25.2.2009

Sekalaista sekalaisilta päiviltä

Jotenkuten alan olla elossa taas. Vieläkin yskin limaa, mutta tosi paljon vähemmän kuin aiemmin. Eilen kävin jo espanjantunnillakin taas, olin kaksi viikkoa poissa. Onneksi siellä edetään niin tautisen hitaasti, että kärsii välillä olla sairaanakin, eikä menetä mitään (voi hitsi mikä sanaleikki, eh hehe heh...).

Netti ei toimi. Mies arveli, että vika voi olla modeemissa. Pitää käyttää kännykän nettiä ja muistaa pitää känny laturissa koko ajan. Äsken jo tempaisi akun tyhjäksi.

Kela syytää lappuja ja pyytää jotain ihme selvityksiä vaikka mistä. Täytin papereita, otin kopioita ja vein pursuavan kuoren postiin. Jos sieltäkin nyt joskus jotain rahaa tulisi. Ärsyttää ja väsyttää. Että pitikin mennä sinne saakurin puhelinmyyntilafkaan, hirveä show nyt tästä. On pahasti sellainen olo, että en ole pätevä mihinkään järkevään enkä edes kelvollinen mihinkään idioottimaiseen. Jotain tekisi mieli tehdä, mutta en vaan taas tosiaan tiedä mitä. Ei minun pitänyt olla se, joka ei koskaan saa töitä eikä löydä paikkaansa maailmasta. Se yksi mielestäni niin hyvä ideakin vähintään lykkääntyy, kun en päässyt sille yhdelle kurssille. Liikaa hakijoita.

Yritin kirjoitella työhakemuksia joihinkin yrityksiin. En vain millään saa aikaan sellaisia lauseita, joista välittyisi se mielikuva, että olisin kamalan kiinnostunut Juuri Siitä Yrityksestä ja haluaisin töihin nimenomaan Sinne. Kuulostan vain sille, että Jos Nyt Jonnekin Näistä Vaihtoehdoista Kun En Parempaakaan Keksi. Ja tosihan se on tavallaan, hittoako minä tiedän niistä yrityksistä, jos ainoa tietoni niistä on joku köpönen yhteystietolistaus jossain kaupungin sivujen yritysluettelossa. Pitäisi vissiin listata ne ja mennä kaupungille vierailemaan kussakin ja vähän nuuskimaan paikkoja. Miksei sitä voida tehdä yritykselle nettisivuja? Eikö vielä ole herätty siihen, että jos yritys ei ole netissä, sitä ei monelle käytännössä ole olemassa lainkaan?

Ja siis tietysti, mollissa ei avoimissa työpaikoissa ole yhtään mitään, millä olisi mitään toivoa. Lähtisinkö rehtoriksi jonnekin peruskoululle? Vai rakennusinsinööriksi? Kenties joksikin moneksi erilaiseksi hoitajaksi sairaalalle? Ei yhtään mitään, mikä yhteensopisi minun koulutukseni tai vähäistenkään mielenkiintojeni kanssa.

Pari viimeisintä rinkikaulaliinaa on ollut minulla jo kauan. Nyt jaksoin viimein tehdä ne loppuun. Räkätautisena ei todellakaan jaksa neuloa. Valitettavasti en pysty vielä lähettämään niitä, sillä kaikki olemassaolevat ja lähiaikoina tulevat rahat on varattu muuhun käyttöön. Kaulaliinat ovat niin isoja ja muhkeita, etteivät ne liikahda ihan pienimmillä postimaksuilla.

Josko tästä menisi tekemään jotain kivaa ja lopettaisi tämän kurjuuksiensa listaamisen ja epätoivossa piehtaroimisen, kun se nyt ei ainakaan edistä mitään.

:-)

7 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiva kuulla, että olet toipumassa. Jatkuva räkiminen on todella inhottavaa, vahvistaa nimim. kokemusta on...

Työnhakukokemuksesi ovat aivan samanlaisia kuin omani. Ei mitään missään :/. Jollain lailla helpottaa se, että on kohtalotoveri, niin voin jotenkin lohduttatua etten ehkä sittenkään ole aivan kamala luuseri, vaikka siltä tuntuukin välillä.

Saoka kirjoitti...

Hehkuvainen, allergiani ilmenevät nimenomaan räkimisenä, joten tiedän räkimisestä ihan liikaa jo noin ihan normaalissa arjessakin. Tämä lisäräkiminen taudin kanssa on kyllä ollut jotain sanoinkuvaamatonta :-)

Tiedän kyllä minäkin, että en ole mikään Suomen ainoa työtön, saati Suomen ainoa ammatillisen identiteettinsä ja muun sellaisen kanssa hukassa oleva, mutta joskus vain niin turhauttaa. Olisi niin kiva kertoa ihmisille olevansa töissä jossain, saada palkkaa ja olla jotenkin varma elämästään. Tuntuu, että olen sellaisessa älyttömässä odottamisen kierteessä. Odotan jotain, mitä en edes välittäisi odottaa (esim. Kelan päätökset ja muu byrokratia) ja joudun laittamaan kaikki haaveeni odottamaan. Ikäisilläni kavereilla yms on perhe, työ, eräillä jopa oma asunto, sisustusta, kaikkea sellaista, mitä minäkin kuvittelin että minulla 27-vuotiaana viimeistään olisi. Mutta ei, roikun jossain välimaastossa kuin joku kymmenen vuotta nuorempi. Että sen puoleen en oikein ilolla odota syntymäpäivää kahden viikon päässä.

Johanna kirjoitti...

Samoilla linjoilla.

"On pahasti sellainen olo, että en ole pätevä mihinkään järkevään enkä edes kelvollinen mihinkään idioottimaiseen."
"Ei minun pitänyt olla se, joka ei koskaan saa töitä eikä löydä paikkaansa maailmasta. "

No mun varmaan piti olla se joka ei löydä töitä saati paikkaansa, mutta silti..... Just nyt tuntuu tuo ylimmäinen lainaus kumman tutulta. Jakohommat meni perseelleen. Veetuttaa raskaasti.

"Kuulostan vain sille, että Jos Nyt Jonnekin Näistä Vaihtoehdoista Kun En Parempaakaan Keksi. Ja tosihan se on tavallaan, hittoako minä tiedän niistä yrityksistä"

Sama homma. Mistä niistä kaikista mitään tietää ja millä jaksaa innostua jokaisesta täyttämästään hakulomakkeesta tai kirjoittamastaan hakemuksesta?! Nykyään vain ärsyttää kaikki lomakkeet järjestään kun niissä on ne samat kysymykset ja aina ne haluaa meidän täyttävän ne 10 viimeistä työpaikkaa sinne... Argh!

Ja just tuli s-postilla ilmoitus yhdestä paikasta että Valitettavasti tällä kertaa valintatulos ei osunut sinuun mutta kiitos hakemuksestasi ja olemme laittaneet hakemuksesi tuonne jonnekin sivuun josta emme sitä kyllä aio enää katsella mutta thanks enivei.

Vähän huonolla tuulella? :D

Tiia kirjoitti...

Hakupapereiden laitto on kyllä joka kerta aika ärsyttävää hommaa. Miten siinä pienessä tekstissä pystyy selittämään, että te haluatte just MUT, ettekä selviä ilman mua. Nykyään on niin ärsyttävää, kun ei pääse edes haastatteluihin helposti. Yksi työkaveri kiroili asiaa, kun sanoi, että paperit on hyvät ja mielestään hän osaisi haastattelussa myydä itsensä firmaan heti, mutta kun pitää olla jotain parikin tutkintoa jo ennen kuin pääsee edes haastiksiin. Itse olen huomannut saman.

Oletko muuten hakenut suoraan firmoihin, joissa ei olisi edes paikkoja auki? Tätä suosittelen. Siellä voi olla "piilopaikkoja", joista eivät ole vielä ilmoittaneet.

Itse huomasin, että paras keino päästä johonkin on mennä ensin harjoitteluun tai työelämävalmennukseen firmaan. Sitä kautta näkevät mitä osaat. Tietysti sen harjoittelupaikan saaminenkin on joskus työn takana... :p

Tsemiä hakuihin!

Saoka kirjoitti...

Johanna, en ole joutunut mitään varsinaisia lomakkeita vielä täyttelemään. Tai no, joskus oli jonnekin StaffPointille ja pariin muuhun välitysjuttuun hakuprofiilit, ja ne oli kyllä täyttä paskaa. Sitten kun erehdyt sinne kirjoittamaan, että olet koulutukseltasi restonomi, niin ihan sama mitä rakseja ja avainsanoja sen jälkeen laitat, niin kaikki tarjotut paikat on vain tarjoilijaa ja tiskaajaa. Voi vittujen kevät! :-)

Tiia, nimenomaan niitä avoimia hakemuksia minä olenkin kirjoitellut. Mollissa eli mol.fi-sivustolla ei ole mitään hakukelpoista tarjolla, vaikka en laita muuta rajausta kuin kaupungin. Ja mietin kyllä, että jos niihin avoimiin hakemuksiin laittaisi, että jos ette ota oikeisiin töihin, niin ottaisitteko edes harjoittelijaksi pliis pliis, mutta se sitten taas kuulostaa niin epätoivoiselle, ettei sellaisen hakemuksen perusteella kyllä kukaan ota mihinkään. Ja työkkärissä on kyllä avoimien harjoittelu- ja työelämävalmennuspaikkojen kansiot selailtu, mutta ei niissäkään ole mitään.

Tiia kirjoitti...

Heh, tajusin vasta nyt tätä blogiasi enemmänkin läpi käydessä, että siehän tosiaan tuusailet täällä samoissa maisemissa kuin minäkin. :D Oli niin tuttuja maisemakuvia tuolla useampiakin.

Mulla meni aluksi jonkin aikaa ennen kuin totuin uusiin maisemiin, kun Jykylästä päin aiemmin on kotoisin, mutta nyt olen kyllä kotiutunut savonmualle mainiosti, kiitos uusien kavereiden ja muutenkin ihanien maisemien. Etten jopa tuntisi tätä paikkaa paremmin kuin entistä kotikaupunkiani ikinä.

Mulla tulee itse asiassa kans koko ajan Mollin avoimet paikat sähköpostiin. Arvaa onko niitä munkaan alalla paljon... Ainahan se on pikkuisen pelko persuuksissa, että pysyykö tämä nykyinen paikka. Etenkin kun ajat on nyt nämä.

Saoka kirjoitti...

Tiia, olen kotoisin Kajaanista eli vajaat parisataa kilometriä Kuopiosta melkein suoraan pohjoiseen. Olen kokeillut länsirannikkoa Haukiputaan ja Pietarsaaren väliltä useammastakin kohtaa, mutta en viihdy siellä. Nyt onneksi pari vuotta sitten päästiin Kuopioon, siellä on luontevampaa :-)