7.8.2008

Salaisen askarteluystävän kuudes kierros alkoi!

Eilenpä tuli taas askartelupostia, mutta nyt vähän sellaista salaisempaa, nimittäin SAY6-kierroksen eka lähetys! (SAY6-blogiin on linkkinappi jossain tuolla laidassa) Salainen askarteluystäväni lähetti minulle oheisen kuvan sisältämät jutut lukuunottamatta tuota mustaa kissaa, joka sai taas kerran itse loistavan idean poseerata kuvassa ihan pyytämättä. No, hyviä kuvia sai noinkin, ei tuo Vimma-kulta juuri asetelmaa rumenna!



Kuoressa oli siis pari arkkia tuollaisia leikeltäviä koristeita - syksyisiä tageja ja erilaisia toivotuksia, jotka näyttävät kuin olisivat kirjoitettu sellaisella kohonauhakirjoittimella (vai mikä se oli?), mutta ovat vain siis kuvia. Muutamalle keksin jo heti helpostikin paikan, kyllä näille käyttöä tulee!

Mukana oli myös englantilainen askartelulehti Cardmaking & Papercraft. En ole lukenut askartelulehtiä käytännössä ollenkaan, mitä nyt jonkun selannut pintapuolisesti lehtihyllyllä, joten ihan yleissivistyksellekin hyvä nyt tutustua tällaiseen. Jokusen hyvän vinkin jo bongasinkin ja lehdessä oli myös esitelty muutama verkkosivusto, joista voi ladata askarteluun sopivia kuvia ja kuvioita ilmaiseksi. Niihin tutustun ainakin.

Hieman lehdessä kyllä ällistytti sen "ostos-tv:mäisyys", sillä liki jokaisen käytetyn välineen tai materiaalin yhteydessä oli puhelinnumero ja nettiosoite, josta sellaisen voisi tilata. Nauratti jopa mahdollisuus tilata pyöreitä korttipohjia! Mitä on tapahtunut vanhalle kunnon konstille: ota sopivan kokoinen lautanen tai kippo, aseta se alassuin kartongin päälle ja piirrä sen avulla muoto, jonka sitten leikkaat viivaa pitkin? En minä jaksaisi sellaista askartelua, että otetaan valmis korttipohja, siihen valmiiksi määrämittaan ja -kokoon leikatut osat pakkauksesta ja todennäköisesti myös kiinnitetään annospullotetulla liimalla. Ja tämä kaikki kuvan ohjeen mukaan jonkun muun ihmisen keksimästä ideasta. Länts, länts ja länts vaan ja kortti on valmis! Missä tekemisen tunne ja väkräyksen ilo? "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..." kuten isäni usein laulaa :-) Mutta kyllä tuosta lehdestä irtoaa joitain ideanmurusia sovellettavaksi ja olihan siinä vielä keskiaukeamalla mukana askartelupapereita!

Salaiselle askarteluystävälleni kiitos tästä mukavasta lähetyksestä, taidanpa tästä lähteä lehden vinkkien mukaan kurkkimaan niitä ilmaiskuvagallerioita (ja sitten kun vielä sais tulostimeen mustetta... ;-))!

4 kommenttia:

Kat kirjoitti...

Otetaan vaan ne kaikki aiheet ja yht. 10 korttia joissa esiintyy ainakin kerran jokainen aihe :) haluatko jonkun takarajan, koska kortit pitää lähettää? Toivoisin ettei ainakaan vielä heti ens viikolla tarvis olla kaikki valmiita.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos!
Voitto on saapunut, laitan myöhemmin koneelle kuvia.

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

WAU! Todella paljon kiitoksia mielenkiintoisesta ja nätistä arpajaispalkinnosta! :o)))

Kat kirjoitti...

Sovitaan vaihdon takarajaksi vaikka tän kuun loppu :)