18.6.2009

Liian iso!

Kävin juuri Kajaanin Rrismassa ostamassa sämpylöitä ja kinkkua yms. nyt kun vielä ennen juhannusta ehtii. Kamala paikka! Rrismaa on laajennettu ja laajennusosiot alkavat nyt avautua. Sisäänpääsyportti oli viety jonnekin hiiteen asti ja ruokaosastolle piti kiertää jostain vauvanvaatehyllyn takaa (onko vauvanvaatteet jotenkin se ensimmäinen, mitä ostostelija tarvii vai miksi sen pitää olla siinä ekana ja läpipääsemättömänä?). Sai kyllä venyä pitkäksi ja veivata aika sulavaa lanneliikettä, että pääsi ihmismassojen ohi. Jumalattomasti väkeä ja oma osansa niistä tietysti mummeleita, jotka olivat niin hitaita, että tuskin liikkuivat laisinkaan ja toisaalta alle kouluikäisiä natiaisia, jotka liikkuivat vähän liiankin aktiivisesti. Jonot tietysti myös ihan holtittomat. En mene tuonne enää ikinä! Kuopion Rrismassakaan en ole käynyt aikoihin, ahistaa ne tungokset.

Kajaanissa saadaan kuitenkin olla näköjään loppukesä. Mies sai nimittäin kesätöitä! Ei ollut suunnilleen muistanutkaan enää hakeneensa sinne, kun soittivat sen eilen haastateltavaksi. Minun pitää mennä Kuopioon hammaslääkäri- ja työkkärikeikkojen vuoksi pari kertaa, mutta muuten ollaan sitten kai täällä. Saa tulla viihdyttämään, jos näillä nurkin liikkuu.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Haa, jos olet täällä päin niin mitäs kivaa keksittäis heinäkuulla joku päivä? :D

Joo, se prisma tosiaan on aikamoinen nykyään ( vaikkakaan en tällä viikolla ole sen maanantaisen jälkee käynyt kajaanissa).

Jos ne ajattelee, että ihmisen elinkaari kub alaka vauvasta niin kaikki haluaa hipistellä ja ostella vauvanvaatteita.?
Jospa se siitä kunhan saavat laajennuksen tehtyä loppuun... sitten vana ei jaksa kyllä kiertää kauppaa että saisi kaiken tarvitsemansa kaman ostettua... huoh!

Joo, tosiaan se sisäänmenoportti tuntui viimeksi olevan kamalan kaukana edelliseen kertaan verrattuna... kai sitä kohta saa tosiaan turvautua pyörätuoliin tai potkulautaan rismassa.

Hyvvää juhannusta toivottelee tuulis laumoineen

NooranElämää kirjoitti...

Määki haluun Kajaaniin. Appiukko kyseli, että koskas tultais, mutta vähän hankalaa tää lähteminen kun miehellä on työt täällä. Ehkä jossakin välissä kuitenkin ehditään. Kerron sitten sullekin :D

Saoka kirjoitti...

Tuulis, voitais keksiäkin jotain!

Kyllä minullekin tuli mieleen, että ne ensimmäiset ihmisen elämässään tarvitsemat asiat on yleensä vauvanvaatteita, mutta ei ne vauvat niitä itse itselleen osta. Ehkä ne vielä järjestelee ne hyllyt viisaammin siihen. Vaan oli se kyllä kamala reissu, uutuudenviehätys ja juhlapyhän aluspäivät yhdessä ajaa kyllä tuollaiset hehtaarihallit niin tukkoon, että.

Noora, ilahduttakaapas tosiaan appiukkoa ja minua Kaenuunreissulla! Olis kyllä hauskaa :-)