28.1.2009

Aarrekuoria!

POSTITETTU ENSIMMÄISELLE OSALLISTUJALLE 9.2.2009

--@--@--@--@--@--@--@--@--

Siivoilin laatikoitani ja päätin laittaa liikkeelle kaksi aarrekuorta. Niihin laitoin siis itselleni tarpeetonta askartelutavaraa ja kukin osallistuja voi ottaa niistä mitä tahtoo, laittaa saman verran jotain omista varastoistaan tilalle ja lähettää eteenpäin seuraavalle. Kierroksen tehtyään kuoret palaavat minulle, jotta minäkin saisin jotain uutta itselleni ja sen jälkeen arvon halukkaiden joukosta loppusijoituspaikan, jonne siis lähetän loput kuoren sisällöstä. Erinomainen tilaisuus nyt siis aloittelijoille, jotka kaipaavat täydennystä varastoonsa :-D

Lähetän kummankin satsin C5-kokoisessa Helposti-kuoressa, (eli siinä puolen arkin kokoisessa) ja kaikkien on EHDOTTOMASTI pidettävä huoli siitä, että sisältö mahtuu sellaiseen kuoreen koko matkan ajan. En halua, että kukaan joutuu maksamaan ylimääräisiä postimaksuja paisuneiden aarrekuorten vuoksi. Annan henkilökohtaisesti selkään sille, joka paisuttaa kuoren ylisuureksi eikun öö ei tuollaista voi ihmisille sanoa.

SÄLÄKUORI
Pieniä askarteluun sopivia koristeita: kukkia, nappeja, muovijalokiviä, askartelukuvioita jne.
MUKANA:
1. Miia + arvonta
2. Kat + arvonta
3. Willis
4. Pappi puikoissa + arvonta
5. Anninaa + arvonta
6. Tuulis + arvonta
7. Lumikki
8. Piisku + arvonta
9. Anutiina + arvonta
10. Kultahippu + arvonta = VOITTI ARVONNAN!
11. Sinikka + arvonta
12. Sande + arvonta
13. Mimiko + arvonta
14. JohannaS + arvonta
15. Mervi
16. Nina + arvonta
17. Tiina + arvonta
18. Bluemama + arvonta
19. Janttu
20. Ladylion + arvonta
21. Hantta + arvonta

PAPERIKUORI
Papereita, kartonkeja, tapetinpaloja, leimakuvia ja muuta sen tapaista.
MUKANA:
1. Miia + arvonta = VOITTI ARVONNAN!
2. Kat + arvonta
3. Willis
4. Pappi puikoissa + arvonta
5. Anninaa + arvonta
6. Tuulis + arvonta
7. Lumikki
8. Piisku + arvonta
9. Anutiina + arvonta
10. Sinikka + arvonta
11. Sande + arvonta
12. Mimiko + arvonta
13. JohannaS + arvonta
14. Mervi
15. Nina + arvonta
16. Tiina + arvonta
17. Bluemama + arvonta
18. Ladylion + arvonta
19. Hantta + arvonta

Ilmoittautumiset tämän viestin kommentteihin ja osoitetta sähköpostiini, minisaoka@gmail.com, jos luulet, ettei minulla osoitetta ole. Kerro myös osallistutko molempiin vai jompaankumpaan ja jos numerosijalla on jotain väliä. Mainitse myös osallistutko loppuarvontaan.

Edit 19.2.2009 // Yksi osallistuja oli unohtunut tuolta listoilta, niin lisäsin hänet oikeaan väliin! Molemmissa kuorissa on nyt noin kaksikymmentä osallistujaa, joten enää en ota uusia mukaan.

23 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Voi ei, olen heikkona tämmösiin kuoriin, tulen molempiin mukaan! Laitan sulle postia. Mielelläni tulen myös loppuarvontaan:)

Kat kirjoitti...

Mäkin voin tulla molempiin ja arvonnassa mukana :)

Tää on muuten hyvä idea, tulen lainaamaan tätä sulta jossain vaiheessa kun saan aikaseks alkaa siivoileen noita mun askartelumatskukaappeja..... Sitten... joskus valovuosien päästä =D

Willis kirjoitti...

Minä tulen mukaan kumpaankin!!!!!!!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

MUKAAN kumpaankin!

anninaa kirjoitti...

Minäkin tulen mielelläni mukaan molempiin kuoriin sekä vielä arvontaan.

tuulis kirjoitti...

Kumpaankin voisin tulla mukaan ja osallistun arvontaan.

Laitan sähköpostilla hetken päästä osoitteeni.

Lumikki kirjoitti...

Mukaan ja osoitteeni sinulla varmasti taitaakin jo olla, eikö vaan?

piisku kirjoitti...

Mukaan tahtoisin kumpaankin! Ihana ja uusi idea mulle tämä :)

piisku kirjoitti...

Mukaan siis toki arvontaankin, sehän oli itsestään selvää eli jäi pois :)
Osoitetiedot tulee kohta spostiisi.

Kultahippu kirjoitti...

Mukaan kumpaakin.

Kultahippu / unelmain.vuodatus.net

Sinikka kirjoitti...

Tulen mukaan molempiin kuoriin sekä loppuarvontaan. Laitan sulle s-postia tulemaan.

Sande kirjoitti...

Minä tulen mukaan myös molempiin ja arvontaan! Ihana tämmöinen :)

Mimiko kirjoitti...

Kaikkiin ja kaikkeen mukaan vaan :)

JohannaS kirjoitti...

Tulisin mukaan molempiin kuoriin sekä arvontaan :)

Mervi kirjoitti...

Mukaan molempiin ja arvonnat myös !
Pistän osoitteeni tulemaan...

Nina kirjoitti...

Minäkin haluan mukaan molempiin jos vielä mahtuu.

Nina kirjoitti...

niin ja arvontaan myös, tottakai. :)

Tiina kirjoitti...

Hei,

Vieläkö näihin mahtuu mukaan. Lähtisin mielelläni molempiin + arvontaan.

Bluemama kirjoitti...

Ooh! Mie haluan mukaan ja heti! ja molempiin :) Jipii!!Ja arvontaan ja kaikkeen kivaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana olisin mielellään, laitoin s.postia sulle! T. Ladylion (ladylion.vuodatus.net)

Bluemama kirjoitti...

Ööh, tuota joko nämä ovat liikkeellä? Vai milloin homma pyrähtää käyntiin?

Terv. "miten niin hätähousu..."

Saoka kirjoitti...

Kuoret lähtevät liikkeelle ensi viikon alussa, kun palaan askartelunurkkani ääreen. Olen ollut tämän viikon Kajaanissa vanhempieni luona, mutta maanantaina mennään takaisin Kuopioon ja saadaan tämä homma käyntiin.

hantta kirjoitti...

Vieläkö mahtuu mukaan molempiin kuoriin? toki arvontaankin on kiva osallistua.