30.9.2008

Rantupeto

Kissakuume taas yllätti. Mies on toivonut harmaata kissaa jo pitkään, on niin ihastunut vanhempieni herra Tepposeen. Jostain päin Kaenuuta tarjoutui sitten yksi harmaa rannullinen pienpetoeläin, niin sitähän piti lähteä jahtaamaan ja nyt viime lauantaina saatiin kiinni. Tyttökissa on reilun parin kuukauden ikäinen. Kissanristiäiset pidetään, kunhan keksitään nimi. Nyt on meillä sitten akkavalta, ha haa!

Kuvat eilisillalta minun porukoiden luota meidän makuuhuoneesta. Tänä aamuna on sitten herätty seitsemältä, että iltaa kohti en anna juttujen tasosta mitään takeita. Pikku rimppakinttu hyppeli ja juoksi ja romisteli koko yön jotain, nukkui vain aika lyhyeltä tuntuvia pätkiä.





Mustat kissat eivät ole olleet mitenkään kamalan mielissään juovikkaasta pikkusiskosta. Kumpikin on käynyt katsomassa läheltä. Vimma suhisi heti. Arvo ei ekanäkemällä kähissyt, mutta peruutti sängyn alle hyvin mietteliään näköisenä piipattuaan ensin pennun nenää. Sittemmin Epäluulotar ja hänen kätyrinsä eivät ole uskaltautuneet huoneeseen sisälle, vaikka käyvätkin romuamassa oven takana. Vimma on käynyt muutaman kerran ovenvälissä sihahtelemassa ja tuijottamassa. Yhdennäköisyys Muumilaaksoa vaivaavan Mörön kanssa on ilmeinen... Totuttelu jatkuu tänä iltana Kuopiossa. Saas nähä, miten automatka sujuu - kuuluuko matkaboksien välillä millainen marina.

27.9.2008

=^..^=

Hih... :-D




25.9.2008

Alkuun päästy kaulaliinaringissä

Katin kaulaliinarinki alkoi ja sain jo ensimmäisen, Katin itsensä aloittaman kaulaliinan käsittelyyni. Tarkoituksena on siis neuloa noin 15-20 senttimetrin pätkä ja lähettää kaulaliina edelleen seuraavalle, joka neuloo saman verran lisää ja lähettää taas edelleen, kunnes kaulaliina palaa aloittajalleen.

Mukailin hieman Katin omia värivalintoja, keltaista ja vihreää, ja jatkoin pätkärääkätyllä maastonvihreällä (typerä ohuempi lanka, vaikka muka oli Seitsemää veljestä), sitruunankeltaisella, vaaleanvihreällä ja oranssilla.



Oma kaulaliinani ei ole ihan noin nasupossuinen kuin kuva väittää. Tuo kuvassa vaaleampi vaaleanpunainen on oikeasti tummempi ja shokkipinkki, neonväri, mutta skanneri oli näköjään kovasti eri mieltä. Ei väkisin! Minun kaulaliinastani tulee tuollainen putkilomallinen, niin ei ainakaan ole riesaa oikeasta ja nurjasta puolesta sitten käytössä. Tekovaiheen käytännön syynä on se, että pyrin välttelemään nurjan neulomista ja noin saadaan aikaan sileää oikeaa neuletta :-)

Molemmat kaulaliinantekeleet on lähetetty nyt edelleen.

21.9.2008

Ripottelua

Näyttää olevan taas mennyt ihan reippaasti aikaa siitä, kun olen viimeksi oikein kirjoittanut tänne mitään. Ei vissiin oikein tapahdu mitään tai sitten ei vain viitsi ihan joka rapsahduksesta raportoida.

Töitä on haettu. Laitoin tuossa kaksitoista avointa työhakemusta menemään. Kävin Työkkärissä, ja virkailijan mielestä olen hakenut runsaasti. No hyvä. Kahteentoista hakemukseen on tullut kolme vastausta, joissa kaikissa sama asiasisältö: Kiitos, mutta meillä ei nyt ole mitään tarjolla, mutta säilytellään tuota hakemusta tuossa ja katellaan. Hyvä tuokin, että edes viitsitään vastata.

Aloitin kansalaisopistossa pari kielikurssia. Ihan sillä, että kiinnostaa ja ihan sillä, että on jotain tekemistä ja jossain käymistä ja jotain ihmisten näkemistä. Espanjaa tiistaisin ja viittomakieltä keskiviikkoisin.

Espanjassa ei vielä kahden kerran jälkeen ole tullut mitään uutta vastaan. Olen kuusi vuotta sitten samassa jamassa ollessani jo kertaalleen käynyt espanjan alkeita kansalaisopistossa, mutta se oli eri opisto se. Opettaja on meksikolainen ja vaikuttaa hyvältä.

Viittomakielestä on vanhaa pohjaa suurin osa sormiaakkosista ja hatara mielikuva kissan ja koiran viittomista pohjautuen johonkin parinkymmenen vuoden takaisen lastenohjelmaan, jossa oli viittova täti aina tiettynä päivänä. Nyt ollaan harjoiteltu perusmallin tervehdyksiä ja kysymyksiä sekä huoneessa mahdollisesti olevien asioiden viittomia. Jälkimmäiset ovat loogisempia ja opinkin jo paljon. Olen myös huomannut, että minulla on loppujen lopuksi aika hyvät sormet. Moni ei tunnu millään saavan sormiaan oikeisiin asentoihin ja joutuu jopa toisella kädellä vääntämään toisen käden sormia, että saisi ne menemään ja pysymään. Opettajankin sormet harottavat minne sattuu. Minun sormeni pysyvät kurissa ja taipuvat varsin täsmällisesti sinne, minne käsken. Mukavaa löytää jotain hyvää ja toimivaa itsestään :-D




(Viittomakuvat täältä)

15.9.2008

Elukoita decoihin

Ninnin kotieläin-decoon laitoin possuja.




Mutsin tekemiä -blogin Sannan leimakuvadecoon valitsin tarjotuista leimakuvista keinuvia kissoja. Sivun pohja oli jo valmiiksi värillinen, joten laitoin väritetyn leimakuvan lisäksi sivulle vain kulmaleimat.

SAYn syyskuun ensimmäinen

Salainen askarteluystäväni lupailikin tuossa postia alkuviikolle, ja niinhän kopsahtikin luukusta taas iso kirjekuori heti nyt maanantaina. Kuori oli auki, toivottavasti siitä ei ole pudonnut mitään matkalle. Ainakin minun puolestani sisältö oli ihan kunnossa, ei näytä mitenkään vajaalle :-)

Erilaisia papereita eri ko'oissa, eli edellisen lähetyksen pienten punaisten kaistaleiden kaltaisia kokonaisia arkkeja sekä pienempiä papereita vihreän ja ruskean sävyissä. Oikein oivallisia deco- ja korttimateriaaleja, näiden pohjalta taitaa kehittyä tämän vuoden joulukortit! Papereiden kaverina oli iso arkki hauskoja mereneläväaiheisia postimerkkiä muistuttavia tarroja.




Salainen ystäväni oli myös tehnyt kauniin kortin mielenkiintoisella tekniikalla. Kortin takana oli vielä piilossa magneettilätkä, onkos tämä nyt Audrey tässä kuvassa? Kiitos taas tosi paljon kivasta lähetyksestä, kaikelle on käyttöä ja monelle jutulle jo tarkkakin paikka keksittynä :-)

14.9.2008

Blogilistan käyttäjät huomio!

Jos joku seuraa blogiani Blogilistan kautta, niin on hyvä ja tilaa blogin uusiksi, sillä poistin sen sieltä ja lisäsin uudestaan. Siellä kun näkyi edelleen vielä jotain Vuodatuksen aikaisia juttuja eikä suinkaan tämän blogin viimeisimpiä juttuja. Pistin siis kokonaan uusiksi sen, kun ei näyttänyt muu auttavan.

13.9.2008

Kiitos Marylean ja Lumikki!

Marylean ja Lumikki ovat muistaneet minua tällaisilla kivoilla lätkillä.




Haluan jakaa ne edelleen kaikille niille blogeille, jotka olen listannut tuonne Näitä kurkin -kohtaan.

6.9.2008

Kuvia Helsingin-reissulta

Meni jonkin aikaa keksiessä tapaa, miten saisi esille holtittomat määrät valokuvia. Kokonaisuudessaan kuvia tuli tuolloin 18.-19.8. pari muistikortillista, reilut kuusisataa. Pistin niistä nyt esiteltäviä tuonne Picasa-albumeihin, että ovat hyvät ja katsovat sieltä!

Hotellihuoneemme Kokoushotelli Meripuistossa Espoossa. Jos tulee asiaa tuonne päin vielä joskus, niin menemme varmaan uudestaan tuohon hotelliin, oli halapa ja hyvä :-)

Korkeasaaren kissapedot, pääpointti koko reissussa! Nyt olen nähnyt erilaisia leopardeja, nyt olen tyytyväinen!

Muita Korkeasaaren otuksia. Ajanpuutteen ja nälän vuoksi jäi vielä näkemättä paljon, mutta onpahan joku motiivi palata noille nurkille vaikka ensi kesänä.

5.9.2008

Posti-Kustin hommissa

Olen saanut tässä olla ihan Posti-Kustina: tänään lähti oranssiin laatikkoon kymmenen kirjettä! Viidessä meni joulukalenteripaketteja, ainakin yhdessä vaihtotavaraa, muutamassa decoja ja yksi kuori oli SAY-postia. Huh!

Kissa nimeltä Posti-Kusti taas ei suoraan sanoen korvaansa lotkauta moisille, vaan saattaa esimerkiksi nukkua pöydän alla noinkin mielekkään näköisessä asennossa (kuva viime viikonlopulta):

3.9.2008

Katin väridecot

Katin väridecoihin löytyi tällaisia värikkäitä juttuja: