30.8.2008

Suhteestani jämiin

Olen käsittääkseni jo alle päiväkoti-ikäisenä omaksunut tietynlaisen asenteen materiaalien käyttöön niin askartelussa kuin käsitöissäkin. Tärkein ja ensisijaisin sääntö on se, että tarvikkeita ei tuhlata. Paperista tai kankaasta ei leikata keskeltä, vaan laidasta. Näin siitä jää suurempi ehjä ala jäljelle myöhemmin käytettäväksi. Jollain tapaa olen aina ihaillut piparitaikinaa: vaikka kaulitusta taikinasta ottaa muoteilla paloja, voi jäljelle jääneistä riekaleista pyörittää uuden pallon ja kaulita uuden levyn ja ottaa lisää paloja vaikka kuinka monta kertaa. Piparitaikinasta ei jää hylkyyn turhia osia.

Tämän olen vetänyt jossain vaiheessa melkolailla äärimmäisyyksiin. Minulla on vieläkin jemmassa jotain paperin- ja tapetinkappaleita päiväkotiajoiltani kahdeksankymmenluvulta ja ala-asteelta seuraavan vuosikymmenen alkupuolelta. Kauhistuin, kun muut olisivat pistäneet ihan täysin hyviä ja melko isoja paloja roskiin ja hamstrasin ne omaan reppuuni ja askartelin kotona lisää. Olin myös äimistynyt lastenohjelmien askarteluosioista, joissa ihan aikuisetkin leikkasivat keskeltä paperia - tuollaista esimerkkiä sitten näytetään kotona askarteleville pikkulapsille eikä opeteta säästämään myöhempään käyttöön!

Minulla on peräti melkein jokin ongelma kokonaisten paperi-, kartonki- ja muidenkin arkkien kanssa. Säästän niitä, etenkin jos ne ovat yksittäisiä kappaleita, vaikka miten pitkään ja yritän ensin etsiä jonkin jo valmiiksi "aloitetun" palan ennen kuin leikkaan kokonaisesta arkista mitään. Pyrin ensin käyttämään jämäpalat ennen kuin aloitan uutta. Jos kokonaisesta arkista leikkaa jonkin pienen nurkan, niin kuitenkin heti seuraavaksi tarvitsisi johonkin juuri sellaisen kokonaisen arkin, jota ei sitten enää olekaan, kun siitä puuttuu pala.

Luin jostain vastikään määritelmää jämälangoille. Joillekin jämälankoja saattavat kuulemma olla jopa kokonaiset jostain suuremmasta työstä ylijääneet kerät, joillekin taas vain alle nyrkinkokoiset nyttöset tai parin metrin pätkät. Kuulun selvästi jälkimmäisiin. Suoraan sanoen en koskaan osta kuin yksittäisiä keriä tai vyyhtejä tai miksi niitä nyt sanotaankaan. En juuri koskaan päätä ensin tehdä jotain tiettyä ja osta sitä varten tiettyjä lankoja tiettyä määrää, vaan ostan yksittäisiä lankayksikköjä, jos ne sattuvat tyyliltään, väriltään ja hinnaltaan miellyttämään minua ja päätän vasta sitten joskus myöhemmin mitä niistä teen.

Teen enimmäkseen sukkia, lapasia ja erilaisia asusteita, joten en monestikaan tarvitse kuin yksittäisiä keriä. Kärsivällisyyteni ei riitä suurempiin neulevaatteisiin, eikä varsinkaan niin suuriin kokoihin, kuin mitä itselleni tarvitsisin. Enkä sitäpaitsi käytä esimerkiksi villapaitoja tai suuria kolmiohuiveja muutenkaan. Villasukkia pidän kesät talvet! Kun sitten neuloo ja virkkaa pääosin pieniä kokonaisuuksia, yksi lankakerä riittää loputtomiin ja siitä tekee vaikka miten kauan raitoja ja kuvioita. Neulon mieluiten raidallisia ja kuviollisia juttuja, koska sen lisäksi, että ne ovat minusta kivemman näköisiä, niistä on myös helpompi laskea kerrokset ja näkee työn edistymisen selvemmin. Yksivärisiin sukkiin saa yhtä lankaväriä kulumaan sen tietyn määrän, mutta monivärisiin yhtä väriä kuluu aina vähemmän, joten väriä jää enemmän jämälangaksi. Tämä ei minulle ole koskaan ollut mikään ongelma, vaan lanka sitten vain odottaa, jopa vuosia jos niin sattuu käymään, ja tulee aikanaan käytetyksi johonkin raitoina ja kuvioina. Silloin se ei oikeastaan ole mitään jämälankaa - jämälanka on minulle jotain, mistä ei ehkä vuosikymmeniin ole tehty mitään tai mistä on tehty ja sitten purettu uudestaan langaksi. Usein sellainen on sitten "perintölankaa", jonka joku käsitöihin vakavammin suhtautuva on minulle dumpannut pois haitolta. Viimeaikoina olenkin näistä alimmaisen laatuluokan jämälangoista kötöstänyt jonkinlaista tilkkupeittoa, mutta siihen eivät esimerkiksi itse ostamieni seiskaveikkojen ns. jämät tule päätymään, sillä niistä voi tehdä jotain viisaampaakin :-)

Kaikesta tästä hamstraamisesta huolimatta materiaalivarastoni eivät pursua ihan ympäriinsä, vaan uskallan väittää, että saan kaikki lankani ja askartelutarvikkeeni survottua kuutiometrin kokoiseen laatikkoon, jos jostain syystä tarve niin vaatisi. Idea onkin siinä, että uutta ja "kokonaista" ostetaan harkiten ja jämät käytetään hyödyksi ilman ajatusta siitä, että ne olisivat jotenkin huonompia materiaaleja. Jos jämät ovat ehjiä ja puhtaita, niin ne käyvät käyttöön ihan siinä missä uudetkin, elleivät siis jopa paremmin, kun uutta ja kokonaista ei raskisi rikkoa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä asenne! Itsekin olen säästeliäs juuri tuolla lailla ja jaksan ihmetellä kun jotkut eivät osaa leikata reunasta ei sitten millään! Tosin mikäs siinä, jos on omilla rahoilla ostetut paperit jne, mutta koulussa olisi kiva jos muillekin riittäisi...

Stello kirjoitti...

Harrastan tuota samaa! =D

Villalangan jamia voi esim. aina kayttaa sukkien parsimiseen.. Mun mielesta silla ei ole mitaan varia, milla varilla parsii, koska parsittu on kuitenkin korjattu kappale, eli olen esim. parsinut mustavalkoisia sukkia pinkilla ja turkoosilla jamalangalla. Tulee vaan iloisen nakoinen lopputulos!

Saoka kirjoitti...

Parsiminen on yksi selkeä paikka, mihin tarvitaan vain lyhyitä langanpätkiä. Yritän kyllä aina löytää jokseenkin samanvärisen parsimalangan, mutta yleensä riittää, että harmaata parsitaan harmaalla ja punaista punaisella, mutta värin sävy voi olla jotain ihan muuta kuin se alkuperäinen. Kuten Stello sanoit, korjattu on kuitenkin aina korjattu, ei ihan uudenveroinen, niin se ei ole niin kamalan tarkkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tulimpahan vierailulle tänne sinun sivuillesi.