Vähitellen

Tänään oli vain puolikas päivä koulussa ja iltapäivä varattu omien asioiden hoitamiseen. Menin siis yhden uuden ryhmäkaverin mukana Tikkurilan asemalle ja hankin matkakortin, niin loppuu tuo kolikoiden kanssa pelleily. Olin tuosta saavutuksesta ja omasta iltapäivästä niin hyvällä tuulella, että kävin "kotiasemalla" vielä Korson kirpparilla kurkkimassa. Ihan kivan kokoinen paikka ja kaikenlaista tavaraa. Ostin tällaista ihkulaista aasialaista krääsää :-)

Tavarat ovat vielä uudessa kodissa aika sekaisin, mutta tyhjentelin taas muutamia laatikoita keittiössä oikeille paikoilleen. Pitänee huomenna yrittää vielä ihan tosissaan järjestellä, ennen kuin Mies tulee perjantaina (toivottavasti) tänne. Siellä on vielä perunannostoa ja ties mitä tekeillä...

Väsyttää ruojasti. On taas totuttelemista sekä uuteen seutuun, uusiin ihmisiin, uuteen kouluun ja uuteen joukkoliikenteeseen, sekä yleensäkin siihen, että joka arkipäivä pitää raahautua jonnekin. Hyvä hetki lähteä nukkumaan on silloin, kun vielä kattolamputtomassa olohuoneessa ei enää näe läppäriltään näppäimistön kirjaimia.

* * *

Little by little


I had the afternoon off so I finally had some time to go get myself a travel card for the trains and buses. Because I was home early I went to a flea market that is right at my train station and bought some cheap accessories :-) Our new home is still cluttered with boxes and stuff floating about and I tried to put some of the kitchen stuff to the drawers and cupboards but there's still a lot to do before Friday when my Man comes here. He's still got some potatoes to pick and everything. I'm super tired, it takes its toll to get used to the new surroundings, new people, new school and new public transportation and also to the fact that I need to go somewhere every weekday. It's a good moment to go to bed when it's too dark in the living room to see the keyboard, we don't have the light fixtures up yet.

Kesän ensimmäinen sunnuntai-ilta

Oltiin viikonloppu Kajaanissa ja aloitettiin kesäily.

Jonkinlainen paellasovellutus ja herkkusieni-pekoni-koskenlaskija-kötöstyksiä muurinpohjapannulla. Syöjinä oli minun ja Mieheni lisäksi äitini, tätini ja yksi serkkuni koirineen, mutta koska heistä enin osa ei tästä koko blogista mitään tiedä, niin heitä en tänne kuvannut.

Talviturkkitemppuilua rannassa. Huomaa Miehen kyynärpää kuvassa! Vettä ei ollut kuin puoleen sääreen, mutta Mies sai kuitenkin ryvettyä talviturkkinsa pois jo siinäkin.

Valkoihoinen.

Tämänsuuntaisten asioiden lisäksi meillä on luettu englanninkielistä materiaalia tenttiin ja valintakokeeseen, pähkäilty opinnäytetyön viimeistelyn kanssa ja yritetty keksiä kesäksi jotain työntapaista tekemistä, joka on muuten Kajaanissa vielä vaikeampaa kuin keskimäärin yleensä.

Kevään sekalaiset

Piti oikein ruveta kameran ja kännykän muistikortilta penkomaan vinkkejä siitä, että olenko minä tehnyt jotain mainitsemisen arvoista viime aikoina. En näköjään ainakaan ole kuvannut oikein mitään sellaista.

Tuossa oli tuo pääsiäinenkin. Perjantaina kävin tädin luona monien muiden lähisukulaisten tavoin lounaalla. Serkku ihmetteli pitkää tukkaani. Lauantaina kävin entisen naapurintytön luona hänen vanhempiensa luona ja hän ihmetteli pitkää tukkaani. Myöhemmin sain vielä kuulla äidiltäni, että tämä entinen naapurintäti, joka on edelleenkin äitini kaveri, oli ihmetellyt pitkää tukkaani ja lähettänyt sille terveisiä vielä jälkikäteen. No, kasvaahan se tukka, kun sitä ei leikkaa! Sunnuntaina kävin kaverin isän kuuskymppisillä, ja siellä oli kaikilla niin kiire, että ihmettelivät onneksi ihan muita asioita.

Seuraavana viikonloppuna kävin serkun viidennen lapsen ristiäisissä ja toisen lapsen seitsenvuotissynttäreillä. Väkeä oli siinämäärin, että juhlat pidettiin seurakunnan leirikeskuksessa, jossa riitti tenaville käytäviä juoksenneltaviksi.

Viime viikolla kävin juttelemassa yhdessä työnhakuhankkeessa psykologin ja jonkun muun ohjaajan kanssa siitä, että kuka minä olen ja mitä minä tekisin ja mitä minun kanssani oikein pitäisi tehdä. Ne siis siellä auttavat työnhakijoita tai muuten pihalla olevia ja koettavat kaverina keksiä, että mistä hakisi töitä tai työelämävalmennuspaikkaa tai koulutusta tai mitä nyt tarvitseekaan. Oli ihan kivaa ja jotain ideoita tulikin jo, mutta hommassa on se heikko puoli, että minun pitäisi oikeastaan saada kesäksi töitä Kajaanista, koska Mieskin on siellä töissä. Asunto kyllä pidetään Kuopiossa kesän ajan vielä, mutta kehnohan se on eri paikkakunnilla asua, jos voisi asua samallakin. Ja minulla ei ole omaa autoa. Ja monta muutakin muttaa. Selailin iltapäivällä netistä Kainuun alueen harjoittelu- ja TEV-paikkoja, ja tyrkyllä on lähinnä siivoushommaa ja jotain ruokaan liittyvää. No, kattellaan vielä. Keskiviikkona menen terveystarkastukseen, niin voivat todeta, että mitä minä ainakaan en voi tehdä. Todistus vinkuraisista sormista pyydettiin ottamaan mukaan.

Ja nämä väliin jäävät ajat minä olen sitten sompaillut hakujen kanssa. Tilanne on tässä vaiheessa se, että olen hakemassa kymmeneen eri hakukohteeseen, joista kuusi on yliopistoissa ja neljä ammattikorkeakouluissa. Jos jotenkin käy (en ota tässä vaiheessa hyvyyteen tai huonouteen kantaa), niin voin ensi syksystä lähtien sijaita Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä, Vantaalla, Lahdessa tai Hämeenlinnassa. Yksi yliopistokohteista, Tampereella, tosin on kovin epävarma, sillä valintakoekirjajonossa sijoitukseni on sen verran huono, etten välttämättä saa koko opusta käsiini ennen koetta. Mutta se on vain toinen hakukohteistani Tampereella. Ja jos minulla ei onnistu mikään noista, niin jonnekin lähdetään varmaan silti, sillä Mies tuossa juuri viime viikolla palautti opinnäytetyönsä esitarkastukseen ja odottelee opettajan tuomiota ja seminaaria ja niiden jälkeen valmistumista tradenomiksi.

Viime lauantaina kävin shoppailemassa ja syömässä Main kanssa ja näin myös Main muksuja, jotka ovat kyllä ihan parhaita kakaroita, niin kuin Mai itekin <3 Voisin yrittää jonkinlaista vaatepostausta tässä jossain vaiheessa, kun yhtä aikaa olisi päivänvaloa ja puhtaat hiukset (ne pitkät, joita Maikin vuorostaan ihmetteli!).

Perääni kyseltiin. Olen elossa, mutta en tajuissani. Koomailen ja mietin, mitä haluan kertoa blogissa ja missä vaiheessa ja mitä en.

Kurssin viimeinen viikko meni kivasti. Juteltiin harjoittelukokemuksista, tehtiin viimeiset kokeet tietokoneen käyttäjän ajokorttia varten (kurssin tavoitteena oli @-kortti, mutta kolme meistä suoritti hieman laajemman A-kortin) ja lopuksi juotiin pullakahvit ruokalan kabinetissa. Pari kurssikaveria olen nähnyt vielä tälläkin viikolla työkkärin aulassa, kun ollaan oltu jatkotoimenpiteitä suunnittelemassa.

Voi olla, että pääsen tuonne amikselle yhteen maahanmuuttajien ryhmään työelämävalmennukseen apuopeksi muutamaksi viikoksi vielä tässä keväällä. Kesän varalle työkkärintäti suositteli minulle yhtä hanketta, jonka infotilaisuudessa kävinkin jo torstaina ja ensi torstaina menen uudestaan juttelemaan tarkemmin. Yliopistohaku on pistetty vetämään, vielä pitäisi saada kirjoja luettua. Ammattikorkeakoulujen yhteishakua olisi vielä noin viikko jäljellä, jos sieltä löytäisin jotain jännempää kuin tämän edellisen alani.

Semmottista.

Viimesiä viiään

Joskohan sitä jotenkin heräisi henkiin vaikka viikon päästä tai niillämain?

Harjoittelua on jäljellä vielä kaksi päivää ja niistäkin vietän huomisen kotosalla nenäni kanssa - räkätauti iski ja pään ontelot ovat niin tukkoiset ja aivastelen siihen tyyliin, etten ole huomenna kelvollinen puhumaan malliksi suomea niille murusilleni. Kattois sitten perjantaina, jos olisi niin elossa että kävisi vetämässä yhden partitiivitehtävän (kahvi on kuumaa) ja vaihtelemassa yhden opettajan kanssa lippulappusia harjoitteluun liittyen.

Viime viikolla olin maahanmuuttajaryhmän kanssa tekstiililuokassa leikkimässä kangasväreillä. Solmuvärjättiin t-paidat ja tehtiin kangaskasseihin tai mainittuun paitaan kuvioita sabluunoilla.

(Kuvissa myös uusi ostos, kameran varvakset tällä kertaa pitelemässä jotain muuta kuin sitä kameraa.)

Eilen ja tänään olin heidän kanssaan keittiöhommissa laittamassa vaikka minkälaisia ruokia. Punakaali-mustaherukkasalaattia otin kotiinkin mukaan, kun sitä jäi niin paljon. Näitä tyyppejä jää kyllä ikävä tämän harjoittelun jälkeen :-)

Iltapäivällä palaveroitiin harjoittelustani kurssiohjaajan ja opiston opettajan kanssa. Kai minä siellä olen oppinut ja päässyt näkemään vähän kaikenlaista, jos nyt en niin paljon itse ole päässyt tekemään. Tuntuu että vasta nyt loppua kohden ovat opettajat havahtuneet antamaan minulle mitään omaa tekemistä. Kiirehän niillä tietysti on ja minulla ei ole mitään varsinaista koulutusta tähän asiaan, mutta olisihan tämä nyt voinut vähän toisinkin mennä. No, kokemusta rikkaampi ja sitä myöten viisaampi sitten taas.

Ensi viikolla on muutama päivä kurssia vielä ja torstaina todistustenjako. Sitten pitäisi arpoa hakukohteen kaavakkeeseen paikoilleen ja lukea ja lukea ja lukea ja hakea. Meneekö toistelemiseksi, jos taas sanon, että saapa nähä mitä siitäkin tulee ja kuinka ämmän käy?

10.3.

Hyvää syntymäpäivää, minä!

Eilen tuli lahjuksia ja kortteja postissa lähipiiriltä, mukin sain jo viimeksi porukoiden luona käydessäni.

Kirja on Heli Laaksosen tarina- ja marinakirja (suomeksi kolumnikokoelma) Pursu, jonka kannessa on teksti, jota kutsutaan välihihkaisuksi:

Onk puilt kysytty halamisse luppa?
Jos hee o enemmänki
vanha-aikkast kättelijäsortti
ja kiusantuva ihan tönköks saak,
ko viaras tule halima?

Niinpä, oletko tullut miettineeksi? :-)

Haleja ja pusuja

Tämä ei nyt ole omia käsitöitäni, vaan ystävänpäiväkortti/-lahja rakkaalta Mailtani <3

Huovutetussa heijastinsydämessä on takana hakaneula, eli sen saa kortista irti ja sitten kiinni takkiin.

Hilpeätä ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!

Nyttigt

Tämän vuoden paras asia on ollut päästä kurssille eli tekemään jotain viisasta ihmisten parissa. Rajansa ne on FarmVillelläkin (ja maaseudun yksinäisyys ei sovi minulle). Viime päivinä on rassattu CV:itä ja työhakemuksia uuteen uskoon ja tehty muutenkin kaikkea rakentavaa ja hyödyllistä. Minulla on ajatuksia ja ideoita ja pyrkimyksiä tulevaisuuttani kohtaan ja olen saanut niihin tukea, kannustusta ja vihreää valoa. Olen tyytyväinen.

Tämän illan mossistelemme muutaman juustopaketin ja parin viinipullon ja joululahjaksi saadun hiilihapotuskoneen kanssa. Sitä ennen sulatellaan tortillaeväät. Hyvää uutta vuotta kaikki pupuiset!

Kuin vettä vaan

Meille määrättiin edellisen vuoden perusteella täksi vuodeksi isompi veden ennakkomaksu, kun veden kulutus hieman nousi oman pesukoneen myötä. Mutta taisivat määrätä aikalailla liian ison kuitenkin. Ne mittarinlukijat kävivät siis maanantaina ja eilen tipahti luukusta laskelma.



Saadaan siis käytännössä puolen vuoden ennakkomaksut takaisin! Nämä taitaa ostaa uuden tulostimen <3. Oltaisiin siis ostettu muutenkin, mutta nyt eivät mene minun veronpalautukset siihen, vaan vain nämä vesilaskupalautukset. Laa laa!

Erilainen maanantai kuin viime viikolla

Jossain ihmeen mielenhäiriössä jätettiin kaikki kissat Kainuuseen, kun kuitenkin mennään ensi viikonloppuna sinne taas uudestaan ja tällä viikolla pitäisi värkätä pakastimen kanssa ja Miehellä on tenttiinlukua ja muuta kivaa. Juuri tuossa otin valokuvia yhdestä jutusta ja sitten pakkasin kirjekuorta ja oli ihan pönttö olo, kun kukaan ei tullut mannekiiniksi kuviin tai tunkenut häntäänsä kirjekuoren liimareunan väliin tai mitään. Hö.

Kovasti on ollut tälle aamupäivää trafiikkia täällä, samalla ovenavauksella kävivät pakastimen tuoja ja vesimittarinlukijat. Siinä mielessä hyvä, ettei tarvinnut siitä ukkojen jaloista potkia kissoja pois ja huutaa, että ovi kiinni! Olen kuitenkin, ehkä vieroitushoidon nimissä saanut kuitenkin kasteltua sukanpohjani - en pissilätäkköön vaan ihan luutuusveteen, kun siirsin eteisen hiekkalaatikon vessaan pois pakastimentuojan tieltä (ihana ajatus astua työkeikalla ensitöikseen kissanvessaan, eikö?) ja luutusin lattian siitä kohti. Kävi mielessä epäsuomalainen ajatus ruveta käyttämään sisäkenkiä, ettei aina sukat kastuisi.

Tuossa se sitten tököttää, eteisessä pukeutuneena aaltopahvilaatikkoon. Pakastin. Kaikki meidän pakastettava omaisuus (ei käsitä kissoja) ei mahdu tuohon jääkaapin pikku pakastinlokeroon, joten oli aika hankkia arkku. Saatiin se etukäteisjoululahjaksi äitiltäni. Hirvenlihasesonki on nyt ja kun Mies sellaista ylellisyyttä jostain sai, niin pakko se jonnekin on pistää. Tuohon kyllä mahtuvat kissatkin jäähylle ainakin näin ensialkuun. Pitäis vielä katsoa sille paikka keittiöstä, pistää käyntiin ja sitten sulattaa ja putsata se pakastinlokero. Pientä kivaa puuhaa.

Pitäis mahtua

Käyn yleensä uimahallilla ja kansalaisopistolla aina samalla reissulla. Se tarkoittaa hullua kassien raahaamista. Minulla on ihan kelvollinen vedenpitävä uimahallikassi, mutta mikään kaunotar se ei ole. Samassa kassissa ei voi pitää kastumisuhan ja tilanpuutteen vuoksi opistotarvikkeita, eli kirjaa, vihkoja ja monisteita, joten ne ovat olleet omassa kassissaan. Pikkuhiljaa on sitten tässä alkanut ottaa päähän se riuhtominen ja tunkeminen kahden kassin kanssa. Jostain sitten välähti päähäni, että yksi helkkarin iso kassi olisi parempi kuin kaksi muuten vaan isoa, kun edes jotenkuten pysyisi kantamaan sitä ja mielellään siinä saisi olla olkahihnakin, ettei tarvitsisi sohjoa viistäen vetää väskyjä perässään.

Tämän ajatuksen kanssa laahauduin eilen kirpputorille. Luja usko näköjään siirtää vuoria. Mikä nyt on todennäköisyys, että juuri siltä kirpputorilta, josta on aikonut, löytää juuri sellaisen laukun, mitä on aikonut ja vielä halvemmalla kuin mitä olisi ollut valmis maksamaan? Mitätön mahdollisuus, mutta löytyipä!



Isompana tässä.

Mauton, halapa ja valmiiksi rikki, eli justiinsa minun makuuni :-P

Kollaasin ekassa kuvassa on mittakaava-apuna taas kerran ihan pyytämättä Vimma. Kassiin mahtuisi ehkä kolme tuonkokoista kissaa, jos ne saisi sovussa sinne sullottua. Hyvin siis pitäisi upota ison pyyhkeen ja kaiken pienemmän sämpän sinne. Opistorojut voisi laittaa vaikka tuonne "takataskuun" (kollaasin viimeinen kuva) ja hihnoilla kiinni.

Keinonahkapinta on paikoin hilseileväinen, vetoketjun vetimiä on korvattu avaimenperärenkailla ja vuori/väliseinä on ratkennut, mutta nuohan nyt ovat sellaisia asioita, joista voi olla välittämättä tai ottaa neulan ja lankaa ja tehdä asialle jotain.

Ja se hinta oli kolme euroa :-D

Ihan vaan tulin sanomaan

että olen täällä edelleen, eivätkä kekrimöröt minua syöneet. Nyt ihan viimeaikoina ei vain ole tapahtunut mitään mistä blogata, puuhat ovat pyörineet hyvin henkilökohtaisella tasolla ja adventtivaihtoa valmistellessa. Ja lattiaa luututessa, Silvi pissii edelleen lattialle. Kyse ei ole siitä, ettei se tietäisi missä hiekkalaatikko on tai ettei se pääsisi sinne, sillä kiinteämpi tuotos kyllä osuu kohdalleen. Jotain merkkailuhommaa siis kai tuo pissiskely on. Saa neuvoa! Jos ei muita konsteja niin jonkun paikallisen kintastehtaan yhteystiedot edes.

Villieläinkuosia

Edelliseen uimapukuun on kehiytynyt reikiä ja kulumia. No, se on ostettu toukokuussa 2006, joten eiköhän se ole kestämisensä kestänyt. Eilen ostostelin bonuskertymäkuponkien kanssa Kajaanin Maxi-Makasiinista (joo, taas täällä viikonloppuna, voi #¤&&"%½!) uuden. Kotimainen Delffi, kallis kuin pieni piru näin hintoja vertailevalle, mutta muissa merkeissä ei ollut kokoja tai jos olikin, niin sitten oli myös lahkeet *hrrr!* ja vielä enemmän hintaa. Olen päättänyt suhtautua näihin vihaamiini uimapuvun ja alusvaatteiden sovittamisiin huumorilla, joten kyllä nauratti kiskoa päälleen jotain edullisempaa kiinalaista muka XXXL-koon uimapukua, joka ylsi just ja just tuohon rintojen alle ja ne niiden päälle tarkoitetut lappuset toppauksineen näyttivät lähinnä postimerkeiltä. En joo kiitos mielestäni tarvitse mitään topattuja "kuppeja" yläosaani korostamaan. Kaarituet olisi kyllä saanut olla, mutta menee tuo ilmankin.



Tänään testasin tämän tärkeimmän liikuntaharrastuskamppeeni Kajaanin uimahallilla ja uin sen kanssa 2250 metriä. Toimii.

Parempaa tekemistä ootellessa

Olen näköjään kesälomalla bloggaamisesta. Mitään kirjoittamisen arvoista ei erityisesti tapahdu, ootellaan vaan ja mossistellaan. Eilen käytiin Miehen kanssa viimeisellä kesälomareissulla, roadtrippailemassa Pietarsaaressa ja Kokkolassa. Siellä on meikäläisten parhaat ravintolat ja eksoottisimmat halppiskaupat, niin käytiin penkomassa niitä ja verestämässä muistoja. Vietnam Grilliltä ruokaa ja ostoksille Erkin Halliin (niillä on omat sivut näköjään vielä työn alla, mutta tämä paikka siis) ja Halpa-Halliin. Kuvat kaulakorut ostin Erkin Hallista, joka myy siis erinomaisen paljon muutakin kuin maatyökoneita (Jag <3 lågprishallar!).



Kokkolassa käytiin moikkaamassa ystävääni ja hänen muksujaan. Pienempi mahtuu vielä justjajust äitiyspakkauslaatikkoon nukkumaan ja isompi on kovasti päässyt säikyttelyn makuun ja toteutti nähtävästi perinnöllistä taipumustaan hyökkäilemällä kimppuumme nurkkien takaa ja pöydän alta. Kauhee, kun pelotti! :-D Oltaisiin muuten voitu jäädä yöksikin, mutta Miehellä on nuha, niin ei jaksettu olla reissussa niin pitkään.

Lauantaina on yhden kaverin häät täällä Kaenuun mehtämaisemissa. Aikani on pitkälti mennyt niihin valmistautuessa. Vielä pitäisi ehkä penkoa vähän kangaskaupan laareja, että saa vaatteet päälleen ja viimeistellä ja paketointinyörikötöstää häälahjaa. Kynsilakkaakin ostin eilen ihan tilaisuutta varten.

Myös kansalaisopiston kursseille olen tässä joutaessani ilmoittautunut. Maanantaille tulee espanjaa, tiistaille tanssiliikuntaa ja torstaille englantia sekä yhdelle viikonlopulle korujen värkkäilyä. Uimahallillekin on tarkoitus palata, kunhan Kuopioon asti taas päästään. Eläköön syksy, niin saa ainakin jotain tekemistä ja rytmiä olemiseensa!

Yks täti menis mustikkaan, mutta ei mahtunut

Tekisi mieli ottaa asioista kuvia ja pistää niitä tänne, muttei sitten lopulta huvita, kun käytössä ei ole kunnollisia kuvanottolaitteita. Eilen sain käsiini hyvän kameran, kun pistin Miehelle viestiä, että ilman ei ole tulemista, mutta eipä se paljon auta, kun kyseisen kameran kaapeli on hukassa, muistikortinlukija ei ole mukana eikä talon piuhoista mikään käy siihen kapineeseen. Hö. No, ensiviikolla pitää ottaa Kuopion kotoa se lukijavärkki mukaan, niin saisi kuvat koneellekin asti.

Taidan etsiä jostain kuulokkeet korviini, kipon käteeni ja jakkaran persien alle ja lähteä mustikkametsälle lähimaastoon.

90-luvun uhri

Noora esitteli tuossa joku aika sitten blogissaan papukaijakorvakorujaan. Minullakin on pari paria.



Pienet kaijat ovat "perintöä" yhdeltä vanhemmalta serkultani, joka lahjoitti joskus minulle aika kasan teiniaikaisia krääsäkorujaan. Pidän noita toisinaan, yleensä yhden papukaijakuvioisen paidan kanssa. Isommat olen ostanut itse joskus ala- ja yläasteen vaihteessa ja muistelinkin Nooran kommenteissa käyttäneeni niitä jossain yläasteaikaisessa luokkakuvassa oranssin farkkupaidan kanssa. Rupesin sitten penkomaan niitä kuvia, mutta olinkin muistanut väärin. Korvikset kyllä on nuo vihreät kaijat, mutta paita on eri. Ei sillä, että olisi yhtään parempi paita, kuin oranssi farkkupaita... Mutta siitä pian lisää.

Huomasin nimittäin kummaa kehitystä näissä "virallisissa" eli tarhassa ja koulussa otetuissa valokuvissa. Olen selvästi 90-luvun uhri ja näyttänyt silloin toooosi kamalalta! :-) Katsokaas vaikka:

Ensimmäinen löytämäni kuva on tarhakuva (älkääkä alkako minulle mitään päiväkotisepustusta, se on pitkä sana eikä se ole mikään koti! Tarha on hyvä sana, siellä tarhataan lapsia) kaudelta 1986-87, jolloin olen ollut jokseenkin neli- tai viisivuotias. Hymyilen kuvassa, vaikkakin ujosti.




Seuraava kuva on kaudelta 87-88, jolloin näytin jopa reippaalta. Tarina kertoo, että olin juuri edellisenä iltana juossut kotona pääni pahki ovenpieleen ja saanut otsaan kamalan mustelman. Onneksi se on saatu otsatukalla peiteltyä valokuvassa :-)




Kauden 88-89 kuvia löysin kaksi. Toisessa niistä hymyilen, vaikkakin vähän epäilevällä tavalla (tuossa vaiheessako jo huomasi, että valokuvaajien jutut alkoivat kuulostaa noloilta?)...




... mutta toisessa on jo selvästi paaaaljon angstisempi ilme. Huomaa, että lähestymme 1990-lukua!




Ensimmäinen koulukuva on vuodelta 1990, tokaluokalta. Meidän pikkukoulussa oppilaat kuvattiin vain joka toinen vuosi. Meillä oli nimittäin pariluokkasysteemi, eli 1. ja 2. luokka opiskeli samassa luokkahuoneessa, samoin 3. ja 4. sekä 5. ja 6. Kun kuvat otettiin joka toinen vuosi, niihin tuli aina samat jantterit.

Näytänpä sitten ekassa koulukuvassani ihan täydeltä ääliöltä! Hartiat lysyssä, otsis hapsottaen, katse jossain muussa maailmassa ja tuo sammakkoposkihymy! Sain tuosta niin paljon naurua niin luokkakavereilta kuin tutuilta aikuisiltakin, etten ole uskaltanut senkoommin hymyillä luokkakuvissa. Miksei ne kuvaajat tai opettajat voisi pikkuisen neuvoa lapsia, että tosiaan kampaisivat tukkansa ja yrittäisivät istua suorassa niissä kuvissa. No eipä sillä, saman vuoden luokkakuvassa yksi poika venyttää korvanlehteään. Sille sitä vasta naurettiinkin, mutta pojat on poikia ja ne saa pelleillä, niin se nauru oli ihan erilaista.




Neljännen luokan kuvassa vuonna 1992 olen kymmenvuotias. Hymyä hädintuskin lainkaan, tarkkaan sammakkoposkia varoen. Ilmeen puolesta näytän itseriittoiselle pikku paskiaiselle. Huomaa myös 90-lukulainen paksu topattu hiuspanta, joka ei pätkääkään käy yhteen paidan kanssa. Tuo panta lienee äidillä kaapissa edelleen, pistää sillä otsiksen pois edestä naamaansa pestessään.




Sitten ne papukaijat. Katsokaa tarkkaan, siellä ne on. Yksityiskuvia tuskin on edes lunastettu, löysin vain ryhmäkuvan, josta tämän happaman pärstäni rajasin tänne esiteltäväksi. Jumankauta, mintunvihreisiin papukaijoihin on yhdistetty kulahtaneenvihreä t-paita ja vihreäruudullinen flanellipaidantapainen. Lohduttaudun sillä, että noita flanellipaitoja, farkkupaitoja ja jumalattoman isoja kukallisia neulepaitoja oli kaikilla muillakin silloin. Mutta tuo ilme. Silmät melkein kiinni ja melkein huulta purren. Käyttöohjeeni luokkakuviin on ilmeisesti ollut "älä hymyile, ettet näyttäisi lihavalta, pidä posket kurissa". Äitilläni on tiettävästi edelleen lompakossaan jotain lukioaikaisia tarrakuviani, joissa synkkä ja epävarma ilmeily vain jatkuu.




Tämä ei enää ole luokkakuva, vaan ihan normaalin kuolevaisen tavallisella pikku filmikameralla ottama kuva yhden ystäväni rippijuhlista vuonna 1998. Olen siis 16. Tuossako senaikainen käsitys hienoista vaatteista? Ilmeestä myös taas näkee, etten pitänyt kuvaamisesta...



Hirveää kamaa! Jossain vaiheessa ala-asteella minulla oli myös se vaihe, että irvistelin kaikissa kuvissa. Kai juuri siksi, että hymyillessänikin näytin ääliöltä, niin parempi pistää kokonaan pipariksi.

Enkä muuten osaa hymyillä luontevasti valokuvissa vieläkään. Onnistuneet kuvat ovat yleensä enemmän vahinkoja monien epäonnistuneiden joukossa kuin täsmäotoksia. Voiko tämä kaikki olla epäonnistuneen tokaluokan koulukuvan syytä? Siitä on herravarjele pian kaksikymmentä vuotta! Pitäisikö jo jotenkin päästä traumoistaan yli ja opetella ihan peilin edessä ilmeilemään paremmin...

Ei toimi taas paljon mikkään

Saahan sitä uskoa ja toivoa kaiken näköstä, saa, saa. Luultiin jo, että se netti toimi, vaan eipä näy taas käytännössä toimivan. Siispä taas kommentteja toisten blogeihin ja kuvia ja pitempiä juttuja tänne joskus toiste.

Perkeleen viiksiukko on taas neljättä iltaa kännissä. Sitä ennen se taisi olla yhden illan välissä selvinpäin. Jos minua vituttaa näin paljon, niin voitte hiljaa mielessänne mielikuvitella miten paljon mahtaa vituttaa äitiäni, joka nykyisin on mieluummin töissä kuin kotona. Päiväsaikaan ukkoa ei juuri näy, luimuaa omilla teillään ja välttelee äitiä, mutta iltaisin tuon kunnon aina huomaa. Silmät seisoo päässä, mutta siihen kaikki vakaus sitten jääkin. Puhuu päättömiä, jaanaa samoja ja esimerkiksi kysyi tuossa juuri, että mistä olen saanut mustelmia koipiini. Niin, mistähän? Muuten on kyllä jaksanut lähes päivittäin kysellä nilkkani kestämistä, mutta nyt oli sitten näköjään unohtanut koko keissin.

Perjantaina pääsin kokeilemaan autoilua ihan uudelta kannalta. Miehen Mitsu heittäytyi sadeilmalla käynnistymättömäksi, joten se piti hinata viiksiukon pakettiautolla pois Miehen työpaikalta. Minä pääsin ohjaamaan Mitsua köyden perään, kun ukko ei itse ollut ajokunnossa. Aika jännää, meni ihan hyvin. Tarkoitus oli lähteä jo perjantaina Kuopioon viikonlopuksi, mutta päästiinkin vasta lauantaina, kun piti ensin vähän huoltaa Mitsua. Oli melkein kuin hotellissa olisi ollut kaiken tämän maalla notkumisen jälkeen.

Tök tök

Viime aikoina on ollut vähän ukonilmaa ja muuta kivaa, niin ilmeisesti siitä johtuen porukoilta lasahti täältä netti. Pari päivää olen tässä nysvännyt kännykän kautta nettijuttujani, mutta ihan kaikkeen ei mobiiliselain kykene. Blogeja pystyy lukemaan ja omaansa kirjoittamaan, mutta kommentointi ei onnistu sen kummemmin Bloggerissa kuin Vuodatuksessakaan eika Facebookissa voi tehdä statuksen päivitystä kummempaa. Kokeilin äsken käyttää läppäriltäni nettiä kännyn kautta, mutta se ei nyt jostain syystä jaksa rullata. Palaan siis näihin asioihin joskus hamassa tulevaisuudessa, todnäk viimeistään viikonloppuna Kuopiossa.

Jalaka toemii jo, vein kepit eilen takaisin sairaalaan. Olen kyhännyt koruja ja lukenut netissä sivustoja, joihin selaimeni pystyy, mm. notalwaysright.comia (ei pysty tästä kännykän kautta linkittämään tai ainakaan en jaksa muistella tageja) ja Iltalehteä. Mies on töissä ja silloin kun ei ole, korjaa autoa ja on väsynyt, joten minä joudan kyhäillä omiani. Pari decosivua taas tulossa näytille joskus, kunhan pääsen lataamaan kuvia nettiin.

Olenko minä nyt hyönteinen, kun minulla on kuusi raajaa?

Jeepäjee. Sen että sain noista uusista kauniista polvistani tänne kirjoitettua ja luuhattua vähän Facebookissa, meni nilkka vähän liian kipeäksi. En enää päässytkään tuolista jaloilleni. Äitin avustamana kömmin sohvalle, mutta parin tunnin jälkeen tultiin siihen tulokseen, että soitetaan päivystävälle sairaanhoitajalle. Sieltä tuli ohjeeksi lähteä päivystykseen ja röntgenkuvattavaksi.

Nyt minulla on sitten kyynärsauvat ensimmäistä kertaa elämässäni. Luita ei ole rikki, nivelsidevamma vain. Mutta ihan riittävästi se on sekin. Side, kylmägeeliä ja särkylääkettä ohjelmassa varmaan ainakin viikon ajan. Haetutin siskolla tavarani yläkerrasta ja majoittauduin olohuoneen sohvalle. Keppien kanssa ei paljon portaissa pompita.

Persketi, just kun pääsin järvessäuimisen makuun.

Kauniit kesäpolvet

Nyt loppuviikosta on menossa Kajaanin parasta kesäohjelmaa, Markkinakatu. Se tarkoittaa sitä, että puolet pääkadusta rajataan kävelykaduksi ja sen varrelle vyöryy torimyyjiä ties mistä ympäri maata ja erilaiset yhdistykset myyvät arpoja. Käytiin siskon kanssa tänään kurkkaamassa sinne. Itse markkinakadulta en saanut mitään, mutta ennen ja jälkeen kyllä.

Ihan eka kiva oli uudet nätit kesäpolvet. Pistin lähtiessä jalkaani kierrarilta ostetut ns. juhlakengät, ihan siksi kun sattui huvittamaan. Olen niitä ehtinyt käyttämään vain kerran aikaisemmin, ja totesin ne sisätiloissa vähän liukkaiksi. Enpä vaan arvannut, että kesälläkin voi ulkona liukastua. Sen että oltiin päästy autosta ulos ja muutama metri jalkakäytävällä etenemään, minä tempaisin vauhdista polvilleni asfalttiin! Nirhaumia on polvien lisäksi toisessa kyynärpäässä ja toisessa reidessä. Onneksi olin antanut kännykkäni siskolle käsilaukkuun kannettavaksi, niin en särkenyt sitä siinä samalla. Lykkyä myös siinä, ettei ollut päällä pitkiä lahkeita tai helmoja - polvet aina paranee, mutta kankaasta ei olisi saanut niitä reikiä korjattua muuten kuin paikkaamalla päälle (juu, olen huono ihminen ja tapaturmatilanteissa näköjään ensisijaisesti huolissani tavaroiden rikkimenemisistä enkä ihmisvahingoista).



Kiikuttanen popot suutarille, kunhan tässä saan aikaan. Muuten hyvät kengät, mutta pohjat ovat tosiaan kuluneet sileiksi. Minun on ihan mahdotonta löytää kenkiä noin yleensäkään, niin jos löydän hyvät, niin mieluummin käytän niitä korjuulla kuin luovutan vähällä ja etsin uudet.

Reikäisten polvien ja vinksahtaneen nilkan (lainasin siskon hevosilta kylmägeeliä!) kanssa jaksoin raahustaa kadunpätkän läpi vain kertaalleen. Onneksi Markkinakadulla on vuodesta toiseen ne samat krääsät, niin kaikki oli tavallaan ennalta tuttua. Ostin sitten Eurokankaasta pari kankaanpalaa, joista saattaap' tulla hameita ja Lindexiltä pari mekkoa. Heistä kuvamateriaalia myöhemmin.