäisillä luokilla opetettiin kirjainten piirtämistä ihan vaiheittain tyyliin "laita kynä tähän ja vedä siitä tämänmallinen viiva tähän ja siitä etene tuonne ja lopuksi tee tämä kohta" ja muistan ekaluokan matikankirjasta vaiheittaisen mallikuvan numeron 2 piirtämiseen. Opetetaankohan muilla kirjoitusmerkeillä kirjoittaville maahanmuuttajille meidän aakkosia ja käsialaa tuollaisilla harjoituksilla ollenkaan, vai onko se vain oman opettelun varassa, kuten minulle tekstauskäsiala aikoinaan? Meille siis opetettiin 1990-luvun alussa pienessä maalaiskoulussa tikkukirjainten lisäksi vain kaunokirjoitus, vaikkei sitäkään virallisesti tuolla nimellä enää kutsuttu.

Tästä kaikesta taas juohtuu mieleeni se, miten sitä lapsena pelkäsi kaikenlaista, kun ei tiennyt asioista mitään ja oli lähipiirin aikuisten juttujen varassa ja vähän uhrinakin. Miten helppoa onkaan pelotella sellaista, joka ei tiedä ja osaa etsiä tietoa? Lapsi voi pelätä mörköjä, haukkuvia koiria, avaruusolentoja (nämä mainittiin jossain tutkimuksessa josta vasta luin jotain kommentteja, ja tässä näyttäisi olevan se Helsingin Sanomien juttu), Jumalan kostoa ja kadotusta (omakohtaista kokemusta - kiitos, mummo!) ja vaikka mitä, mistä kuulee muiden puhuvan ja mitä joko näkee tai on näkevinään jossain. Jotenkin nyt isompana - en sano, että aikuisena - pelotkin ovat jotenkin jalostuneet tiedon myötä ja joistain peloista osaa järkeillä itsensä ulos. En minä vaan yhtään kaipaa sitä aikaa, kun en tiennyt mistään mitään. Kyllä oppiminen sentään on jotain.

Irtonaisia huomioita

Oli häkellyttävää huomata, että tiistaina ranskanryhmän seniorit eivät osanneet pelata muistipeliä. Opettajan piti käydä jokaiselle pöytäryhmälle erikseen selittämässä muistipelin idea ja säännöt. Jotenkin olisin vielä ymmärtänyt, etteivät ne pari vanhaa setää osaisi sitä pelata, mutta eikö rouvillakaan ole moinen peli tullut vastaan lasten tai lastenlasten kanssa toimiessa?

Lähitulevaisuuden varalle olen alkanut lukea suomen kielioppia (Pirkko Leino: Suomen kielioppi). Kertooko kirjoittajan työprosessista jotain omakohtaista se, että hän käyttää esimerkkivirkkeitä kuten "ihmisen ahdistusta helpottaa se, että [ei kun eikä jos] hän voi itkeä" ja "Jos saan käsiini sen, joka on vienyt viimeisen lyijykynäni, hän saa kyytiä"? Kamala kieli kyllä tämä suomi, onneksi ei sitä tarvitse itse vieraana kielenä opiskella.

Tämän viikon jälkeen vielä yksi kokonainen viikko harjoittelussa, sitten viikko kurssia amiksella ja sitten toinen neljän viikon harjoittelupätkä.

Kieli- ja muuta kita-asiaa

Ihme härveli... Tämä Bloggerin uusi editori on hyvä, kun kirjoittaa normaalisti tietokoneella ja lisää kuvia, mutta eipä penteleinen toimi kännykälläni. No, kokeillaanpa sitten näin, että vaihdetaan asetuksista siksi aikaa perinteinen editori...

Työharjoittelupaikalla tässä siis olen, kansalaisopistolla. Kieltenopettajain riesana pyörin, enimmäkseen senioriryhmissä näin päiväsaikaan. Juuri nyt minun pitäisi olla kyllä hammaslääkärissä, mutta kävinpä siellä sitten taas kerran turhan mutkan kääntymässä - kiirettä pukkaa ja kun minulla ei ole oireita, vaan vain juurihoito kesken, niin lykkäsivät keväämmälle pois kipuisempien jaloista. No, odottelenpahan tässä sitten viimeisen ryhmän alkua ja rassaan tätä editoriasiaa samalla.

Tänään kävi se työkkärinkurssin ohjaajakin kyselemässä kuulumisia ja sujumisia. Mikäs tässä, kivaa on ollut ja pitkälti sellaista kuin kuvittelin ja halusinkin. Maaliskuun loppuhuiteille siis täällä pörrään ja opetan apuna englantia ja suomea ja seurailen muidenkin kielten opetusta. Yliopistohakua on myös ohessa teon alla, ekat pääsykoekirjat on jo kirjastoista varattu ja pari jopa jo noudettavissa. Pakko nimittäin opiskella lisää, jatkossa mieluummin tarpeellisempaa ja laadukkaammin kuin edellisellä kerralla. Ja tällä kertaa sitä, mitä itse haluan eikä sitä, mitä muut ehdottaa. Elämä muuttuu.

Muistiinpanoja itselle ja yleiseen jakoon

Töissä voi olla kivaa. Etenkin, jos

• työkaverit ovat mukavia tai vähintäänkin siedettäviä
• tuntee, että työllä on joku tarkoitus (mielellään muukin kuin rahan ansaitseminen)
• tuntee, että osaa tehdä sitä työtä
• tuntee, että saa joka päivä uusia ideoita siitä, miten työtä voisi tehdä vieläkin paremmin
• saa palautetta sekä työtovereilta että "asiakkailta" ja voi jutella niiden kanssa varsinaisen työrupeaman ulkopuolellakin.

Saattaa olla oikealla alalla, jos

• työpäivän aikana hymyilee monesti
• aamulla ei vituta
• illalla ei vituta
• jaksaa tehdä päivän aikana muutakin kuin sen työn ja pakolliset rutiinit

Yhteenveto: Ne, jotka vuosikymmenestä toiseen rutkuttavat, että töissä ei ole tarkoitus viihtyä vaan siellä käydään vain tekemässä välttämätön siksi, että saataisiin rahaa, voivat kiertyä takaraivo edellä pienelle kippuralle ja painua pää edellä omaan persukseensa.

Lunta hatussa niin ulko- kuin sisäpuolellakin

Tänään olen tukka märkänä kierrellyt lumisateessa pitkin Kuopion keskustaa. Yhtenä kurssin tavoitteena on etsiä jotain sopivia liikkeitä tai muita työpaikkoja, joista pyytää esittelyä. Olin yhden korualasta kiinnostuneen kurssikaverin kanssa penkomassa kultasepänliikkeitä jo tuossa joulukuussa, mutta sattuneista syistä niille sopi puhua koko esittelyistä vasta nyt tammikuussa. Yksi esittely saatiin jo sovittua varmaksi, toinen alustavasti melko varmaksi ja kolmannesta pitää vielä ensi maanantaina soittaa. Raksi seinään ja merkintä kalenteriin, että ensi vuonnakin muistamme viettää aktiivisuuden muistopäivää. Käytiin lisäksi kysymässä minulle yhtä harjoittelupaikkaa, mutta siellä puljussa ollaan vielä joululomalla, joten soittelen kaiketi perjantaina sinne, kun enemmän asiasta tietäviä ihmisiä palaa arkeen. Ensimmäinen neljän viikon harjoittelupätkä alkaa viikolla 4, joten pari viikkoa tässä vielä olisi aikaa.

Harjoittelun aloittamiseni lykkääntyy, mutta koska olen ollut aktiivinen, paikalla ja menossa mukana, niin saan muutaman päivän anteeksi. Meille tulee nimittäin sunnuntaina 24. päivä kiinalaisia vieraita, ikiaikainen hongkongilainen kirjekaverini äitinsä ja jonkin äitinsä ystävättären kanssa. Olen kirjoitellut C:n kanssa kolmetoistavuotiaasta asti eli yli puolet elämästäni ja nyt hän on tulossa ensimmäistä kertaa Suomeen pitkän Euroopan-reissunsa yhteydessä. Jännitys kyllä kasvaa kun aika lähenee :-) Pitää keksiä kaikenlaista tekemistä ja menemistä. Onneksi heillä oli omakin idea: voisimme leipoa yhdessä! Olen joskus tietysti kirjoitellut C:n kanssa leipomisesta ja ruuanlaitosta ja nyt ne poloiset ovat siinä uskossa, että olen joku huippuleipuri. Mutta senkus leivotaan vaan, enköhän minä jotain pullaa, sämpylöitä, kuivakakkuja, kasvispiirakoita ja sensellaista niiden kanssa loihdi. Kalakukkoa pitää kyllä opetella tekemään ennakkoon. Onneksi äiti osaa neuvoa!

Nyttigt

Tämän vuoden paras asia on ollut päästä kurssille eli tekemään jotain viisasta ihmisten parissa. Rajansa ne on FarmVillelläkin (ja maaseudun yksinäisyys ei sovi minulle). Viime päivinä on rassattu CV:itä ja työhakemuksia uuteen uskoon ja tehty muutenkin kaikkea rakentavaa ja hyödyllistä. Minulla on ajatuksia ja ideoita ja pyrkimyksiä tulevaisuuttani kohtaan ja olen saanut niihin tukea, kannustusta ja vihreää valoa. Olen tyytyväinen.

Tämän illan mossistelemme muutaman juustopaketin ja parin viinipullon ja joululahjaksi saadun hiilihapotuskoneen kanssa. Sitä ennen sulatellaan tortillaeväät. Hyvää uutta vuotta kaikki pupuiset!