Juhannus on perinnejuhla ja minulla on Miehen kanssa pari vuotta vanha juhannusperinne, eli ihan asiaan meni. Käytiin ajelemassa pitkin maakuntaa ja nuuskimassa kesäisiä paikkoja. Heti ensialkuun kyllä ostettiin yhdeltä grillikioskilta niin hyvät kebabannokset, että makkarat jäi sillä reissulla paistamatta, kun ei jaksanut enää, mutta Kivijärven laavua piti kuitekin käydä morjestamassa. Vesi oli rannassa lämmintä, olisi voinut melkein mennä uimaankin, mutta itikoita oli ihan liikaa!
Loppuilta oltiin minun vanhempieni, pikkusiskon ja tädin kanssa nuotiolla. Ruokaa ja juomaa riitti, mutta vannon kyllä kautta kiven ja kannon, että nämä kuvat ovat ihan tarkoituksella otettuja, vaikka vähän psykedeelisille ehkä vaikuttavatkin... Tädin yhden hengen telinenuotio, runsas käpytilanne ja taidekuva, kun putsattiin uutta muurinpohjapannua keittämällä siinä vettä :-)
Juhannusviikolla pistäydyin äiteen henkisesti tukemana vielä kerran Pietarsaaressa valmistumassa. Paperia tuli iso pino, josta yli puolet englanniksi (kunnon selitysosio, joka kertoo, mikä minä nyt muka olen olevinani) ja punainen ruusu kullanvärisine nauhoineen. A vot! Tänään raahauduin suoraan hammaslääkärisession jälkeen työkkäriin poski puuduksissa esittelemään sitä paperikasaa, niin ehkä nyt vihdoin myöntävät minun olevan ihan oikea ammattiin valmistunut työtön. Pippalot menee heinäkuun puolelle, riippuu pitkälti äidin työvuoroista. Piireissä kun näkyy tapana olevan, että vanhemmat järjestää nämäkin kekkerit, eikä siinä mitään, ei minulla olisi ollut rahkeita ruveta itsenäisesti mitään pirskeitä kokoon kehräämäänkään. Ensinnäkään ei ole asiallisia kahvikuppeja tarpeeksi eikä näihin nurkkiin mahtuisi.
Kun satuin huudeilla olemaan, niin kävin Rrrrrismassakin ostamassa laatikoita. Nyt on langat ja muut sensuuntaiset sydeemit järjestyksessä ja pois jaloista. Nythän täällä melkein mahtuu olemaan tällä normaalikokoonpanolla... Järjestely- ja siivouspuuhat jatkuu huomenna taas. <-- tämä olkoon kirjallinen lupaus.
Tänään tein muuten jotain ennenkuulumatonta (kaiken tämän tuntikausien ryönänjärjestelyn lisäksi): keitin perunoita. En ole koskaan omillaniasumiseni aikana keittänyt perunoita ihan siltään, syötäväksi ihan perunoina. Muusia olen tehnyt paljonkin ja joskus vuosia sitten jotain keittoja, mutta ekat kuoriperunat keitin tänään. Huomaa, että lapsuudesta on yliannostus... No on tässäkin se, että ne olivat uusia perunoita, eikä niitä sellaisia kuivia ja jauhoisia tai muuten vaan ei-minkään-makuisia nyrkinkokoisia, mitä kotikotona oli tapana mättää. Sellaisia en ole valmis omatoimisesti keittämään vieläkään, vaan saa riittää ne, mitä joutuu joskus porukoilla käydessään syömään. Mutta hyviä olivat nämä uudet pienet perunat, vaikka hoksasinkin vasta kotona, ettei minulla ole juuresharjaa (sattuneista syistä, kun en ole tarvinnut...) ja keitettyjen perunoiden kuoriminen oli sitten aika hidasta.
Jämälankapaita
2 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti