26.7.2009

Akkainviikon nimipäiväkoru

Odotin ja jännitin viime tiistaita kovasti. Saatiin porukoitten luo vieraita, joita ei turhan usein nähdä. Kummitätini tuli äitinsä (isän täti) kanssa käymään. Olen viimeksi tainnut nähdä kummiani joskus 2003 tai niihin aikoihin. Kummilla oli silloin menossa olevalla akkainviikolla nimipäiväkin, joten tein korun.

Kuva on sikahuono, sillä päätin kokeilla tuota vanhaa HP-räpsyä (HP Photosmart 433, 3,1 megapikseliä ja muita vanhahtavia ominaisuuksia), ja jostain selittämättömästä syystä se tälläsi kuvat koneelle jo valmiiksi 480x640-kokoisina eli pieninä. Olen nimittäin oppinut, että tuolla kameralla yleensä kannattaa ottaa kuvat kaukaa ja sitten rajata oleellinen näkyviin, mutta nyt ei niistä kauempaa otetuista kuvista ollut mitään apua, kun kohde jäi postimerkin kokoiseksi eikä sikäli ollut yhtään läheltä otettuja tarkempi. Ei se ennen ole noin tehnyt. Lieneekö vika vai ominaisuus, mene ja tiedä...

Tämä postauskin tulee nyt vasta tässä vaiheessa siksi, kun nettiä ei saada edelleenkään toimimaan ihan niin kuin ennen. Nyt on jotain vikaa minun läppärissä jo, ei voi muuten selittää. Tämä "pääkone" jurnottaa olohuoneen nurkassa, eikä oikein tee mieli tässä tehdä ainakaan mitään kuvapostauksia silloin, kun äitillä on ollut vapaata ja kun uteliaat nokat istuu selän takana pitkin sohvia. Jonkun kerran on äiti kysellyt, että onko minulla blogia tai kotisivuja vielä jossain, mutta jyrkästi kiistän kaiken. Jotain epämääräisiä kuvakansioita vain... :-P

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Koru näyttää hyvälle :)

Vai, ihan vaan epämääräisiä kuvakansioita? :D