4.2.2010

Kieli- ja muuta kita-asiaa

Ihme härveli... Tämä Bloggerin uusi editori on hyvä, kun kirjoittaa normaalisti tietokoneella ja lisää kuvia, mutta eipä penteleinen toimi kännykälläni. No, kokeillaanpa sitten näin, että vaihdetaan asetuksista siksi aikaa perinteinen editori...

Työharjoittelupaikalla tässä siis olen, kansalaisopistolla. Kieltenopettajain riesana pyörin, enimmäkseen senioriryhmissä näin päiväsaikaan. Juuri nyt minun pitäisi olla kyllä hammaslääkärissä, mutta kävinpä siellä sitten taas kerran turhan mutkan kääntymässä - kiirettä pukkaa ja kun minulla ei ole oireita, vaan vain juurihoito kesken, niin lykkäsivät keväämmälle pois kipuisempien jaloista. No, odottelenpahan tässä sitten viimeisen ryhmän alkua ja rassaan tätä editoriasiaa samalla.

Tänään kävi se työkkärinkurssin ohjaajakin kyselemässä kuulumisia ja sujumisia. Mikäs tässä, kivaa on ollut ja pitkälti sellaista kuin kuvittelin ja halusinkin. Maaliskuun loppuhuiteille siis täällä pörrään ja opetan apuna englantia ja suomea ja seurailen muidenkin kielten opetusta. Yliopistohakua on myös ohessa teon alla, ekat pääsykoekirjat on jo kirjastoista varattu ja pari jopa jo noudettavissa. Pakko nimittäin opiskella lisää, jatkossa mieluummin tarpeellisempaa ja laadukkaammin kuin edellisellä kerralla. Ja tällä kertaa sitä, mitä itse haluan eikä sitä, mitä muut ehdottaa. Elämä muuttuu.

1 kommentti:

Mai kirjoitti...

Mukava kuulla, että olet viihtynyt tuolla harjoittelupaikassa. :)
Saako udella, että mitä aiot opiskelemaan?