Näytetään tekstit, joissa on tunniste elläemellistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elläemellistä. Näytä kaikki tekstit

23.11.2009

Erilainen maanantai kuin viime viikolla

Jossain ihmeen mielenhäiriössä jätettiin kaikki kissat Kainuuseen, kun kuitenkin mennään ensi viikonloppuna sinne taas uudestaan ja tällä viikolla pitäisi värkätä pakastimen kanssa ja Miehellä on tenttiinlukua ja muuta kivaa. Juuri tuossa otin valokuvia yhdestä jutusta ja sitten pakkasin kirjekuorta ja oli ihan pönttö olo, kun kukaan ei tullut mannekiiniksi kuviin tai tunkenut häntäänsä kirjekuoren liimareunan väliin tai mitään. Hö.

Kovasti on ollut tälle aamupäivää trafiikkia täällä, samalla ovenavauksella kävivät pakastimen tuoja ja vesimittarinlukijat. Siinä mielessä hyvä, ettei tarvinnut siitä ukkojen jaloista potkia kissoja pois ja huutaa, että ovi kiinni! Olen kuitenkin, ehkä vieroitushoidon nimissä saanut kuitenkin kasteltua sukanpohjani - en pissilätäkköön vaan ihan luutuusveteen, kun siirsin eteisen hiekkalaatikon vessaan pois pakastimentuojan tieltä (ihana ajatus astua työkeikalla ensitöikseen kissanvessaan, eikö?) ja luutusin lattian siitä kohti. Kävi mielessä epäsuomalainen ajatus ruveta käyttämään sisäkenkiä, ettei aina sukat kastuisi.

Tuossa se sitten tököttää, eteisessä pukeutuneena aaltopahvilaatikkoon. Pakastin. Kaikki meidän pakastettava omaisuus (ei käsitä kissoja) ei mahdu tuohon jääkaapin pikku pakastinlokeroon, joten oli aika hankkia arkku. Saatiin se etukäteisjoululahjaksi äitiltäni. Hirvenlihasesonki on nyt ja kun Mies sellaista ylellisyyttä jostain sai, niin pakko se jonnekin on pistää. Tuohon kyllä mahtuvat kissatkin jäähylle ainakin näin ensialkuun. Pitäis vielä katsoa sille paikka keittiöstä, pistää käyntiin ja sitten sulattaa ja putsata se pakastinlokero. Pientä kivaa puuhaa.

5.11.2009

Ihan vaan tulin sanomaan

että olen täällä edelleen, eivätkä kekrimöröt minua syöneet. Nyt ihan viimeaikoina ei vain ole tapahtunut mitään mistä blogata, puuhat ovat pyörineet hyvin henkilökohtaisella tasolla ja adventtivaihtoa valmistellessa. Ja lattiaa luututessa, Silvi pissii edelleen lattialle. Kyse ei ole siitä, ettei se tietäisi missä hiekkalaatikko on tai ettei se pääsisi sinne, sillä kiinteämpi tuotos kyllä osuu kohdalleen. Jotain merkkailuhommaa siis kai tuo pissiskely on. Saa neuvoa! Jos ei muita konsteja niin jonkun paikallisen kintastehtaan yhteystiedot edes.

19.9.2009

Elukalla huoltoluukku kyljessä

Viime tiistaina käytettiin Silviä eläinlääkärillä steriloinnissa. Olin jo varautunut kinkkuverkkomaiseen paketointiin ja muovitötterökauluriin, mutta leikkaus tehtiinkin kyljen kautta (eikä mahan) ja suljettiin metallilankatikeillä. Mitään siteitä ei kissalla ollut ja kauluri kehotettiin hankkimaan vain, jos otus repisi tikkejä. Hoito-ohjeet antanut hoitaja sanoi, että yleensä kissat kokeilevat nykiä metallilankatikkejä pari-kolme kertaa ja sitten jättävät ne sikseen, kun nokkaan pistelee. Näin kävi Silvillekin, olen vain pari kertaa nähnyt sen yrittävän nyhtää tikkilankoja kesken pesuohjelman, mutta kehotuksesta se on lopettanut.



Pitää varata aika tikinpoistoon ensi viikon lopulle. Haava on parantunut tosi hyvin, mitään punoitusta tai turvotusta ei ole näkynyt, ehkä yhdestä kohdasta on haavan vierestä iho vähän hankautunut tikkilangan päähän. Silvi on nyt ollut yksikseen, tai siis mustat kissat ovat olleet muualla hoidossa sen aikaa, että Silvi saa toipua rauhassa edes joitain päiviä.

Asiasta kuudenteen, jos harkitsette uuden kamerapuhelimen hankkimista nimenomaan valokuvaustarkoituksia korostaen, niin älkää hankkiko Sony Ericsson Xperia X1:tä. Siinä on ihan paska kamera. Sisällä ei saa otettua oikein minkäänlaisia kuvia, eikä ainakaan liikkuvista kohteista, on tooooosi herkkä tärähtämään ja auttamattoman hidas. Pitkään saa väsäillä Picasan ja Gimpin kanssa, eikä siltikään saa kuvista kovin hyviä. Pitää vaan toivoa, että Mies jossain vaiheessa rupeaa minun kanssani etsimään mahdollisia päivitysversioita kameraohjelmaan, sillä konstilla on ainakin joissain Miehen laitteissa kamera parantunut. Muuten kuin kameran osalta tuo kapine on kyllä hyvä :-) Ja onneksi yleensä voinkin käyttää oikeaa kameraa, nyt piti vain koettaa räpsiä tuosta elukasta jotain kuvia, kun se oli pitkällään (yhdessä kohti) huoltoluukku esillä (joo, koetin kuvata toissapäivänä pöydällä kävelevää kissaa, ei monestikaan osunut koko otus edes siihen kuvaan, kun ehti kävellä pois tähtäimen edestä...).

8.9.2009

Innokas vapaaehtoisopiskelija

Olen jälleenkuopioistunut. Johan tuo kesä riittikin, en jaksaisi enää yhtään. Paitsi pari huippukuumaa aurinkopäivää voisin ottaa, jos täsmätarjoiltaisiin, mutta voi pojat että syksy on kiva! Syksyllä alkaa kaikki normaalitoiminta ja siksi on hyvä syy palata kotiin.

Tosin olen palannut tänne yksin. Mies on vielä tämän viikon Kaenuussa rakentelemassa perintömailla laavua ja grillauspaikkoja. Tiedetään siis ainakin, missä ensi juhannuksena luuhataan. Täytyy rakentaa valmiiksi nyt kun säät vielä sallivat ja talveksi ei voi jättää kesken, kun menee sitten pilalle. Jonnekin torstaihin tai perjantaihin asti saan siis toteuttaa täällä ihan vaan itseäni ja siinä sivussa kaitsea Siivilä-kissa, joka lähti minulle kaveriksi.



Kuva muutaman viikon takaa sairastusviikolta, Nihvi oli oikein hyvää seuraa.


Tuokin kattimatikainen olisi pitänyt tällä viikolla viedä lääkäröitäväksi, mutta tekemistä on muutenkin niin paljon, että soitin eilen ja siirsin ajan ensi viikolle. Minulla on oikein kunnon kansalaisopistohötäkkä ja kun auto on Miehellä, niin en viitsi linja-autossa kuljetella otusparkaa. Neitikissa saa siis jäädä neitikissaksi, ei tule rouvakissaa eli sterilointi olisi ohjelmassa. Mouru ja meteli oli vielä viikko sitten ihan hirveä, kun Pihvi-kissa piti kiimaa. Parin viikon huudon ja pyllyntarjoamisen jälkeen rääkyvä pussiahma onneksi muuttui taas kissaksi.

Mutta nyt keskitytään siis harrastuskursseihin. Eilen jatkui espanja, kakkoskurssilla oli puolentusinaa viimevuotisesta ryhmästämme ja joukko muita jostain eri ryhmistä. Kato käy ja motivaatio heittelee. Mietittiin jo pöytäseurueen leidien kesken, että tämähän on kuin telkkarin tositeeveeohjelmat, kun joku aina putoaa ja sitten jännitetään, ketä on vielä jouluun mennessä jäljellä.

Tiistaipäiviksi olen tälläytynyt tanssiliikuntakurssille. Jotain tanssiahan minun piti aloittaa jo viime syksynä. Valikoimaa oli paljon, mutta karsia sai ihan kunnolla kriteerinään oman tanssiparin puute (Mies ei ole lähdössä tanssikurssille, olen enemmän ja vähemmän huumorimielessä kysynyt lukuisia kertoja) ja kallis kurssimaksu sekä päättömät päivät - en minä nyt sunnuntaina tanssi! Syntistä... Tai siis haluan pitää viikonloppuni vapaina kuitenkin. Ja monet viikolla olevat kurssit olisivat menneet päällekkäin kielikurssieni kanssa. Näillä määritteillä ainoa sopiva oli siis tiistain tanssillinen kehonhuolto. Kuulostaa pitkälti sille mitä tarvitsisinkin: "Sopii kaikentasoisille liikkujille. Tehdään sykettä ylläpitäviä ja lihaskuntoa edistäviä helpohkoja tanssillisia sarjoja. Lisäksi kehonhuoltoharjoituksia. Opetusta 60 min/kerta." (lähde, sivu 25.)

Motivoituneena opiskelijana ostin eilen itselleni jumppahousut ja -tossut. Yritin ensin etsiä moisia keskustan kaupoista, mutta sain vain jäädä haukkomaan henkeäni. Olen kuvitellut, että Anttila olisi sellainen normaalien kauppa, mistä löytyisi jotain kenelle vaan, mutta pitkänkään kiertelyn jälkeen en löytänyt sieltä kohtuuhintaisia sisäliikuntahousuja. Merkkikamaa oli kyllä rekki rekin perään, mutta en minä nyt jumankauta maksa neljääkymppiä jostain niin rumasta kuin mustat verkkarit tai meleeratunharmaat (*puistatuksia*) lörttänät collegehousut. Tossuja ei näkynyt minkäänlaisia... Sama juttu muissa keskustan tavarataloissa, Sokoksella (jonka rakennukseen menin lähinnä lataamaan bussikorttiani, en tosiaankaan vakavissani ostoksille) jotkut mahdollisimman tyhmännäköiset tuulihousut maksoivat seitsemänkymppiä ja silloin kyllä pääsi ihan ääneen suusta, että herrajjumala.



Eipä siis muuta kuin espanjantuntien jälkeen kotimatkalla piipahdus Maxi-Makasiiniin, niin johan alkoi Lyyti kirjoittaa. Vaikka sielläkin oli tarjolla niitä useiden kymppien merkkihousuja, niin löysin myös juuri etsimienikaltaiset pöksyt juurijajuuri alle kympillä (senttiä vajaa siis). Samoin tossut, tuollaiset mitä pidettiin silloin 80-luvulla tarhassa ja joita äitini kutsuisi rokkitossuiksi. Isoin korista esille penkomani koko oli 39, joten niillä mennään. Mahtuu, kun ei ole mitään sukkia. Punaiset tietty, koska olen tyttö. Sinisiä ja mustiakin olisi ollut. Hinta kolme euroa, ovatpa myös kotimaiset.

Samalla reissulla ostin myös pari muovilaatikkoa keittiöön kierrätyslootiksi paperille ja pahville sekä 24 rullan pakkauksen vessapaperia. Tämä kaikki samaan hintaan kuin toisissa kaupoissa olisi olleet ne merkkiverkkarit. Olen tyytyväinen :-)

Keskiviikko on vapaapäivä, mutta torstaina menen opistolle puhumaan englantia. Luettua ja kirjoitettua tulee kyllä vapaa-aikanakin, mutta mitään oikein kunnon syytä englannin puhumiseen minulla ei ole ollut. Kurssitarjontavihkosessa tuo kurssi on pääotsikon Keskitason suullisen kielitaidon aktivointi alla. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä tuo keskitaso oikeastaan on, mutta ihan sama kunhan pääsen sinne juttelemaan edes jotain. Oppaan mukaan keskitaso soveltuu lukion lyhyen oppimäärän kertaamiseen ja jatkoksi. Oletan osaavani enemmänkin, mutta menköön.

Noiden normaalikurssien lisäksi minulla on juuri tämän viikon perjantaille ja lauantaille sattunut kahden kokoontumiskerran lyhytkurssi korujen tekemisestä. Helmiä ja metallilankojen kieputusta eri tavoin. Voi sitten olla, että koko sunnuntai menee nukkuessa kaiken tämän jälkeen :-)

17.6.2009

Tallikissantekele

Maanantaina olin Tuuliksen ja tyttäriensä kanssa kaupungilla (kiitos seurasta!), kun puhelin soi. Ounastelin puhelinmyyjää, mutta soittaja olikin se ihminen, jonka kanssa olin sopinut kissakaupoista puolisentoista viikkoa aikaisemmin. Rouva ilmoitti, että poikanen on kypsä noukittavaksi, joten sovimme, että tulen sitä siskon kanssa illan päälle hakemaan. Olikin tarkoitus sinne illalla soittaa ja utsia, mutta toinen pää kerkesi ensin. Haettiinpa sitten siskon kanssa kaupasta kahvipaketti ja pötkö keksejä ja lähdettiin lunastamaan lapsosta.

Autokyyti soratiellä ei pentua miellyttänyt, joten sisko pääsi siivoamaan oksennuksia mennen ja tullen, kun käytettiin kissaa ensin kotona ja vietiin sitten tallille. Muunlaista huonovointisuutta ei sitten ole näkynytkään, vaan kakara kotiutui välittömästi ja omaksui ihmiset omikseen. Heposten kolahteluja ja hirnahtelujakaan ei pelkää, eikä Melli-kissaa, joka kommunikoi murisemalla ja suhisemalla.

Alla noin neljästäkymmenestä kuvasta ne onnistuneet. Kännyssäni ei ole mikään huipputason kamera (tai sitten en osaa vaan vielä käyttää sitä) ja elukka oli liikkeellä koko ajan :-)






Otuksen nimi on mitä todennäköisimmin Tarmo, sattuneista syistä.

Ja minä sain sen hatulliseni, josta oli sovittu :-)

4.6.2009

Kissanpiika

Siskon tallilla on jo ensimmäiset asukkaat. Jonkunhan niitä ruohonsyöjiä pitää kaitsea, ja etenkin niitä, jotka söisivät kernaasti niiden eväitä, eli hiiriä. Tehtävään sopii perinteisesti mikäpä muukaan kuin kissa. Yksi tallikissa siellä jo on, hyvä pönkylänmallinen ystäväni Melina eli Melli Elläen, mutta kollegoja tarvitaan. Paikalliselta kissanystäväinyhdistykseltä on kyselty, mutta ei löydy kuin sisäkissoja. Katsottiin nyt sitten eilen illalla taas uusimman Koti-Kajaanin ilmoitukset ja todettiin siellä olevan kaksi ilmoitusta yhteensä kuudesta kissanpennusta.

Koska sisko on vielä saamattomampi puhelimen kanssa kuin minä, tehtiin diili: minä soitan, mutta sisko on minulle velkaa hatullisen suklaata ja minä saan äänivaltaa kissan nimeämisessä :-)

Kissanpennut ovat näköjään kysyttyä tavaraa! Ekan ilmoituksen molemmat kissat olivat jo menneet, mutta toisen ilmoituksen neljästä pennusta oli vielä yksi jäljellä. Uros, kuten toivottiin. Melli tulee paremmin toimeen poikien kanssa. Pentu on luovutusikäinen viikolla 25, eli puolentoista viikon päästä sisko saa sen noutaa.

21.4.2009

Kissameemi

Vastailin Facebookissa tällaiseen ja laitanpa tämän nyt tännekin.

1. Rotu/rodut?
Sekarotuisia/maatiaiskissoja. Vimmassa saattaa olla vähän jotain norjalaista metsäkissaa tai sentapaista jossain geenin mutkassa.

2. Virallinen nimi / viralliset nimet?
Arvo (uros), Vimma ja Silvi (naaraat).

3. Kutsumanimi?
Ks. ed. :-)


4. Lempinimi / lempinimet?

* Aavo, Pantteri, Herra Panttersson, Paavo/Poavo, Arvid, Arvidsson, Arvi, Anssi, jne, sekä näiden lukuisat yhdistelmät, kuten Arvid Panttersson.

* Mimma, Imma, Himma, Bimma, Emma, Emmaliisa, Hilima, Karva-Helena jne...

* Siivi, Sihvi, Sihvilä, Siivilä, Nihvi, Nihvilä, Pihvi-Kissa, Myyrä/Myylä/Byylä ja tämä ekan kevään ilmiö, Pissimyyrä (ryökäle pissii yöllä lattialle, kun pitää olla niin murrosikäinen ja kiimassa ja kaikkea. Helpottanee, kunhan leikkuutetaan.) jne


5. Syntymäaika?
Tarkkoja syntymäaikoja ei tiedetä, sillä kaikki polveutuvat ns. navettakissoista, jotka poikivat milloin huvittaa ja minne sattuu. Arvo ja Vimma ovat syntyneet ilmeisesti toukokuussa 2006 ja Silvi kai heinäkuussa 2008.

6. Missä tapasitte ensimmäisen kerran?
Arvo ja Vimma tavattiin Paltamossa lähellä Manamansaloa maalaistalossa, josta ne haettiin. Silvin tapasin ekan kerran Kajaanissa vanhempieni luona, jonne mieheni toi kissanpennun, jonka haki Sotkamosta.

7. Minkä ikäisenä kissasi oppi/oppivat sisäsiistiksi?
Heti? Tai siis olivat meille tullessaan siistejä. Silvi tosin nyt kevättalvella on ruvennut pissimään yöllä eteiseen ja keittiöön, kun on kiimassa.

8. Tuleeko kissasi toimeen toisten kissojen kanssa?
Nuo tulevat kyllä toimeen esim. vanhempieni kissojen kanssa. Siskon kissa taas ei tule toimeen kenenkään kanssa (pentuna laiminlyöty huostaanottotapaus, raukkapieni!), joten sen kanssa on noillakin ongelmaa, kun tekisi mieli tutustua, mutta se ei päästä lähelleen.

9. Millä käskysanalla saat kissasi tottelemaan?
Nimeltä kutsumalla. Mitä nyt lasketaan kissan tottelemiseksi? :-D

10. Onko kissasi/ ovatko kissasi aina ruoka-aikaan paikalla?
Ei niillä mitään säännöllisiä ruoka-aikoja ole! Kissa on petoeläin, jolle on tyypillistä se, ettei sitä parasta seepranpyllyä ole säännöllisesti saatavilla. Niiden pitää vähän saalistaa ja odottaa. Olen ollut huomaavinani, että monet kellontarkasti ruokitut kissat ovat ylipainoisia, kun ne syövät liikaa. Nuo syövät kärjistäen sanoen silloin, kun joku muistaa niille antaa ruokaa, ja ovat täten normaalikokoisia. Muroja on lähes aina kupissa ja vettä tarjolla.

11. Onko kissasi/ ovatko kissasi rauhallisia?
Ainakin siinä mielessä rauhallisia, että ne eivät ole huonossa mielessä villejä ja levottomia. Toisinaan ovat kyllä hyvinkin energisiä ja juoksuttavat toisiaan tai pitävät ihan omaa kivaa.

12. Montako kertaa päivässä kissasi syö/ syövät?
Vaihtelee...

13. Mikä on oudoin tapa, mikä kissallasi/ kissoillasi on on?
Arvo kulkee laitoja pitkin ja kääntyy kulmissa. Menee se toki keskilattiaakin, mutta joskus on hupaisaa katsoa, kun se hiippailee pitkin seinänpieliä. Vimma saunoo. Silvi imee takajalkojensa varpaita, kun sitä vauvattaa.

14. Onko kissasi koskaan purrut ihmistä?
Ei puremalla purrut, leikkiessä näykkinyt vain ja matkaboksiin laittaessa on joskus uhiteltu.

15. Toista kissaa?
Ei oikeasti vahingoittamismielessä.

16. Kauhein kokemus kissasi kanssa?
Ei noiden kanssa mitään oikein kamalaa ole tapahtunut. Se ehkä vähän pelotti, kun olimme juuri muuttaneet uuteen asuntoon ja pesimme kylpyammetta jollain kloriittipesuaineella. Arvo pääsi livahtamaan kylppäriin ja meni tietysti välittömästi ammeeseen, kun ei huomannut, että siellä oli se pesuainevesi vaikuttamassa. Äkkiä siitä kissa kainaloon ja lavuaariin hanan alle pesemään sitä pesuainetta pois kissan turkista! Voitte uskoa, ettei Arvo oikein arvostanut vaan rimpuili karkuun niin, että käsiin jäi melkoiset naarmut. Pelotti, että jos se saa jonkin myrkytyksen siitä pesuaineesta, mutta eipä tuolle mitään tullut.

17. Ihanin kokemus kissasi/ kissojesi kanssa?
Normaali arki :-)

18. Tykkääkö/ tykkäävätkö kissasi uida tai kylpeä?
Vimma saunoo, ei noin muuten. Silloin ei tosin useinkaan kärsi nakata löylyä. Kun laittaa suihkun päälle, kissat katoavat välittömästi. Suihkun jälkeen kyllä tulevat nuolemaan märkää lattiaa.

19. Mitä kissasi pelkää/ pelkäävät?
Arvo ja Silvi pelkäävät imuria. Pakenevat jonnekin kaukaisimpaan nurkkaan ja Arvo voi jopa piiloutua sänkyyn petauspatjan alle. Vimma, tuo kaunis karvainen luupää, ei pelkää mitään.

20. Hankkisitko itsellesi toisen saman rodun/ rotujen edustajan?
Mieluummin näitä ei-minkään-rotuisia kissoja kuin jotain rotuotuksia :-)

13.3.2009

Tuttua kauraa



Oli puhetta tuossa Hehkuvaisen tykönä, että kissoille voi kasvattaa syötäväksi kauraa. Porukoitten luona on niitä kasvamassa, tässä Kusti-kissan viljelmä. Latvoja on näykitty. Kasvatettu samoista kauroista mitä siskon hevoset syö, on ainakin terveellisempi ja turvallisempi kuin äitin ruukkukukat.

Edit 14.3.2009 // Hups, kävi ilmi, että tämä olikin ohraa ja kasvatettu sellaisista kaupasta ostettavista ohransiemenistä, joita myydään samantapaisessa pienessä paperipussissa kuin rairuohonsiemeniäkin. En ole niin maajussi, että tunnistaisin noita korsia silmämääräisesti. Mutta kuitenkin, aion laittaa omille kissoilleni kasvamaan kauraa ja varmaan myös tuota ohraa.

21.2.2009

Tautipäiväkirja, 3. luku

Kävinpähäntä sitten aamupäivällä hammaslääkärillä Kajaanissa. Tulin eilen illalla siihen tulokseen, että tämän kanssa ei nyt liene viisainta viivytellä ja sitäpaitsi hammaslääkäripäivystys toimii Kajaanissa sukkelammin kuin Kuopiossa. Jopa lauantaisin myös, kun on ajoissa. Edelleni oli kerennyt vain yksi asiakas, joka sekin oli jo lähdössä, kun minä tulin.

Hammaslääkäri kokeili hampaita jollain sähkötesterillä ja kuvasi ja viilaili ja päätyi siihen tulokseen, että mätähän se on. Hänen sanojensa mukaan "kanttu-vei". Hammas porattiin auki, että mätä pääsisi pois, vaan ei se tullut. Nyt on sitten hampaassa golfpallon mentävä reikä ja viikon penisilliinikuuri päällänsä. Sanoi, että koko hampaan olisi voinut vaikka poistaa, mutta koska olen toisen hammaslääkärin hoidossa Kuopiossa, niin ei ala hyppimään tämän varpaille, vaan hoitaa vain kivun ja antaa napit siihen mätään. Saa oma hammaslääkärini sitten maaliskuussa päättää mitä tekee sille lopulle hampaalle, mitä on jäljellä. Antoi röntgenkuvankin mukaan, että saa siitä silmällä katsoa.

Koska en nyt kuitenkaan halua laittaa tähän postaukseen kuvaa mistään märkivästä hampaasta (ihan normaalin näköinen päällepäin, tosin) tai penisilliininappipaketista, niin pistän kuvia toisesta toipilaasta, Melina-kissasta. Se on siskoni kissa ja ollut täällä porukoilla viime syksystä, vähän vähemmän aikaa kuin Silvi meillä. Melina on Silvin sisko aiemmasta poikueesta ja oli hävitysuhan alla, kun kukaan ei sitä olisi ruvennut ottamaan itselleen. Mies sen sieltä sitten pelasti ja yritettiin tyrkyttää sitä Hevosnaisserkulleni, mutta kissa oli liian arka ja olisi vaatinut pidemmän tallikissakoulutuksen kuin mitä serkulla oli aikaa antaa. Otus jäi siis siskolleni tallikissakokelaaksi ja sai nimen Melina eli Melli, kun on tuollainen karamellinvärinen toffeesotkurantukissa. Se on ollut kamalan arka ja kipeän oloinen ja sai sitä kyllä madottaakin ihan urakalla. Viime tiistaina se kävi leikkuulla ja eläinlääkäri oli todennut sillä jonkin kohtutulehduksen tai jotain, munanjohtimet olivat olleet kamalan turvoksissa. Ei siis ihme, että se ei ole antanut koskea mahaansa tai juuri nostella. Nyt kun elukasta on leikattu paha pois, se on kuin toinen kissa ja on piristynyt ihan silmissä. Vielä vähän kyräilee, mutta on koko ajan aina vähän kissampi kuin viimeksi.



15.1.2009

Kissojen outoudet top 5

Taina haastoi minut jossain vaiheessa kertomaan kissojemme erikoisista tavoista.

Pienin kissamme Silvi on varmaan ikuinen vauva. Se menetti emonsa liian varhain ja luultavasti sen vuoksi jatkaa eräänlaista vauvakäytöstä imemällä omia takavarpaitaan. Silvi rupeaa makuulle, ojentaa etujalat pitkiksi eteen ja alkaa haroa kuin maitoa emosta pumpaten. Samalla se imee takajalkojensa varpaita kamalalla lussuttavalla äänellä. Piti leikata siltä ihan kynsiäkin etutassuista, kun oli omat käsivarret niin koetuksella, kun laps' tulee syliin ja pistää jalan suuhun.

Arvo, tuo sulavalinjainen pantteri, on ovela eläin. Se kulkee laitoja pitkin ja kääntyy kulmista. Toki sitä keskilattiallakin näkee, mutta minkään muun kissan en ole nähnyt menevän niin täsmällisesti seinänviertä ja kiertävän huolellisesti nurkista, vaikka se pidentäisikin kuljettua matkaa.

Arvo yrittää myös korostaa petoeläimellisyyttään olemalla välillä hai. Jos se ei saa tahtoaan periksi ja heittäytyy pahalle päälle, se nostaa selästää tupsun karvoja pystyyn hain selkäeväksi ja kuljeskelee hyvin määrätietoisen ja vaarallisen näköisenä ympäriinsä ja hokee, että hän on hai, sietäisi varoa. "Niin hurja pantterishai, vaaniva pantterishai silloin saaliikseen nuoren miehen vei..."

Vimma on addiktoitunut folioon. Jos joku on takuuvarmaa, niin se, että Vimman saa keskeyttämään minkä tahansa muun hommansa ja tulemaan luo rapisuttamalla foliota. Muutkin karkkipaperit ja pussit se tietysti huomaa, mutta ei ole folion ylikäynyttä! Brunbergin suukkoja tai suklaamunia ei voi syödä rauhassa, kun Vimma tunkee hakemaan folionsa, joka pitää pyörittää palloksi ja nakata. Sama juttu, jos yrittää jotain ruokaa pakata folioon. Tässä ihan joku viikko sitten piti saada Vimma pois vanhempieni makuuhuoneesta sängyn alta murisuttamasta siskoni kissaa. Hain siis keittiöstä palan foliota ja rutistelin siitä pallon ja näytin sitä makuuhuoneen ovelta Vimmalle. Kun heitin foliopallon ovelta poispäin, tuli Vimmakin yhtä kovaa vauhtia pois sängyn alta ja säntäsi pallon perään. Homma hoidettu!

Silvi on niin vähään tyytyväinen kissa, että se kehrää ihan omia aikojaankin, sitä ei tarvitse edes silittää. Monesti yöllä se tulee viereen, asettuu makuulle ja alkaa pian kehrätä. Hyvin helppo pitää tyytyväisenä :-)

Ja bonuksena tietysti se, että Vimmahan saunoo, mutta siitä onkin ollut jo monesti puhetta. Löylynheitosta se ei oikein pidä, vaan lähtee silloin useimmin lauteiden alle odottamaan, mutta viihtyy kyllä muuten lauteillakin. Saunominen selvästi tekee hyvää sen turkille!

24.12.2008

Jouluvalmisteluista kuvia




Piti päästä räpläämään kuvankäsittelyohjelman kanssa :-) Kuvissa eilistä torttujen leivontaa (paistamatta vielä, siksi ovat noin litteitä) ja muutamaa iltaa aikaisempi Silvi, joka jätti Joulupukille keksejä, tai siis nukkui minun haittona tietokonepöydällä.

1.11.2008

Tiski-Kusti


Erilainen nuori melskaajakissoja piilossa. Jos oikein muistan, niin jossain sen kyljen alla on vielä kasa perunankuoria... Kunhan nyt vaan saa yksinään omassa rauhassaan olla, niin ihan sama... =^..^=

Halloweenin yövieraat

Taas oli kiilusilmäisiä petoja ja piikkihampaisia hirviöitä sängyssä. Nyt jopa kolme, sain muhtien kihhojen lisäksi itsensä herra Tepposen seurakseni.

Noin miljoonasta hämärässä huitaisemalla otetusta (piti viedä kamera niin pitkälle kuin käsi ylsi, että kaikki mahtuisivat kuvaan) kännykamerakuvasta ne edes jotenkuten onnistuneet tässä :-)




30.10.2008

Pikainen kissakuva

Olin juuri lähdössä nukkumaan ja noustessani näin nuo kissat tuossa sohvalla, niin olipa napattava kuva ja laitettava heti tänne. Arvo ja Teppo, ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon...



Taas kerran Kajaanissa. Piti pysymämme pari viikkoa Kalakukkokaupungissa, mutta yks aamu oli tempaissut auton ikkunat jäähän ja sääennusteet lupailee milloin mitäkin, niin piti lähteä talvirenkaita vaihtamaan.

27.10.2008

Kissatelineen kuningattaret

Sain nyt haltuuni kuvia kissoistamme. Itse en kerkeä koskaan ottamaan niistä kuvia, kun ovat nopeampia kuin minun refleksini tai kännyni kamera :-)

Vimma ja Silvi tulevat jo aina muistaessaan niin hyvin toimeen, että voivat nukkua samalla sohvallakin. Silvi on ihastunut kissapetokuosisiin fleecepeittoihimme, eikä ihme, sillä se maastoutuu niiden mutkaan tosi hyvin.



Etsi kuvista petoeläimiä! Vinkki: kiiluvat silmät :-)






Jos kotikissa tarvitsisi passin, niin tässä olisi Silville hyvä passikuva!



Taas kerran tällainen pitkä lahoamisviikonloppu (edelleen näin maanantainakin), mitään ei tapahdu. Hooh... Zzzz...

20.10.2008

Uusi SAY, uudet kujeet

Tänään palattiin ns. syyslomalta Kajaanista ja eteisen lattialla odotteli hirmuinen kasa postia. Joukossa oli myös lokakuun ensimmäinen eli koko leikin toiseksiviimeinen lähetys Salaiselta Askarteluystävältä. Sain lokakuuksi uuden ystävän, sillä alkuperäinen, eräs blogiton osallistuja, ei noudattanut raportointisääntöjä ja pistettiin puh-pah-pelistä-pois.

Tämä uusi pari on selvästi käynyt lukemassa tykkäyslistaani, sain nimittäin kuorellisen tarroja, joissa kuva-aiheina ovat pääosin kissat, mutta muitakin otuksia on päätynyt joukkoon. Vaikka minulla onkin jo aika paljon erilaisia kissatarroja, niin ehdottomasti suurin osa näistä nyt tulleista on minulle aivan uusia. Ja eläintarrathan noin yleensäkin ovat sellaisia, ettei niitä voi edes olla liikaa :-) Muutamassa pakkauksessa oli kaksi tai kolmekin arkkia, eli ihanan paljon!



Oikein lämmin rutistus ja isot kiitokset uudelle parilleni! Käyttöä on kyllä ja kortin taidan teipata heti tuohon koneen lähelle seinälle :-)

19.10.2008

Ui ui, voi voi

Kävin tänään uimahallissa. Se oli hieno kokemus siksi että:

1. kävin siellä, eli kävin edes jossain. Koko Kajaanissaoloviikko on mennyt ihan horteessa, lukuun ottamatta torstaita, jolloin kävin kaverin kanssa kirppiskierroksella ja syömässä.

2. uimapuku mahtui edelleen päälle

3. osasin yhä uida ja se oli hauskaa!

En taida edes muistaa, milloin olen viimeksi uinut, mutta nyt aion ottaa sen uudestaan tavaksi. Käyn vaikka yksikseni, jos Mies ei lähde mukaan. Suunnittelin jo, että voisin käydä samoina päivinä kuin kansalaisopistollakin, niin ei menisi enempää bussirahaakaan. Sillä oletuksella siis, että uimahalli on tarpeeksi lähellä kansalaisopistoa. Järkeilyni mukaan on, pitää vielä varmistaa, kun en ole Kuopiossa vielä uimahallilla käynyt.

Sen sijaan kävin kyllä tiistaina Kuopiossa ammatinvalinnanohjaajalla! Ei hitsiläinen, taidan ruveta itsekin sellaiseksi. Ihan näin puusta katsoen mutu-tuntumalla sanon, että siinä sitä on ammattikunta, jonka ei tarvitse oikeasti osata eikä tietää mitään, vaan heitellä vain jotain itsestäänselvyystason kysymyksiä ja katsella mietteliään näköisenä (aito mietteliäisyys ei ole pakollista) ja tiivistää sitten pariin virkkeeseen se, mitä potilas on juuri itse sanonut. Nettiä tai tietokonettakaan ei tarvitse sujuvasti osata käyttää. Osaisin kyllä kaiken tuon, pitää vaan odotella, että tulee johonkin paikka haettavaksi.

Kävin siellä siis ihan noin vaan kyselemässä, että mitähän tässä kannattaisi elämänsä kanssa tehdä, kun näyttää kovin siltä, ettei tämän juuri opiskellun alan töitä ole eikä kovin helposti tulekaan ja koska se ei tunnu oikein kutsumukselliselle, niin voisi vaikka opiskella jotain muuta, mistä saisi paremmin töitä, kun vain keksisi, että mikähän se semmoinen ala mahtaisi olla. En juurikaan saanut mitään apua, vaikken nyt odottanutkaan, että se ihminen osaisi minulle suoralta kädeltä sanoa, että mee sinne ja rupea tuollaiseksi. Kai minä nyt sitten tälläydyn aikuisopiskelijaksi jonnekin sihteeriopistoon tai ties minne tai tosissani rupean nykytaiteilijaksi (elokuinen käynti Kiasmassa vavahdutti monella tasolla).

Tai kyllähän me suunniteltiin sen aiemmin mainitun kaverin kanssa silloin torstaina, että rupean loisyrittäjäksi siskoni tallibisneksen kylkeen ja perustan siihen kotieläinpihan, käsityömyymälän ja -pajan sekä työhyvinvointipalvelun. Eli yritykseeni saisi tulla esimerkiksi erilaisilta työpaikoilta kuntoutusryhmiä päiväksi luomaan sontaa, niin voisi siinä sitten miettiä, että alkaako ne omat työt sittenkin vielä kiinnostaa vai olisiko tosiaan alan vaihdon paikka. Tai sitten voisi ihan tulla rapsuttelemaan vuohia ja munittamaan kanoja ja paijaamaan ties mitä myyryläisiä ja sitten voisi käsityöpajassa punoa suosikkihevosensa häntäjouhista rannekorun tai huovuttaa lempilampaansa villasta patakintaan. Tietysti, kun toiminta olisi aika pitkälti sesonkiluontoista, niin kesällä kasvatettaisiin ja poijitettaisiin kaneja ja talvella myytäisiin turkisrukkasia... :-P

Kustaalla on ammatillinen minä hanskassa, siksi se voi vapaa-aikanaan ottaa rennosti, eikä sen tarvitse pohtia yhtikäs mitään.

17.10.2008

Silvi

Viikko sitten otettuja kuvia pikkukissa Silvistä kissatelineessä :-)






Kissatelineet eivät ole ehkä kauneimpia huonekalujamme, mutta eivät ne rumiakaan ole - ne ovat DESIGNIA! :-D

Niin nopea otus tuo Silvi, ettei siitä kerkeä minun kännykän kameralla ottamaan kuvia muulloin kuin sen nukkuessa... Miehellä on parempi kamera ja parempia kuvia, jospa saisin niitä pian itsellenikin ja tänne.

Kissasta tuli siis Silvi, eli Siivi eli Siivilä eli Sylyvi-kissa ja ties mikä kaikki muu. Mustat kissat ovat jo ottaneet rantulapsen kaverikseen ja eilen illalla esiteltiin häntä myös vanhempieni kissoille täällä Kajaanissa. Kukaan ei suhissut eikä murissut, ainoastaan karvoja vähän pörhisteltiin epähuomiossa ja hyvin pohtivan näköisena katseltiin, että mikähän se tuokin lienee.