8.1.2009

Ei enää liikoja vapaa-ajanongelmia

Voiko jokaisen postauksen aloittaa tästä lähtien savoksi tyyliin "voe hyvän tähen nyt toas"? Ai ei voi? No en aloita. Aloitan sitten siitä, että eipä ole kummemmin vapaa-ajan viettämisen ongelmia enää. Onhan tässä sitä vapaata jo pidettykin, viimeksi olen säännöllisesti käynyt jossain viime maalis-huhtikuussa ja sitä edellisen kerran sitäedellisenä keväänä. Nyt alkaa opettelu kahdeksan tunnin työpäiviin, eikä loppua näy ainakaan vielä.

Tänään olin työpaikalla viitisen tuntia ja voisin tämän poikkeuksellisen ajankäytön ja uutuuden tuoman värinän kera mennä nukkumaan vaikka ihan kohta. Tai tuskin voisin, kun värinöitsen vielä ihan liikaa, ei pysyisi edes kuminauhakulmalakanat paikoillaan. Mieskin lähti Kajaaniin asioilleen, että kerkeää arkipäivänä huomenna käydä, minä menen huomenna junalla perässä kuuden jälkeen, kun pääsen töistä. Täällä nyt sitten nökötän yksin, ihan ilman kissojakin. Paras siis naputella tänne jotain ja kuunnella kotimaista rokkia ja punkintynkää isolla ja huutaa mukana. Laulaminen auttaa suunnilleen mihin vain. "I put my headphones oooooon". Indeed, tosin en musiikkikuulokkeita vaan sankaluurin. "Se on Saoka täältä Kuopion Kännylafkalta kun soittaa, terve!"

Olen siis tänään nelisen tuntia soitellut asiakkaille kahdella eri systeemillä. Vaikka olinkin ihan kauhuissani ja miltei epätoivoinen aluksi, niin minä myin kaksi liittymää! Juhuu ja huh-hah-hei! Se on ekalle päivälle puhelinfoobikolle enemmän kuin hyvin. Kunhan tämä tästä epäjännittyy lisää ja alan muistaa sopivia argumentteja ja älyän pukata ne oikeaan väliin, niin myyn varmasti enemmän. Tyrkytystyyliin en ole ennen myynytkään kuin jotain arpoja tai siis pyörityttänyt onnenpyörää jossain markkinoilla sekä myynyt luokkaretkirahastokeksejä ja sirkuksen rintamerkkejä, mikä nyt on hyvin hyvin vähäistä ja tapahtuu naamatusten ja moni ostaa lapselta säälistä ja hyvän tarkoituksen vuoksi. Puhelimeen olen joskus jossain työssä vastannut vähän, mutten koskaan itse soittanut. Mutta minä opin tämän. Olen jo alkanut oppia, tästä tulee vielä hyvä! Eläköön itsesuggestio.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Missäs oon taas pari päivää ollunna? (pakoillut vuodatuksen ulkoasua)
Pitää ihan ensinnä onnitella työpaikasta yleensä ja sitten seuraavaksi myynneistä! Hieno homma! :)