29.12.2008

Epämuotiblogi

Muita hyviä tapoja väliviikon viettämiseen ovat alennusmyyntien hyödyntäminen ja yön kutkuloiminen hereillä miehensä ja läppärin kanssa sängyssä.

Lauantaina, kun odottelin, että yksi kaverini vapautuu tavattavaksi, kävin kaupassa. Menin sinne tavallaan vahingossa, suunnittelin meneväni toiseen, mutta löysinkin itseni tältä parkkipaikalta. Kurkkasin sitten vaatepuolta ja tein varmasti vuoden parhaat vaateostokset. Maxi-Makasiini, tuo luottokauppani asiassa kuin asiassa, tarjosi vaatteita jopa 80 prosentin alennuksella. Minulla on sinne bonuskortti ja mukanani marraskuulta kertyneiden bonusten kuponki, arvoltaan 13,35 €. Keräsin mukaani kaksi naruolkaintoppia, hihattoman paidan ja tunikan, eli yhteensä neljä paitaa ja sittenkin piti vielä kassalta palata karkkiosastolle hakemaan pari askia Brunbergin suukkoja, että saan tuon kupongin arvon täyteen. Muhhahhaa, ihan kuin ei joulun jäljiltä olisi muutenkin jo suklaata nurkat pyöreänä, mutten enää voinut sinne vaatepuolellekaan lähteä. Eikä suuria vaatekuluja tullut muutenkaan, kun äiti osti seuraavana päivänä minulle kahdet farkut samasta paikasta, kun houkuttelin sen sinne katsomaan itselleenkin kamppeita.





Viime yö katseltiin Miehen kanssa netistä Ylen Elävästä arkistosta kaikenlaisia pätkiä. Kikateltiin niiden kanssa varmaan kolme tuntia ennen kuin uni voitti. Kyllä, yöt ovat ihan parhaita tähän aikaan vuodesta.

4 kommenttia:

Hehkuvainen kirjoitti...

Yleensä kierrän alehelvetit kaukaa, mutta tänään kävin ostoksilla. Jos haluan ostaa ihan oikeasti uusia vaatteita, ne on ostettava alesta. Ovat silti kamalan kalliita. Mutta ostin kaksi narutoppia, lyhythihaisen paitapuseron, teepaidan ja sukkahousut. Nyt on hyvä :). Sinä olet kyllä tehnyt erinomaisia löytöjä :o!

Ja kyllä, yöt ovat ihania nyt.

Saoka kirjoitti...

Sanopa elä muuta! En edes muista, milloin olisin ostanut jotain normaalihintaista vaatetta, saati ihan vaatekaupasta eikä tavaratalosta. Viime kesänä ostin jonkun topin Seppälästä, mutta sekin oli kai kolme euroa alennushinnallaan ja keväällä pari paitaa samaisesta liikkeestä, mutta ei ne olleet täysihintaisia nekään. Kirpputoreilta en valitettavasti oikein vaatteita saa, kun kokoja ei löydy kovin helposti. Tai ainakaan riittävän hyväkuntoisia tai mitään asiallista tyyliä, mummelien telttoja vain. Onneksi on alennusmyynnit ja sikseenkin kiitollinen vaatemaku, että minua ei haittaa jos joku kampe on vuoden, pari tai viisi vanhaa mallistoa, kunhan on mielestäni kivan näköinen.

Marylean kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta 2009! :)

Miia kirjoitti...

Kävin tänään samassa kaupasssa kun sinä, mutta en löytänyt enää oikein mitään..koot oli loppu vaikka halpaa olikin :)