Olen kahden läppärin loukussa ja muistitikkukin on siellä sen toisen läppärin luona Kajaanissa, joten nyt Kuopiossa taas vaihteeksi ollessa en viitsi blogata mistään sellaisesta, mistä piti. Sen sijaan, ollessani luvan kanssa huono bloggaaja (pitäisi lukea noita pariakin kirjaa koskien yleistä kielitiedettä ja suomen kielioppia ensi keskiviikkoa ja torstaita varten), kopsaan Henskikseltä ruokakyselymeemin. Kesä on ruuanlaiton erikoisaikaa minulle, joten sopii sen puolesta. Viimeaikaisista askarteluista ja käsitöistä sitten, kunhan olen taas Kajaanissa sen kuvia sisältävän läppärin ja muistitikun ääressä.
* * *
Miten haluat munasi?
- Keitettynä tai paistettuna. Keitettynä useammin kovana, mutta sellainen melko löysä menee aina toisinaan. Paistettuna niin, että keltuainen ja valkuainen on sotkettu.
Kuinka nautit kahvisi/teesi?
- Just mietin näitä tässä. Kahvin juon maidon kanssa. Jos juon ihan vain kahvia, niin pelkkä maito riittää, mutta jos tarkoitus on syödä jotain makeaa sen kanssa, laitan kahviinkin vähän sokeria tai yhden Hermesetaksen tai muuta vastaavaa. Mummoni teki päinvastoin; jos hänellä oli makeaa syötävää kahvin kanssa, hän ei laittanut sokeria kahviinsa. Minä mieluummin laitan, sillä hyvin makeiden leivonnaisten kanssa sokeriton kahvi maistuu liian kuivalle ja kitkerälle. Tee voi olla mustaa tai vihreää tai valkeaa (punaista en ole vielä kokeillut, mutta sellaistakin on näköjään kauppoihin tullut), kunhan on maustettu jollain. Ihan pelkästään varsinkin vihreä tee on aika tylsää. Myöskin sellaiset ihan vain infusion-juomat ilman minkäänlaista teetä ovat vähän turhan mehumaisia. Ruusunmarjateestä en välitä, maistuu mahahapolle :-P Teehen laitan sokeria, mutta en maitoa.
Suosikkiaamiaisruokasi?
- En ole aamiaisihminen. Usein ajatuskin syömisestä etoo, varsinkin minkään lihapitoisen ja lämpimän. Talvella kurssilla ollessani huomasin aikaisten aamujen hyväksi aamiaisjuomaksi piimän. Iso muki kahvia maidon kanssa ja lasi piimää, niin selviää hengissä lounaalle. Samoin jugurtti käy, mutta mieluummin lasista juomalla kuin kulhosta lusikoimalla. Etenkin aikaisina aamuina osaan siis vain juoda, en syödä. Jos herään myöhemmin, eli kymmenen ja yhden välillä, niin sitten saatan syödä voileipääkin, kun vähän kerkeän ensin herätä.
Maapähkinävoi?
- Olen ehkä kerran kokeillut joskus vuosia sitten, kun muistaakseni yksi serkku sitä ehkä joululahjaksi antoi vanhemmilleni jonkin herkkukorisysteemin osana. Ehkä sitä ei kukaan uskaltanut maistella ennen kuin se oli jo pilaantunut tai jotain, mutta ei se hyvää ollut. Pitäisi vissiin kokeilla joskus uudestaan, mutta en näe itseäni ostamassa purkkia.
Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
- En ole oikein mikään salaatinkastikkeilla pelaaja, syön kai useimmiten ihan ilman. Jotain thousand island -hommaa on kai useimmiten porukoilla jääkaapissa.
Colaa vai Pepsiä?
- Aivan sama. Useimmiten Pirkan tai Rainbown kolaa.
Laiskottaa, mitä teet?
- Voileipää.
Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
- Mitään kotiinkuljetuspizzoja en tilaa koskaan, mutta jos jotain käydään hakemassa, niin halut vaihtelee. Kyllästyn tosi helposti. Meidän vakiopizzapaikassa on sellainen hyvä Fantasia-niminen pizza, jossa on kanaa, punasipulia, majoneesia, persikkaa ja jalapeñoviipaleita. Toinen kiva on Mexicana, jossa on pohjalla tulista kastiketta ja päällä pepperonimakkaraa ja ananasta sekä jalapeñoa, mutta se yleensä vaihdetaan joko paprikaan tai herkkusieniin. Nyt kun on tuollainen tulisempi pizzavaihe päällä, niin ne muut peruslätöstykset maistuvat vähän puurolta.
Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
- Mitä milloinkin. Jos oikein inspiraatio iskee, niin sitten yleensä pyrin tekemään jotain, mitä en ole ennen kokeillut.
Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
- Vaikka mistä. Keitetyt perunat ja ruskea kastike, sitä oli lapsuudessa ihan liikaa, enkä sellaisia ole itsekseni valmistanut enää koskaan. Kaikki huonosti valmistettu liha, joka on joko niin kuivaa, että hiudut menevät henkeen ja jäävät hampaanväleihin tai niin sidekudoksista tai läskistä (= kutsutaan perhepiirissä nimellä kinnunen, sori kaikki mahdolliset Kinnuset!), että tuntuu pahalta suussa. Savuluukeitto, vanhempieni ja siskoni suuri suosikki, jossa yhdistyy niin huonosti laitettu liha että isot keitetyt perunanpalat. Ihme oikeastaan, etten ole missään välissä kääntynyt kasvissyöjäksi! Josta tulikin mieleeni, että Pietarsaaressa oli koulussa tosi huonot kasvisruuat. Oli se sitten mitä tahansa, se maistui lantulta ja juustolta (ei hyvä yhdistelmä).
Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
- Vaikka mikä vaikka kenestä.
Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
- Sisäelinruuat, etenkin kaikki munuaisiin, suoliin ja virtsarakkoon liittyvät. Maksa menee maksalaatikossa, jauhemaksapihveinä ja maksamakkarana/-pasteijana, mutta ihan an sich en sitä voi syödä. Niitä munuaisia en todella tajua - miksi pitää syödä se osa, joka on tarkoitettu kusen suodattamiseen?
Mikä oli lapsena lempiruokasi?
- Vaihteli jo silloin niin kuin nytkin.
Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
- Spagettia opin syömään joskus ehkä kolmannen tai neljännen luokan tienoilla, sitä ennen inhosin, en tosin muista miten kauan. Samoin monenlaisia risottotyyppisiä juttuja. Valkeita toukkia, junou... Viime kesä oikeastaan elettiin jonkinlaisella risoton tai paellan tapaisella ruualla.
Lempihedelmäsi ja - vihanneksesi?
- Taas kerran, vaihtelu virkistää. Kaikkee vaan! Kasvispuolella ei oikeastaan ole mitään sellaista, mitä karsastaisin ihan loputtomiin. Säilötty kurpitsa on kyllä ihan murheenkryyni - olisi kamalan hauskaa pitää kurpitsasta, kun se on niin hauska kasvi, mutta kun se on niin pahaa ainakin säilöttynä. Pitäisi joskus päästä maistamaan tuoreena ja muissa muodoissa.
Lempiroskaruokasi?
- Saako tähän vastata, että kaikki paitsi kananugetit?
Lempivälipalasi?
- Voileipä.
Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
- En tiedä outoudesta, mutta en ole nähnyt kenenkään lapsuudenperheeni ulkopuolella syövän keitettyä kananmunaa voin kanssa. Se keltuainen on niin kuiva ja tympeän makuinen, että se tarvitsee kaverikseen voita (lue: oivariinia tai margariinia).
Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
- Sillä samalla kuin muutenkin, mutta pienennän annoksia ja olen kasvattavinani kasvisten osuutta.
Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
- Mitä vaan!
Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
- En ole päässyt kokeilemaan kumpaakaan, mutta ainakaan kiinalaista en ole onnistunut vielä saamaan liian tulisena, vaikka aina niitä tulisimpia vaihtoehtoja tilataankin.
Saako olla jotain juotavaa?
- Enimmäkseen vettä, kiitos.
Punaista vai valkoista?
- Jos viinistä on kyse, niin valkoista. Olen allerginen punaviinille, huomasin noin vuosi sitten, kun Ruotsin-laivalta paria punaviiniä ostettiin. Aivastuttaa ihan holtittomasti.
Lempijälkiruokasi?
- Sitä vaihtelua, kiitos! Rahkat, mousset, hedelmäsalaatit, kiisselit, kakut, kaikki käy.
Täydellinen yömyssy?
- En harrasta. Jos juopotellaan, niin silloin ollaan hereillä ja juomisen päätteeksi yritetään selvitellä hetkinen ja syödään jotain, ettei tulisi krapulaa.
Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
- Varsinaisesti aloitin leipomisen joskus ala-asteella, kun osasin jo lukea itse ohjeita. Minulla on vieläkin jossain jemmassa sellainen lasten kirjakerhosta tullut Aku Ankan keittokirja, joka oli kyllä kovassa käytössä. Ennen tuotakin vaihetta on tietysti jotain aikuisten kanssa väsäilty. Joskus alle viisivuotiaana tehtiin tarhassa isänpäivälahjaksi jotain suklaapalleroita strösseleineen nättiin rasiaan. Sitten isänpäivänä olisin syönyt ne kaikki itse. Hataria muistikuvia.
Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?
- Mies, joka opetti minut käyttämään mausteita.
Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
- Lisään sitten, kun pääsen Kajaanissa penkomaan valokuvia. Jos siis jotain löydän.
Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
- Ei tule mitään mieleen.
Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
- Pettymyksistä en tiedä, ehkä joku heti ruostuva ja tylsyvä veitsi, mutta pahin turhake on kyllä sellainen purkinkannenavaaja, jolla raotetaan kierteellisen kannen reunaa, että saataisiin paine tasattua ja kansi auki. Mitään muuta sillä vehkeellä ei voi tehdä. Ja näitä on meillä kaksi, lahjaksi saatuja. Selittävät, että ei sitten väänny veitsenkärjet tai lusikanvarret, mutta kysyn vaan, että miten hemmetin huteria veitsiä ja lusikoita ihmisillä sitten on, että ne tuossa vääntyvät? Pakkoko sinne on se perintöhopealusikka sitten laittaa, jos se ei kestä? Ehkä minä sitten arvostan kestäviä arkiaterimia, joita ei saa vääntämälläkään rikki ja rumaan kuntoon.
Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
- En nyt saa pohtimallakaan päähäni muuta, kuin että lähipiirin kannan vastaisesti laitan pizzaan mielelläni myös makeita hedelmiä, kuten ananasta, persikkaa tai luumua. Ja niin, toissa kesänä keksittiin voileipien kuningatar: ruisleivälle margariinia, kotitekoista majoneesia, salaatinlehti, kinkkusiivu ja halkaistuja viinirypäleitä. Ihana!
Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
- Maitosuklaa, ja joulu ei ole joulu ilman lanttulaatikkoa ja kinkkua.
Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
- Kaikenlainen hienostuneisuus ja usein myös terveellisyystasapaino.