Taloudellinen ja henkinen taantuma

Toisaalta tekisi mieli nyt kirjoittaa tänne ja toisaalta sitten taas ei. Ajatuksia ja murinaa olisi, kovasti maailman ja elämän epäkohtia lueteltavaksi, mutta en sitten kuitenkaan halua kirjoittaa niistä ja aina vain valittaa. Samalla tulisin kuitenkin loukanneeksi ihmisiä, jotka eivät ole mitenkään syyllisiä tilanteeseeni. Ahistaa ja vituttaa kaikki tämä köyhyys ja Kelan kuppaaminen ja asioiden viivästyminen ja siitä edelleen toisten asioiden viivästyminen, kun ei niitä ensimmäisiäkään saada kuntoon. Osa asioista on sellaisia, joille en edes voi itse mitään. Osalle kai voisin, mutta motivaatio ja mieliala on alhaalla, ja en kai sitäpaitsi sitten kuitenkaan voisi niille mitään. Osittain syytän itseäni, osittain tyydyn siihen, että tilanne on mikä on, enkä minä ole kuitenkaan se, jolla menee kaikkein huonoiten. Osittain sitten taas en osaa ehkä syyttää itseäni jostain sellaisista asioista, joista varmaan pitäisi ja olen aina vihannut sitä mummojen hokemaa, että köyhissä maissa pikku orpolapset olisivat niin kiitollisia jo tuostakin vähästä.

Ja sitten pitäisi vielä olla joku aikuinenkin varmaan. Aikuinen tarkoittaa Miehen määritelmän mukaan sitä, että pystyy pitämään huolen itsestään ja on valmis ottamaan vastuun myös lähimmäisestään, kuten puolisostaan ja lapsista. En vittu sitten ole aikuinen. En vittu jaksa enää yhtään mitään. Voisin yrittää, jos siihen annettaisiin jotain mahdollisuuksia, mutta kun ei niin ei sitten, voi vittu! Herättäkää sitten, kunhan tämä on ohi.