22.7.2009

90-luvun uhri

Noora esitteli tuossa joku aika sitten blogissaan papukaijakorvakorujaan. Minullakin on pari paria.



Pienet kaijat ovat "perintöä" yhdeltä vanhemmalta serkultani, joka lahjoitti joskus minulle aika kasan teiniaikaisia krääsäkorujaan. Pidän noita toisinaan, yleensä yhden papukaijakuvioisen paidan kanssa. Isommat olen ostanut itse joskus ala- ja yläasteen vaihteessa ja muistelinkin Nooran kommenteissa käyttäneeni niitä jossain yläasteaikaisessa luokkakuvassa oranssin farkkupaidan kanssa. Rupesin sitten penkomaan niitä kuvia, mutta olinkin muistanut väärin. Korvikset kyllä on nuo vihreät kaijat, mutta paita on eri. Ei sillä, että olisi yhtään parempi paita, kuin oranssi farkkupaita... Mutta siitä pian lisää.

Huomasin nimittäin kummaa kehitystä näissä "virallisissa" eli tarhassa ja koulussa otetuissa valokuvissa. Olen selvästi 90-luvun uhri ja näyttänyt silloin toooosi kamalalta! :-) Katsokaas vaikka:

Ensimmäinen löytämäni kuva on tarhakuva (älkääkä alkako minulle mitään päiväkotisepustusta, se on pitkä sana eikä se ole mikään koti! Tarha on hyvä sana, siellä tarhataan lapsia) kaudelta 1986-87, jolloin olen ollut jokseenkin neli- tai viisivuotias. Hymyilen kuvassa, vaikkakin ujosti.




Seuraava kuva on kaudelta 87-88, jolloin näytin jopa reippaalta. Tarina kertoo, että olin juuri edellisenä iltana juossut kotona pääni pahki ovenpieleen ja saanut otsaan kamalan mustelman. Onneksi se on saatu otsatukalla peiteltyä valokuvassa :-)




Kauden 88-89 kuvia löysin kaksi. Toisessa niistä hymyilen, vaikkakin vähän epäilevällä tavalla (tuossa vaiheessako jo huomasi, että valokuvaajien jutut alkoivat kuulostaa noloilta?)...




... mutta toisessa on jo selvästi paaaaljon angstisempi ilme. Huomaa, että lähestymme 1990-lukua!




Ensimmäinen koulukuva on vuodelta 1990, tokaluokalta. Meidän pikkukoulussa oppilaat kuvattiin vain joka toinen vuosi. Meillä oli nimittäin pariluokkasysteemi, eli 1. ja 2. luokka opiskeli samassa luokkahuoneessa, samoin 3. ja 4. sekä 5. ja 6. Kun kuvat otettiin joka toinen vuosi, niihin tuli aina samat jantterit.

Näytänpä sitten ekassa koulukuvassani ihan täydeltä ääliöltä! Hartiat lysyssä, otsis hapsottaen, katse jossain muussa maailmassa ja tuo sammakkoposkihymy! Sain tuosta niin paljon naurua niin luokkakavereilta kuin tutuilta aikuisiltakin, etten ole uskaltanut senkoommin hymyillä luokkakuvissa. Miksei ne kuvaajat tai opettajat voisi pikkuisen neuvoa lapsia, että tosiaan kampaisivat tukkansa ja yrittäisivät istua suorassa niissä kuvissa. No eipä sillä, saman vuoden luokkakuvassa yksi poika venyttää korvanlehteään. Sille sitä vasta naurettiinkin, mutta pojat on poikia ja ne saa pelleillä, niin se nauru oli ihan erilaista.




Neljännen luokan kuvassa vuonna 1992 olen kymmenvuotias. Hymyä hädintuskin lainkaan, tarkkaan sammakkoposkia varoen. Ilmeen puolesta näytän itseriittoiselle pikku paskiaiselle. Huomaa myös 90-lukulainen paksu topattu hiuspanta, joka ei pätkääkään käy yhteen paidan kanssa. Tuo panta lienee äidillä kaapissa edelleen, pistää sillä otsiksen pois edestä naamaansa pestessään.




Sitten ne papukaijat. Katsokaa tarkkaan, siellä ne on. Yksityiskuvia tuskin on edes lunastettu, löysin vain ryhmäkuvan, josta tämän happaman pärstäni rajasin tänne esiteltäväksi. Jumankauta, mintunvihreisiin papukaijoihin on yhdistetty kulahtaneenvihreä t-paita ja vihreäruudullinen flanellipaidantapainen. Lohduttaudun sillä, että noita flanellipaitoja, farkkupaitoja ja jumalattoman isoja kukallisia neulepaitoja oli kaikilla muillakin silloin. Mutta tuo ilme. Silmät melkein kiinni ja melkein huulta purren. Käyttöohjeeni luokkakuviin on ilmeisesti ollut "älä hymyile, ettet näyttäisi lihavalta, pidä posket kurissa". Äitilläni on tiettävästi edelleen lompakossaan jotain lukioaikaisia tarrakuviani, joissa synkkä ja epävarma ilmeily vain jatkuu.




Tämä ei enää ole luokkakuva, vaan ihan normaalin kuolevaisen tavallisella pikku filmikameralla ottama kuva yhden ystäväni rippijuhlista vuonna 1998. Olen siis 16. Tuossako senaikainen käsitys hienoista vaatteista? Ilmeestä myös taas näkee, etten pitänyt kuvaamisesta...



Hirveää kamaa! Jossain vaiheessa ala-asteella minulla oli myös se vaihe, että irvistelin kaikissa kuvissa. Kai juuri siksi, että hymyillessänikin näytin ääliöltä, niin parempi pistää kokonaan pipariksi.

Enkä muuten osaa hymyillä luontevasti valokuvissa vieläkään. Onnistuneet kuvat ovat yleensä enemmän vahinkoja monien epäonnistuneiden joukossa kuin täsmäotoksia. Voiko tämä kaikki olla epäonnistuneen tokaluokan koulukuvan syytä? Siitä on herravarjele pian kaksikymmentä vuotta! Pitäisikö jo jotenkin päästä traumoistaan yli ja opetella ihan peilin edessä ilmeilemään paremmin...

6 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Mullakin on jossain jemmassa papukaijakorvikset 80-luvulta. Ja koulukuvissa näyttää pölöltä vielä openakin... eli ei siihen ikinä opi.

Johanna kirjoitti...

Olen outo, enkä muista omistaneeni ainoatakaan papukaijakorvista. Flanelipaitoja kylläkin...
Ja kärsin edelleen luokkakuvatraumoista. En ole koskaan ollut kameran ystävä, en tiedä onko kauhu koulukuvien aiheuttamaa vai olenko vain aina tajunnut olevani "ei niin nätti" ja siksi pakoillut kuvaamista.. No jaa, vihaan koulukuviani. Ja rippikuvia. Argh jos kehtaisin niin heittäisin pois.. Tai oikeammin, miksi edes kehtaan säilyttää niitä kammotuksia? Hmmh?
Hahaa, tarkistussana on oodde :D

Miia kirjoitti...

Mulla on ollut samanlaiset papukaijakorvikset (ylempi malli), joita ostin luokkaretkeltä laivalta (v.93) kaksi paria, tuollaset pinkit ja lilat :D

tuulis kirjoitti...

kamera on kiva, sillon minä olen siellä kuvauspuolella.

Viime syksynä oli kummipojan ristiäiset ja eihän kummia päästetty kameran taakse, höh! Minä olen jokaisessa kuvassa, ööh.... kamalan näköinen.

Minullakin on papukaijakorvikset, muistaakseni vielä tallessa vaikka korviksen reiät on menneetkin umpeen.
Mutta nii, ne oli tuollaset isot ja vaaleenvihreet ja sitten niissä oli vielä höyhenet! Juu u, höyhenet!
Mutta ne ei kyllä ole 90 luvulta vaan jostain 87-89 vuosilta. Pitääkin kaivaa sekä korvikset ja että kuva esille loppuviikosta.

NooranElämää kirjoitti...

Ihania kuvia :D Vähänkö nuo mintunvihreät kaijat on hienot!

Stello kirjoitti...

Mun mielesta toi tokaluokan kuva on ihan onnistunut! Rento, hiukan huvittuneen oloinen ilme, eika mitaan 'sammakkoposkia'!

Nykyisin voi onneksi rapsia vaikka miten monta kuvaa, kun siihen ei kulu filmia, joten on helpompaa ja halvempaa saada tulokseksi ainakin yksi itseaan miellyttava kuva.

Mullakin on muuten yhdet sammakkokorvikset, joista tosin kaytin toisen ekaan tekemaani roomboxiin, joka on nyt vanhempieni luona Helsingissa. (Hoh, eipa nykyisin varmaan saisi enaa vieda lentokoneeseen itse tehtya lootaa, jossa on edessa oikea lasilevy..)