Kinttupolkujen Marika kirjoitti joskus lapsosensa kanssa pohdittuja näkemyksiä päivistä, jolloin ei oikein tapahdu mitään: Jumala ei vain ole jaksanut kiireisen työviikon jälkeen suunnitella sisältöä päiville, niin ne menee vähän sumussa jotenkuten ohi. Minulla on nyt menossa koko viikko moisia päiviä. Olen ollut torstaista asti Kajaanissa porukoiden luona ja Mies on omassa rauhassaan Kuopiossa lukemassa tentteihin. Ja kun olen täällä, pääsen viikonloppuna varmemmin kummipojan kahdeksanvuotissynttäreille.
Niin paljon tätä tietokoneen ääressä nakottamista rakastankin, niin olen jo monta kertaa kerennyt kyllästyä ruutujen tuijottamiseen. Kiitos sen ihanan puhelinmyyntikokeilun vähimmäispäivärahanikin on jäädytetty (asumistukea näyin saaneen) selvityksen ajaksi, joten vaihtoehtoja on suunnilleen tuijottaa joko tietokoneen näyttöä tai telkkaria, kun ei viitsi kaupungillekaan lähteä, kun ei tiedä, milloin tulee seuraavan kerran rahaa. Tai sitten voisi lukea kirjoja. Olen nyt näitä kolmea toimeani tässä suorittanut viikon ja alan kohta kiukutella kuin pikkulapsi. "Äiitiii, ei oo mitään tekemistä eikä ketään kaveria!" Tänään onneksi kävin äidin ja siskon kanssa ruokakaupassa ja tädin luona kylässä. Hurraa!
Jossain huumorisähköpostissa vastikään sanottiin, että tiedät eläväsi vuotta 2009, kun katsot sähköpostisi ennen kuin juot aamukahvia. Oi, kuin totta. Tai siis katson kolme sähköpostiani samalla kun juon aamukahvia puolenpäivän seutuja. Sen jälkeen seuraa sitten iäisyyden verran virtuaalilemmikkileikkejä Facebookissa. Minulla on valkea tiikeri, musta kissa, murmeleita (vai mikä hitto on groundhog, se semmoinen, mikä kevättalvella nousee kurkistelemaan varjoaan ja ennustaa kevättä?), vampyyrilepakko, pinkki riikinkukko ja muuta sekalaista seurakuntaa ja toisessa osoitteessa vihreä kissantapainen, joka pitää tyhmistä hatuista ja rumista vaatteista ja jolla on ihan liikaa huoneita talossaan.
Kuulostaa pahalta, mutta lohdutukseksemme voin sanoa, että minulla on kerrankin päässäni nyt selkeä suunnitelma ihan järkevistäkin asioista. Sen toteutumisaikataulu riippuu nyt vain kovasti siitä työkkärin kurssista, jolle pääsyä odottelen. Ja vaikka en pääsisikään, niin tämän unelmani toteutan kyllä kevään mittaan. On se nyt vaan ihan varmaa. Mutta siitä sitten vähän myöhemmin lisää. Mutta kyllä minustakin vielä ihan työtätekevä järkevä aikuinen tulee. Ajan kanssa.
Jämälankapaita
2 vuotta sitten
5 kommenttia:
Olisinpa minä yhtä varma siitä, että minusta tulee vielä joskus jotain... on minulla suunnitelma, mutta melkoisen hatara sellainen. No, on se silti enemmän kuin vähään aikaan, niin että ehkä pitää olla vaan tyytyväinen. Tsemppiä sinulle!
Onhan sitä miullakin aina välillä suunnitelmia. Tähän asti ne on vaan vuotaneet jonnekin. Työkkäriin en ole vielä päässyt ja nyt menee ainakin huominenkin sairastaessa.
Älä nyt, ei sillä ole liikaa huoneita, kyllä niille käyttöä löytyy.... :D Tosin itsekään en nyt vielä tiedä mitä sille omalle yhdelle tekisi......... Maailman suurimmat murheet.
No höh, kun olisin ajoissa tiennyt että olet Kajaanissa niin olisin voinu joku päivä ajella sua moikkaamaan.
Ois voitu käyä vaikka penkomassa tiimarin outletin hyllyjä tai kahvilla tai vaikka vaan kävelyllä.
Tuulis, peli ei suinkaan ole menetetty, sillä notkun Kajaanissa paljon useammin kuin ehkä pitäisi. Käymme täällä melkein joka viikonloppu, kun molemmat ollaan täältä kotoisin. Olisi kyllä mukava joskus käydä jossain ja nähdä muitakin ihmisiä kuin näitä samoja aina. Minulla ei ole yhtään liikaa kavereita :-)
Jee, joskus kyllä nähdään!
Minulla on tosiaan vajaa 40 km matkaa Kajaaniin, niin äkkiäkös tuota sinne hurautan.
Lähetä kommentti