18.7.2009

Kolme sinistä kaulakorua

Jos tämä netti nyt lopussaan toimisi sen verran, että saan nämä kuvat tänne... Aloittelin nimittäin muka tätä postausta jo maanantaina, mutta kuvat eivät suostuneet latautumaan ja sitten ei suostunut enää mikään muukaan toimimaan. No, olen saanut itseni vieroitettua Facebookista aika tehokkaasti ja olen jopa puhunut puhelimessa yhden serkun kanssa. Tosin siksi, kun hän soitti, ja oli ihan asiaakin.

Mutta! Tässä nyt nämä kolme sinistä kaulakorua, joiden välityksellä onnittelin Johannaa kunnioitettavasta neljännesvuosisadan iästä :-)

Ekaksi tein tällaisen monikerroksisen jutskan. Tekeminen alkoi siitä, että ensin eroteltiin jostain sekahelmipussista lähes kaikki etäisestikin sinistä muistuttavat pikkuhelmet erilliseen kippoon. Sitten suoputettiin ja sotkeuduttiin pitkien siimojen kanssa aika tovi, ja lopuksi kiinnitettiin säätöketju ja lukko paikoilleen.



Koska aikaa vielä jäi, samoin kuin sinisiä helmiä, tein toisenkin korun. Siima oli sen verran pienellä ja tiukalla vyyhdillä, että korusta tuli kiemurainen. Sen voisi ehkä suoristaa ripustamalla sen johonkin, laittamalla vähän pyykkipoikia painoksi ja hurruuttelemalla hiustenkuivaajalla. En ole kokeillut, mutta voisi toimia. En kuitenkaan ite kokeillut, kun se olisi kuitenkin mennyt kirjekuoressa uudestaan kippuraiseksi. Tätä voi tosiaan ehkä myös pitää monikerroksisena rannekoruna, jos saa sen ranteeseensa asettumaan sopivasti. Lukkoa ei tässä korussa ole, joten ranteeseen punominen käy ihan oman kämmenen rullalle menemisen mukaan.



Ja koska ei kahta ilman kolmannetta, niin piti saada jonkinlainen maagis-looginen määrä aikaan. Kolmannessa korussa on vaaleanviolettia vahattua puuvillanauhaa ja metallilangasta kieputeltu koukkulukko sekä vanha iso nappi ja edelleen niitä pieniä sinisiä sekalaisia helmiä. Mallin kehittelin omasta päästäni, tämä on eka kappale ja prototyyppiversio :-)

1 kommentti:

Johanna kirjoitti...

Edelleen kiitokset näistä! Ihunia ovat. :) <3

Siskokin katseli kiinnostuneena niitä viime lauantaina ;)