Hakijana haahuilemassa

Kävin tiistaina siellä mainitussa työhaastattelussa. Jännäksi tilanteen teki se(kin), että se hammaslääkäriaika ei ollutkaan aamulla, kuten muistelin, vaan iltapäivällä, kolme tuntia ennen haastattelua! Noiden väliin jääneen parituntisen hiippailin kaupungilla ja mongersin kauppojen myyjille, tiedä nyt miten omituisen kuvan olen taas itsestäni antanut. Helpota ei sekään, että päässäni oli tietysti se Seppälän lastenosaston pinkki kissapipo ja takin vetoketjussa roikkui heijastinpehmoankka ja selässä vielä mukana vaaleanpunainen reppu. Se sisälsi työnhakua varten mukaan otetun kansiollisen todistuksia mitä ihmeellisimmistä kouluista ja työpaikoista, mutta eihän se päällepäin näy. Ja pinkit kengännauhat... No ihan sama! Minulla on nyt pinkki kausi taas menossa, niin sitten on kanssa. Olen aikuinen. Olen. Olen!



Haastatteluun mennessä puudutus oli melkein haihtunut, muttei ihan, joten pyysinkin sitä heti alkuun anteeksi haastattelijaltani ja vakuuttelin, etten aina kuulosta näin puuroiselta. Ymmärsi täysin! Haastattelija ja ilmeisesti koko puljun pomo tai muu päällikkö, oli varmaan saman ikäinen kuin minä ja vaikutti hyvin mukavalta. Koko paikka ja kaikki siitä kerrotut jutut kuulostivat mukavilta! Menen niille tammikuun alussa harjoittelemaan muutamaksi päiväksi ja sitten töihin. Rupean myymään känny- ja nettihommeleita.

Eniten koko hommassa ja työnhaussa yleensä olen pelännyt sitä, että jos joudun taas johonkin niin kamalaan paikkaan kuin se viimekeväinen harjoittelupaikka, jossa oli ihan pimeitä perskireitä tyyppejä, jotka kovasti luulevat olevansa jotain, mitä eivät takuulla ole (lisää tästä aiheesta kiinnostuneille luettavissa täällä ja täällä) ja antavat tästä sitten ihan antaumuksella harjoittelijapolon kärsiä. Näin viime yönä painajaista siitä paikasta: olin taas joutunut sinne töihin ja asiakkaana minulla oli joku norjalainen, jonka höpötyksistä en saanut mitään selvää (vaikka se oli muka asunut jo kymmenen vuotta Suomessa, mutta norjaa se minulle vain puhui) ja jolta en saanut tiedusteltua, että aikooko se joskus jopa maksaa ne jo monen viikon majoittumisensa. Onneksi jossain vaiheessa havahduin sen verran, että tajusin sen olevan unta ja että voin siksi kaiken antaa mennä persiilleen ihan vapaasti. Hah!

Mutta tuo työ ei nyt vaikuta niin kamalalta ja siinä on joku järjellinen palkkakin, että ihan tyhjille ei voi jäädä.

Kävin muuten sitten keskiviikkona toisessakin työhaastattelussa, toisessa puhelinmyyntifirmassa, joka myy aikakauslehtiä. Soittivat sieltä maanantai-iltana. Haastattelussa oli paljon jäykempi fiilis kuin tuossa aiemmassa ja pomo vaikutti taas olevan sellainen kitukasvuinen pikkunilkki, jonka pitää todistella jotain vissiin itselleenkin. Puhui siihen malliin, että koko ajan kytätään ja palautetta tulee jostain päin koko ajan. Väitti, että kritiikkiä annetaan vain silloin, kun siihen on aihetta, mutta se sai sen kuulostamaan siltä, että sitä aihetta kyllä on sitten tuon tuostakin. Sitäpaitsi melkein avoimesti myönsi, että asiakkaille valehdellaan ja ties mitä... Palkkaus koostui jostain mystisistä eri osa-alueista, joita laskettiin niin ja näin, paitsi jos käykin niin, niin sitten lasketaan eri tavalla, eikä siitä saanut suoraan kysymälläkään irti, että mitä sieltä todellisuudessa saa kuukaudessa ulos itselleen. Pitäisi huomenna sitten ilmoittaa sinne, että tulenko vai enkö. Vastaus oli kyllä mielessäni selvä jo heti ulos kävellessäni, mutta ennytvaanjaksa soittaa sinne ihan heti takaisin. Kohteliaampaa pari päivää muka miettiä ja sitten palata asiaan :-)