Ihan outo tyyppi

Tulin Katin blogissa haastetuksi kertomaan viisi omituisuutta itsestäni. Vähän vaikeaksi meni, kun olen ne ehkä kesyimmät omituiset juttuni jo paljastanut vanhassa blogissani, mutta ajan kanssa keksin vielä viisi lisää. Ekaksi tässä nyt muistin virkistykseksi ne aiemmat sieltä vanhasta suoraan leikattuna ja liimattuna:

1. Kun niistän nenää, minun on pakko sen jälkeen kuivata sieraimet sisäpuolelta. En ole nähnyt kenenkään muun tekevän niin. Tiedän, että se näyttää helposti nenän kaivamiselta, mutta mitä pahaa siinäkään nyt on, jos sen tekee itsenäisesti ja hiljaa. Jos en kuivaa nenää sisältä, se jää märän ja inhottavan tuntuiseksi. Jos minusta tuntuu siltä, että täytyy niistää, niin minä sitten myös niistän ja kuivaan nenäni. En kerrassaan pysty sillätavalla nätisti hiljaa puristelemaan nenää nenäliinaan, kuten naiset yleisesti näyttävät tekevän.

2. Reagoin lukemaani ja näkemääni ruokaan ja juomaan hyvin helposti. Varmasti monelle käy niin, että kun lukee suklaasta, alkaa tehdä mieli suklaata, mutta kun minulle kävi niin, että kun luin kirjaa, jossa gepardeja ruokittiin toistuvasti seepranraadoilla, minulle tuli kova nälkä ja alkoi tehdä mieli raakaa seepranlihaa. En edes syö kokolihaa kovin mielelläni, joten tunne oli hyvin outo. Voimakkain tunne tulee siitä, kun näkee telkkarissa tai lukee lehdestä jotain veden tärkeydestä elämälle ja kuivumisesta ja janosta. Alkaa kuivata kurkkua ja tuntua päässä tökkyräiselle niin pahasti, että on pakko juoda ainakin puoli litraa vettä heti.

3. En voi pitää vaatteita, joissa on kireä tai jotenkin muuten kurkkuun hinkkaava kaulus enkä kaulakoruja, jotka tulevat tiukasti kaulan ympärille. Mutta lisäksi tekee pahaa katsoa ihmisiä, jotka näin pukeutuvat. Nyt, jo pelkästä ajatuksesta, että näkisin jollakulla kireän kauluksen, on pakko hinkata omaa kaulaa ja varmistaa, etten kuristu kaulukseeni (en kuristu, on melko paljastava kaula-aukko!). En myöskään kestä sitä, että hiukset menevät silmille ja ärsyttää katsoa ihmisiä, joilla on otsatukka silmillä tai vielä pahempaa: etuhiukset ottavat kiinni silmäripsiin niin, että aina kun räpäyttää silmiä, tukka liikkuu. Pakonomaisesti huitoo omia hiuksia pois silmiltä...

4. Vaikka kaikki muu on aina levällään ja ties missä, niin astiakaapissani pysyy järjestys. Saman malliset ja kokoiset lautaset pitää olla vierekkäin ja kaikki suunnilleen kokojärjestyksessä: isot lautaset toisessa laidassa ja pienet toisessa. Lasit ja mukit eivät saa olla sekaisin, vaan lasit toisessa ja mukit toisessa laidassa hyllyä tai omilla hyllyillään, riippuen kulloisenkin asunnon astiakaapista. Lisäksi tietysti samanlaiset lähekkäin. En kuitenkaan erottele muita Teema-mukeja erikseen Muumi-mukeista, mutta en ihmettelisi, jos erottelisinkin. Missään muualla kotonani ei ole yhtä järjestelmällistä. Tämän olen oppinut kotikotoa, äitikin pitää astiat säntillisessä järjestyksessä. Mielestäni se on ihan järkevääkin, niin näkee helposti, onko esim. kaikille kahvittelijoille samanlaisia kuppeja tarpeeksi puhtaana ja lautaset pysyvät kuivauskaapin telineessä paremmin pystyssä,kun pinoutuvat hieman toisten samanlaisten kanssa. Mutta tiedän, että tämä on monille yks hailee, joten lasken tämän omituisuudeksi. Varsinkin, kun sitä ei muualla tapahdu kuin astiakaapissa.

5. Pelkään putoamista. Siihen liittyy se, että pelkään myös kaatumista. Talvisin etenkin rannikkokaupungissa on ihan tuskaa, kun meinaa liukastua ja kaatua tuon tuostakin. Hankin viime talvena kengät, joissa on voimakas pohjakuvio sekä nastat, jotka voi kääntää esille tai piiloon. Niillä tunnen oloni jokseenkin turvalliseksi. Joskus, kun kuitenkin liukastun ja olen kaatua, mutta saankin pidettyä tasapainon, melkein purskahdan säikähdyksestä itkuun tai tuntuu, että sydän hakkaa ja pitää pysähtyä hengittämään. Talvella pyöräily ei tule kuuloonkaan. Jos olen hyvin korkeassa rakennuksessa, jossa on portaista selvä näkymä alas, menen mieluummin hissillä kuin portaita alas, ihan sen takia, etten näkisi sitä korkeutta ja mahdollista putoamisen uhkaa. En mielelläni ratsasta hevosella, koska sellaisen eläimen selässä ei saa kiinni mistään omien korviensa korkeudelta, vaan on puristettava rystyset valkeina satulan laitaa. Muuten voisin ehkä pieniä pätkiä ratsastaakin, jos ne penteleet eivät olisi niin korkeita ja putoaminen niin kovin todennäköistä.

6. Pelkään perhosia. Ne lentelevät niin holtittomasti ja tulevat päin näköä. En pidä niistä edes kuva-aiheena. Jopa sormilla tehtynä sellainen perhoselta kuulostava ääni korvanjuuressa saa aikaan puistatuksia ja huitomista.

Ja sitten lisää! Keksiminen oli tosiaan hankalaa, kun minusta joku villasukkien käyttäminen ympäri vuoden ei ole mitään outoa. Tunnen tosi paljon sellaisia ihmisiä, vaikka jossain Röllien Lakikirjassa ehkä sanotaankin, että villasukat ovat vain talvea varten. Niinpä pengoin esille ne outouteni, jotka ovat minusta itsestänikin vähän outoja.

1. Olen molempikätinen. Teen joitain asioita vasemmalla ja joitain oikealla kädellä. Minua on sanottu vasenkätiseksi aina sillä perusteella, että pidän kynää vasemmassa kädessä, mutta on myös olemassa paljon asioita, jotka eivät onnistu vasemmalla kädellä lainkaan, joten olen alkanut mieltää itseni molempikätiseksi. Vasemmassa viihtyvät kynän lisäksi myös lusikka ja haarukka (olen huomannut, että jos oikeakätinen syö pelkällä haarukalla ilman veistä, niin haarukka menee oikeaan käteen)ja kaikenlaiset veitset sekä kassit ja laukut. Harjat menevät mikä mitenkin - hammasharja toimii vain vasemmalla, tiskiharja vain oikealla ja hiusharja molemmilla. Saksia osaan käyttää vain oikealla kädellä. Olen kai joskus kokeillut vasenkätisten saksia, mutta en osaa leikata niillä. Samoin tietokoneen hiiri on oikeakätinen. Tämä tekee tietokoneella piirtämisestä ihan toivotonta, kun hiirenkäyttötaito ja piirustustaito ovat eri käsissä. Neulon oikeakätisesti, mutta virkkaan vasenkätisesti. Olen nyt tarkoituksella opetellut viittomaan oikeakätisesti, vaikka joskus lapsena olen oppinut muutaman viittoman vasemmalla kädellä. Kaukosäätimiä ja kännykkää on parempi näppäillä oikealla, mutta ainakin kännykän voi joksikin aikaa vaihtaa vasempaankin käteen, jos oikea väsyy maratontekstiviesteihin. Palloa en osaa heittää kummallakaan kädellä :-)

2. Minulla on varsin pehmeät ja taipuvaiset kynnet, joten ne on pidettävä aina ihan lyhyenä, etteivät taivu väärinpäin - hyiiih! Joillakuilla kuulemma muutenkin kovat kynnet kovenevat entisestään lämpimässä vedessä, kuten tiskatessa tai kylpiessä, mutta minun pehmeät kynteni senkun pehmenevät lisää.

3. Osa nivelistäni on ylitaipuisia, etenkin sorminiveleni. Otin kuvia - en osaa päättää mikä niistä on ällöttävin, joten saatte kaikki!






4. Pidän hammaslääkärissä käymisestä. Käyn siellä ihan mielelläni. Ainoa mikä siinä pelottaa, on lasku.

5. Onnistun aina jotenkin olemaan porukassa se, joka ei pidä jostain keskeisestä aiheesta tai ainoa, joka pitää jostain, mistä kukaan muu ei. Jos en ole ainoa, niin ainakin likimain ainoa, joka tulee asiasta sanoneeksi eikä vain hiljene ja mutise asiaa yksin. En tee sitä mitenkään tahallani, näin vain käy. Se ei ole sitäkään, että en periaatteen vuoksi pitäisi jostain yltiösuositusta (kun tiedän sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät todella periaatteen vuoksi lue ainuttakaan Harry Potter -kirjaa tai periaatteen vuoksi vastustavat Facebookia) ja yhtäkkiä vain päättäisin, että aha, tämä on nyt suosittua, rupeampa änkyräksi enkä tykkää! Ja monia asioita olen toki kokeillut, mutta kun vaan ei. Jostain ihmeen syystä minä vain pidän tai en pidä jostain ihan muusta kuin kohdalle sattuvat viiteryhmät. Tämän vuoksi olen aina ollut ja varmaan lopun ikäni olen aika ulkopuolinen.

Minä olen se askartelija, joka ei pidä Magnoliasta (ryhditön taikinaposki, jolla ei ole kasvojen paikalla kuin kaksi ilmeetöntä pistettä) eikä tajua mitä hauskaa on valmiiksi leimatuissa leimakuvissa. Minä olen se herkkusuu, joka on huono suomalainen, kun ei pidä Fazerin sinisestä ja Pandan Juhlapöydän konvehdeista (no syöhän niitä, mutta ne on niin tylsiä!). Minä olen se musiikinystävä, jonka kaverit kysyvät, että mitä sontaa tämä on mitä sinä pistit soimaan, vaihda heti pois! Saan myös kylmiä väreitä huonoista biiseistä, en hyvistä biiseistä. Ja minusta surullinen uikutus ei ole kaunista musiikkia! Minä olin se nukkekodinrakentaja, joka ei jaksa enää ainuttakaan kristallikruunua tai matka-arkkua, vaan haluaa, että nukkekodin asukeilla on Pleikkari ja kännykkä. Minä olen se elokuvankatsoja, joka seuraa juonta (jos sen löytää...) eikä tuijottele päätähden lihaksia. Minä olen se, joka kerta toisensa jälkeen tyrmää lehtimyyjät ja pahoittelee, ettei Cosmopolitan ole minun lehteni, vaikka ikä ja sukupuoli ehkä antaa niin ymmärtää, enkä lue Trendiäkään enkä MeNaisia, vaan Tiedettä ja Geoa, kun niissä ei ole kahden aukeaman juttua siitä, mitä tyhjänpäiväistä elokuvaa kukakin tyhjänpäiväinen entinen elokuvatähti kävi katsomassa kenenkin naapurin lasten ja entisen puolison kanssa. Minä olin se opiskelija, joka ei kuun puolessavälissä ja mielellään vielä keskiviikkoiltana lähtenyt pääsymaksulliseen baariin juomaan loppua opintotukea sileäksi. Keksinkö vielä sata lisää? Ja arvatkaa tympiikö ja ärsyttääkö joskus, kun en kuitenkaan ihan tahallani haluaisi olla mikään vastarannankiiski.

Haastan omista omituisuuksistaan/ominaisuuksistaan kertomaan Murskan, Johannan, Stellan, Hehkuvaisen ja Myy Maarian.