M niin kuin musta

Uimakausi on aloitettu ja eilen olen syönyt ensin toisella torilla letun ja toisella tötteröjäätelön ja istunut loppupäivän pihalla keinussa lukemassa akkahömppää (katsokaas kun kaikkea on kokeiltava). Nyt tuntuu kesältä!

Toriseurana minulla oli ystäväni Mai perheineen, vein Maille tällaisia:




Korviksista parempi kuva vielä:



Piti menemämme eilen illalla Kuopioon vaanimaan postia ihan Postista asti, mutta mennäänkin kai vasta tänään. Ah tämä poukkoileminen ja aikataulujen venyvyys.

Äts-pah

Pentele.

Juhannuksesta pääsin ilman suurempia tuskia, mutta nyt alkaa sitten elo heitellä. Mentiin eilen Kuopioon, kun minulle oli tälle päivälle buukattu hammaslääkäriaika ja tarvittiin maallista omaisuuttamme ja postiamme sieltä mukaan, kun Miehen työn vuoksi ollaan aika tiiviisti uuskaenuulaesia seuraavat pari kuukautta. Postin tarkastus ja tavaroiden keräily kyllä onnistui, mutta olin näköjään ottanut matkaevääksi siskolta nuhapöpön, joka heittäytyi valloilleen illalla. Aamullakaan kun ei tilanne näyttänyt paranevan, niin piti soittaa hampilääkärin ajanvaraajalle ja siirtää keikkaa syssymmälle. Jospa näillä puolitekoisilla juurihoidoilla selviytyisi syys-lokakuun vaihteeseen.

Isomummo sanoisi, että nokka juoksoo ku Poavo Nurmi, voan ei soa palakintoo. Ihan mikä hetki hyvänsä joku avaa onteloissani hanan, josta syöksyy vesimäistä räkää vajaan teelusikallisen verran. Aivastuksia sentään pystyy jotenkin ennakoimaan. Sisko pelotteli, että pari päivää on sitä juoksemista ja sitten menee kurkku kipeäksi ja sitä myötä vatsalihakset ja muut kivat. Helekkarin hevosnaisflunssat, jossain talliympyröissä sekin oli tämän saanut.

Olen yrittänyt parhaani appelsiinitäysmehun, nektariinien, ukkotippojen (Carmolis-yrttitipat, joiden etiketissä on jonkin munkkiukkelin kuva), mehiläisvahatippojen ja ties minkä auringonhattujen kanssa. Soa nähä, miten kauan tätä kestää. Luvassa on myös ehkä vähän mielenkiintoisempia ja mieltäylentävämpiä postausaiheita, kunhan saan valokuvat ojennukseen ja parit jutut kirjekuoriin.

Liian iso!

Kävin juuri Kajaanin Rrismassa ostamassa sämpylöitä ja kinkkua yms. nyt kun vielä ennen juhannusta ehtii. Kamala paikka! Rrismaa on laajennettu ja laajennusosiot alkavat nyt avautua. Sisäänpääsyportti oli viety jonnekin hiiteen asti ja ruokaosastolle piti kiertää jostain vauvanvaatehyllyn takaa (onko vauvanvaatteet jotenkin se ensimmäinen, mitä ostostelija tarvii vai miksi sen pitää olla siinä ekana ja läpipääsemättömänä?). Sai kyllä venyä pitkäksi ja veivata aika sulavaa lanneliikettä, että pääsi ihmismassojen ohi. Jumalattomasti väkeä ja oma osansa niistä tietysti mummeleita, jotka olivat niin hitaita, että tuskin liikkuivat laisinkaan ja toisaalta alle kouluikäisiä natiaisia, jotka liikkuivat vähän liiankin aktiivisesti. Jonot tietysti myös ihan holtittomat. En mene tuonne enää ikinä! Kuopion Rrismassakaan en ole käynyt aikoihin, ahistaa ne tungokset.

Kajaanissa saadaan kuitenkin olla näköjään loppukesä. Mies sai nimittäin kesätöitä! Ei ollut suunnilleen muistanutkaan enää hakeneensa sinne, kun soittivat sen eilen haastateltavaksi. Minun pitää mennä Kuopioon hammaslääkäri- ja työkkärikeikkojen vuoksi pari kertaa, mutta muuten ollaan sitten kai täällä. Saa tulla viihdyttämään, jos näillä nurkin liikkuu.

Tallikissantekele

Maanantaina olin Tuuliksen ja tyttäriensä kanssa kaupungilla (kiitos seurasta!), kun puhelin soi. Ounastelin puhelinmyyjää, mutta soittaja olikin se ihminen, jonka kanssa olin sopinut kissakaupoista puolisentoista viikkoa aikaisemmin. Rouva ilmoitti, että poikanen on kypsä noukittavaksi, joten sovimme, että tulen sitä siskon kanssa illan päälle hakemaan. Olikin tarkoitus sinne illalla soittaa ja utsia, mutta toinen pää kerkesi ensin. Haettiinpa sitten siskon kanssa kaupasta kahvipaketti ja pötkö keksejä ja lähdettiin lunastamaan lapsosta.

Autokyyti soratiellä ei pentua miellyttänyt, joten sisko pääsi siivoamaan oksennuksia mennen ja tullen, kun käytettiin kissaa ensin kotona ja vietiin sitten tallille. Muunlaista huonovointisuutta ei sitten ole näkynytkään, vaan kakara kotiutui välittömästi ja omaksui ihmiset omikseen. Heposten kolahteluja ja hirnahtelujakaan ei pelkää, eikä Melli-kissaa, joka kommunikoi murisemalla ja suhisemalla.

Alla noin neljästäkymmenestä kuvasta ne onnistuneet. Kännyssäni ei ole mikään huipputason kamera (tai sitten en osaa vaan vielä käyttää sitä) ja elukka oli liikkeellä koko ajan :-)






Otuksen nimi on mitä todennäköisimmin Tarmo, sattuneista syistä.

Ja minä sain sen hatulliseni, josta oli sovittu :-)

I'm blue, dabadee...

Korusetti ystävälle, jonka luona vierailimme sillä "etelänreissullamme". Nuppineulat eivät kuulu pakettiin. Isommat helmet Tiimarista, pienemmät Salaiselta Blogiystävältäni eli Nuorelta Naiselta.

Vielä korttikuvia Tukholmasta

Nyt saan aikaan laittaa nämäkin tänne. Postikortteja Tukholmasta, mielestäni aivan upeita kuvia. Ite valihin! :-D


Västerbron. Paul Sundin.

Riksdagshuset. Dino Sassi.

Stortorget. Dino Sassi.

Sommarnatten sänker sig över Riddarholmen. Paul Sundelin.



Gamla Stan och Kungliga Slottet.

Utsikt från Kaknästornet. Dino Sassi.

Staden vid vattnet. Paul Sundelin.

Flygbild över Gamla Stan. Jeppe Wickström.

Rintaa pakottaa, sydän tahtoo lentää

... nousta pyörän selkään - NOT!

Muistiinpano itselle: en pidä pyöräilystä.

Lohnotetaan Kajaanissa, nyt tämä on näköjään vähän tällaista päämäärätöntä, kun Mies on lomalla. Yritettiin eilen äitin kanssa olla aktiivisia ja käydä uimahallilla, mutta sepäs pentele on kesäkuussa kiinni lauantaisin ja sunnuntaisin. Tänään oli vuorossa siis kovemmat paukut: pyöräilemällä kyläkoululle äänestämään (minun äänestämiseni jäi, kun ennakkoäänestysaika meni ja ei nyt tänään satuttu olemaan Kuopiossa).

En usko, että yli kahden tunninkaan uiminen tai vesijuoksu* voisi tuntua niin pahalta kuin jo muutaman minuutin pyöräileminen. Olen pyöräillyt ala-asteella ja erinäisissä lukionjälkeisissä oppilaitoksissa koulumatkoja, kun oikein muutakaan mahdollisuutta ei ole ollut. Joskus ala-asteikäisenä olen myös pyöräillyt ihan huvikseni. Nyt en edes muista, milloin olisin viimeksi ajanut. Voi olla, että vuosi sitten. Ei ole himottanut yhtään.

En osaa nousta pyörän selkään sillä tavalla "normaalisti". En heitä jalkaa satulan yli takakautta enkä myöskään osaa laittaa toista jalkaa polkimelle ja potkia toisella vauhtia, ennen kuin nousen satulaan. Näin olen nähnyt muiden tekevän. Satulan on myös oltava niin matalalla, että yllän satulassa istuessani toisella jalalla maahan liiemmälti pyörää kallistamatta ja että pääsen sieltä alas rymyyttämättä persustaani satulaan. Useammassakin yhteydessähän on jo tullut ilmi, että pelkään putoamista ja kaatumista. Liittyy myös polkupyörään tämä.

Sen lisäksi, että pelkään kaatumista, liittyy pyöräilyyn myös epäkelpoja fyysisiä tuntemuksia. Myönnän ihan suoraan, että tällä kertaa on oma vika. Olen huonossa kunnossa, mutta se kunnon kohottaminen tuntuu fyysisesti niin pahalle, etten siihen pysty ainakaan siinämäärin kuin mitä pyöräily edellyttäisi.

Suussa maistuu veri ja rauta. Keuhkoputkia polttelee. Jossain kurkun perillä tai missälie pään onteloissa muodostuu normaalia sylkeä hieman vahvempaa limaa, jota saan sitten kakistella ja yskiä ja nieleskellä polttelevassa kurkussani. Nenä vuotaa samoin. Hengittäminen on vaikeaa ja tuntuu, etten saa rintakehää niin auki kuin mitä keuhkot haluaisivat. Ikenissä ja hampaissa tuntuu, joskus melkein odottaa hampaan laidan nousevan ikenen yli ja viheltäen päästävän painetta altaan. Myös kitalaen polttava pakotus on tuttua. Kieli tuntuu puolitoistakertaiselta, puhun epäselvästi ja katkonaisesti sen mitä hengittämiseltäni pystyn. Korvissa suhisee muukin kuin tuuli enkä kuule, mitä muut puhuvat. Sen lisäksi, että fyysisesti rasittaa ja henkisesti ketuttaa, joudun vielä huutelemaan vähän päästä, että puhu ääneen, en kuule. Kämmenet puutuvat. Rasituksen jälkeenkään ei tule mitään kaikenpelastavaa endorfiiniryöppyä, vaan jalat tuntuvat al dente -spagetilta ja se merkillisen liman eritys jatkuu vielä varmaan puoli tuntiakin sen kaiken jälkeen.

Onko ihan pakko, jos ei halua?

---------------
* Vesijuoksen tavallisesti tunnista puoleentoista ja voisin jatkaa pitempäänkin, jos kulkisin hallilla omin neuvoin enkä Miehen kyydissä.

Kissanpiika

Siskon tallilla on jo ensimmäiset asukkaat. Jonkunhan niitä ruohonsyöjiä pitää kaitsea, ja etenkin niitä, jotka söisivät kernaasti niiden eväitä, eli hiiriä. Tehtävään sopii perinteisesti mikäpä muukaan kuin kissa. Yksi tallikissa siellä jo on, hyvä pönkylänmallinen ystäväni Melina eli Melli Elläen, mutta kollegoja tarvitaan. Paikalliselta kissanystäväinyhdistykseltä on kyselty, mutta ei löydy kuin sisäkissoja. Katsottiin nyt sitten eilen illalla taas uusimman Koti-Kajaanin ilmoitukset ja todettiin siellä olevan kaksi ilmoitusta yhteensä kuudesta kissanpennusta.

Koska sisko on vielä saamattomampi puhelimen kanssa kuin minä, tehtiin diili: minä soitan, mutta sisko on minulle velkaa hatullisen suklaata ja minä saan äänivaltaa kissan nimeämisessä :-)

Kissanpennut ovat näköjään kysyttyä tavaraa! Ekan ilmoituksen molemmat kissat olivat jo menneet, mutta toisen ilmoituksen neljästä pennusta oli vielä yksi jäljellä. Uros, kuten toivottiin. Melli tulee paremmin toimeen poikien kanssa. Pentu on luovutusikäinen viikolla 25, eli puolentoista viikon päästä sisko saa sen noutaa.

Kuveja Helsingistä ja Tukholmasta ja siltä väliltä

Helsinki - Stockholm - Helsinki, May 2009

Hyvä maanantai

Edit illalla // ... paitsi että se oli kyllä sunnuntai. Kumman viikkopöllöksi sitä menee muutamassa päivässä :-D