Voi vee että on taas kivaa. Sunnuntai-iltana teki mieli marista joko tänne tai Facebookiin jotain, mutta en marissut, kun kumminkin joku tulee sanomaan jotain tai sitten kukaan ei tule sanomaan mitään. Nyt ärsyttää ja turhauttaa taas, tosin eri syystä. Ei voi tajuta aina kaikkia työkavereita tai keski-ikäisiä naisia tai koko yhteiskuntaa tai paljon mitään muutakaan ja silti en suostu myöntämään, että olisi taas jotenkin minun vika tämä, kun järjellä pohdiskellen ei ole. Ja jos nyt jollekin tästä kärisen, tai siitä edellisestä, niin kuitenkin joku sanoo, että sellaista se on, oletpa paska kun ärsyynnyt. Kaikkea pitäisi vaan kestää. Tai että kerjäät vain huomiota, kun valitat tuommoisesta. Ei pitäisi kai oikeastaan kirjoittaa tätäkään tänne, mutta omapa on blogini ja kirjoitan mitä kirjoitan.
On minulla ollut mukavaakin tänään ja eilenkin oli ihan jees päivä, mutta jotkut asiat vain joskus turhauttavat. Kiitos ja anteeksi että sain sanoa tämän.
En jotenkin pidä itseltäni asiallisena tuoda julki kielteisiä tunteita. Kai ja mitä ilmeisimmin se on jotain lapsuuden kasvatusta, ei saanut "juonitella" eli kiukutella eli käytännössä tuoda ilmi ikäviä tunteita millään tavoin tiettyjen omaisten seurassa. Koskahan tästä kasvais yli ja miten?
Jämälankapaita
2 vuotta sitten
4 kommenttia:
Blogissa raivoaminen on kivaa - suosittelen! =D
Samalla nakee, ketka lukijoista ovat idiootteja (=nillittajat, jotka eivat ymmarra, etta voivat olla lukematta jos ei miellyta) ja ketka eivat ole idiootteja (=ne, joilla on lukiessa hauskaa); olettaen etta jattavat kommentin..
Tuo omien kielteisten tunteiden julki tuominen on tosiaan välillä vähän hankalaa. Kumma kun sen muille sallii ja muiden kohdalla ymmärtää, mutta itse pitäisi muka vain niellä ja jotenkin olla kiva. No, eiköhän sen murisemisen treenaamalla opi.
Pura siis vaan reippaasti :). Blogi on hyvä paikka siihen ^_^.
(Sanavahvistuksessa "masiz", toivottavasti sulla ei nyt ihan oo z-vahvisteinen masis... :P)
Kirjoittaa vaan, ei tarvitse julkaista. Se asian kirjoittaminenkin jo auttaa :)
Pitänee opetella raivoamaan. Mies on tässä jo pian viisi vuotta opettanut minua älähtelemään asioista itselleen (ja härnää tarkoituksella, että saisi reaktioita!). Seuraava projekti voisi olla tämä blogissa kiukuttelu vähän useammin. Jos sillä sitten vaikka saisi lukijoita, vaikka olen kuvitellut mesoamisen niitä vain karkottavan. Hmmm...
Mitään yksityistä päiväkirjaa en kyllä ala pitää enkä kirjoittaa ja jättää julkaisematta. En ole oikein koskaan ollut sellainen päiväkirjaihminen, vaan teininäkin harrastin mieluummin kirjeenvaihtoa ja vaahtosin asioistani kirjekavereille.
Julkisessa blogissa kaiken vuodattaminen kuitenkin vähän arveluttaa, kun puhuvat siitä, miten tulevaisuuden työnantajat (HA!) ja lähiomaiset ja ties ketkä voivat sitten löytää "vääriä" asioita. Mutta ehkä sitä aina jotain voisi. Ihan jo siksikin, ettei iskisi se masiz :-D
Kirjoitin tuossa iltapäivällä jo sähköpostia kurssiohjaajalleni ja vuodatin kaiken, ehkä se jo auttais jotain. Kahtoopa huomenna, kun se tulee käymään harjoittelupaikalla.
Lähetä kommentti