Uimahalli-zen

Uinti rauhoittaa minua. Päällepäinhän ja ehkä noin tavallisesti minä kyllä olen niin rauhallinen, että jos vielä rauhoitun lisää, niin vajoan koomaan. Mutta joskus päässä kuohuu ja siihen auttaa uinti.

Uidessa ei tule hiki eikä mihinkään koske eikä tunnu, että nilkat pettävät alta. Jos tuleekin kuuma, niin sitä ei oikein huomaa, kun vesi viilentää ja huuhtoo hikeä pois. Joskus pitää kyllä kasvoja pyyhkiä vedellä. Vesi viilentää myös päätä. Haukottelen uidessani paljon. Se on kai aika koomisen oloista, mutta uinti muuttaa hengitystä ja rauhoittaa ja saa kai sitä kautta haukottelemaan. Joskus tuntuu melkein, että vesi virtaa päänkin läpi ja pesee kaikkea hankaavaa pois. Uiminen on terapeuttista. Siinä ei tarvitse miettiä ja varoa niitä nilkkojaan ja sellaista. Uidessa ei oikein voi tapahtua mitään huolimattomuusonnettomuuksia. Silloin ei nyrjähdä eikä liukastu. Ui vaan altaan päähän ja taas toiseen ja taas takaisin ja sitä rataa ja ajattelee omiaan ja antaa veden ja tajunnan virrata ja haukottelee välillä.

Tänään kokeilin äitin yllytyksestä vesijuoksuvyötä. En ole aiemmin ilennyt niihin kajota, kun arvelutti, että yltääkö ne vyöt minun ympäri, eikä kiinnosta mennä sinne nolaamaan itseään kaikkien nähden sovitellessaan epätoivoisena liian lyhyitä vesijuoksuvöitä. Mutta riitti se vyön mitta ja ylikin jäi. Painorajat olivat näköjään 50-130 kiloa, joten eiköhän siinä vyössä pidä sitten sitä mittaakin riittää, eikä pelkkää kellutuskykyä, kun tuskin kukaan ihan pelkkää pituuttaan painaa 130 kiloa. Pöljän tuntuista hommaa kyllä oudossa asennossa lynkytellä sen vyön kanssa menemään, mutta kokeilen ehkä toistekin. Vaatii vaan aika syvän altaan, ettei jalat ota pohjaan.